 Intohimoni kohteena ovat aina olleet ihmiset, jotka huomaavat kaunista ja jakavat kauttansa eri tavoin huomaamaansa kauneutta. Jo lapsena hämmästelin sitä. miten vanhemmat ihmiset kokivat maailman hyvin eri tavalla, ja miten heidän suhteensa siihen mitä on, heijastui heistä ja heidän ympärilleen. Jo lapsena rakastin paistatella päivääni tietynlaisten ihmisten seurassa, ja halusin oppia, miten he olivat ja kokivat elämän. Jo lapsena huomasin, miten kaikki runsastuu mihin huomio kiinnittyy, ja päätin olla varovainen siinä miten valitsen ajatella siitä mitä huomaan.
Olen jo pitkään enemmän tai vähemmän tietoisesti mallittanut ihmisiä, jotka huomaavat kauneutta kaikessa ja kaikkialla mihin heidän huomionsa on kiinnittynyt. Se on kiehtova ilmiö. Intohimoni on silkkaa itsekkyyttä, sillä kauneuden kokeminen on itsekäs intohimo. Kauneuden kokemus on tapa, miten haluan kokea elämäni. Ihailen miten ihmiset elävät intohimostaan, jopa kadehdin. Intohimostaan ammentavat saavat minut muistamaan, mikä luo omaan elämän kokemukseeni merkityksellisyyden kokemusta. Itselle tärkeimmän muistaminen ja yhä uudestaan huomaaminen on vaatinut paljon riisuutumista, luopumisia ja irtipäästämisiä. Riisuutumista ajatuksista, uskomuksista ja toimintamalleista. Lukemattomat ajatukset, niistä itse luodut uskomukset ja niistä luodut toimintamallit ovat estäneet näkemästä sitä mitä eniten on janonnut. Kun katsoo yli ajan, on hämmentävää huomata, miten monin tavoin ihminen voi pitää itseään nälässä, vaikka kaikkea on enemmän kuin runsaasti. Kauneuden ja runsauden kokeminen on vaatinut myös rumuuden huomaamista, jotta on oppinut valitsemaan. Rumuuden huomaaminen on myös auttanut luopumaan, ja tekemään tyhjää tilaa kaivatulle kauneuden kokemukselle. Haasteellisia hetkiä ajassa ovat olleet tyhjyyden tilan kokemukset. Tyhjyys on kokemus tilasta tai luomisprosessin vaiheesta, missä kauneuden kokemuksen vielä tuntemattomat muodot ovat olleet vasta syntymisen tilassa. Haasteellisia ovat olleet myös syntymän hetket, sillä elämän syntymä on villi ja vapaa, eikä hallittavissa. Syntymä on luopumista ja vastaanottamista. Uuden syntymä on täydellistä hyväksyntää, missä pelosta syntyvälle hallinnalle ei ole sijaa majatalossa. Pelosta ei tarvitse päästä eroon, mutta sitä ei kannata päästää oman elämän majatalon pääemännöijäksi. Pelko on hyvä apuri, ja sillekin on positiivinen tarkoituksensa. Olen viime aikoina valitellut kauneuden kokemuksen nälkääni. Olen ihmetellyt kokemustani, ja jopa hieman hävennyt nälän kokemustani, koska tiedän tämän nälkäni olevan itseluotu kokemus. Kun tiedän, että luon itse kokemukseni, niin miksi tässä hetkessä on vaikeata valita kauneuden näkökulma, ja luoda siitä haluamaansa kokemusta. Kun tiedän, että kaikki on kiinni vain siitä, miten huomaan sen mitä on. Miksi siis kasvatan ja ruokin nälkääni, vaikka tiedän miten ravita itseäni? Miksi päätän kärsiä nälkää, vaikka tiedän kaiken kauniin odottavan vain huomaamistani? En tiedä, vielä. Jokin taitaa olla uudelleen syntymisen tilassa, ja ehkä tämä nälkä on vain malttamatonta vielä tuntemattoman odotusta. Kiitos erään kauneutta huomaavan ihmisen muistin kaiken tämän, minkä jo tiesin. Kun ihastelin jälleen ilmiötä, miten kaunista on, kun ihminen näkee kauneutta ja jakaa siitä, niin heräsin. Heräsin ajattelemaan, että mihin oikein olen huomioni kiinnittänyt, kun koen olevani näin nälissäni kauneuden kokemisen suhteen. Kauneuden nälästäni ja kaipuusta syntyi tämä teksti, joka auttoi minua hyväksymään tämänkin tilan ja vaiheen, missä kykenen vain kurkottamaan kohti kaipaamaani, vaikka tiedän kauneuden olevan kaiken aikaa läsnä kaikessa ja kaikkialla vain odottavan huomatuksi tulemista. Vaikka tietää kauneuden luomisen aakkoset, niin on hyvä muistaa, että luominenkin on päättymätön kasvuprosessi, missä laajeneminen tapahtuu syntymisten ja kuoleminen loppumattomassa jatkumossa. Kaiken tämän muistaminen auttaa hyväksymään häpeän itseluodun nälän edessä. Häpeä auttaa muistamaan, ja häpeän kokemuksella on monenmoisia luomisvoimia, kun on riittävän nöyrä sallimaan häpeänkin astua majataloonsa sisään ja tulla huomatuksi. Mitähän lisää kaunista saan tänään kokea? Huomaan jo kiitollisuuden kokemuksen nousevan kehosta, kun pääsin jälleen kauneuden kokemuksen äärelle. Paratiisi on olemassa, ja se on lähempänä kuin mitä aina kykenee muistamaan. Hyvinvointi on hyvän kokemista tässä hetkessä. Hyvinvointi on hyväksyntää.
Hyvinvointia voi olla vaikea kokea tässä hetkessä, jos hyvän kokeminen on mahdollista vain tietyissä tilanteissa, olosuhteissa ja lopputuloksissa. Kun oma hyvinvointi on ehdollista ulkoisille tapahtumille, olosuhteille ja lopputuloksille, silloin oma hyvinvointi on toisten ihmisten mielipiteiden varassa ja alisteinen jokaisen ulkoisen olosuhteen muutokselle. Kun oma hyvinvointi on täysin riippuvainen toisten ihmisten valinnoista, ulkoisista tilanteista ja olosuhteista, omat voimavarat hupenevat asioihin, joita muut haluavat ja omat energiavarat eivät suuntaudu kohti sitä mitä itse todella haluaa. Ulkoisesti kaikki voi näyttää olevan hyvin, ja oman sisäisen hyvinvoinnin kokemus onkin muuttunut voimia vieviä kokemuksiksi: riittämättömyydeksi, arvottomuudeksi, väsymykseksi, tyytymättömyydeksi, yksinäisyydeksi, erillisyydeksi, menettämisen peloksi. Jos arki täyttyy siitä, että kokee olevansa vääränlainen, riittämätön ja tähän maailmaan kuulumaton, voi olla oikea hetki löytää oma maailmankuva, missä voi voida hyvin. Maailmankuvia on yhtä paljon kuin on ihmisiä, eikä niistä yksikään ole oikea tai väärä, mutta hyvinvoinnin kokemus voi vaihdella niissä paljonkin. Jos hyvän kokeminen on ehdollista tulevaisuuden tapahtumille, olosuhteille ja lopputuloksille, niin yleensä maalissa odottaa pettymys, eikä täyttymys. Hyvinvointi on matka, ei määränpää. Lopputuloksien, ja erilaisten tavoitteiden saavuttaminen on hyvinkin ihanaa, mutta hetkellistä ihanaa. Yksi yksittäinen hetki ei lahjoita hyvinvoinnin kokemusta elämän pituiselle matkalle, ja sen jokaiseen arkiseen hetkeen. Matka tavoitteisiin ja tulevaisuuden hetkiin voi olla raskas ja lopulta pettymys, jos tapamme matkata ei ole hyvinvoinnin täyteinen. Jos hyvinvointi odottaa tulevaisuuden toteumattomissa hetkissä. Niissä ”sitten kun” -hetkissä, missä saamme uuden työpaikan tai uuden kumppanin, olemme tavoitepainossamme tai tavoitekunnossamme, tai rahaa on enemmän, tai asumme unelmakodissamme, tai unelmakohteessamme. Jos hyvinvointi on totta ”sitten kun” -hetkissä, missä jotain enemmän tai vähemmän, tai itse tai jokin muu on enemmän tai vähemmän. Jos hyvinvointi on totta, kun tilanteet, olosuhteet ja ”ne toiset” ovat toisin. Päämäärät ja tavoitteet voivat olla hyödyllisiä monessakin suhteessa, mutta hyödyttömiä suhteessa hyvinvointiin, jos hyvinvoinnin kokemuksemme ovat ehdollisia ja alisteisia ulkoisille tapahtumille, olosuhteille ja toisten ihmisten mielipiteille. Matkaaminen erilaisiin tavoitteisiin on palkitsevampaa hyvinvoinnin kokemuksessa, koska palkinto on jokaisessa hetkessä, eikä jossain mahdollisessa tulevaisuuden hetkessä. Kun suuntaamme tulevaisuuteen hyvinvoinnin kokemuksessa, niin päämäärässämme voimmekin huomata, että tavoitteet ovat muuttuneet ja matkatessa hyvinvoinnin kokemuksessa olemme saavuttaneet parempia tavoitteita, kun osasimme matkalle lähdettäessä asettaa, ja kuvitella. Kuka haluaa voida hyvin nyt? Kuka haluaa voida hyvin vasta tulevaisuudessa? Kuka haluaa alistaa hyvinvointista ulkoisille tilanteille ja olosuhteille? Kuka haluaa tehdä hyvinvoinnistaan ehdollista? Kuka haluaa antaa hyvinvointista toisten ihmisten päätettäväksi? Kuka haluaa antaa hyvinvointista ulkoisten olosuhteiden ja tilanteiden määritettäväksi? Kuka valitsee? Mitä haluat? Hyvinvointi on valinta. Hyvinvointi on näkökulma siihen mitä on. Joka hetki voi valita suunnata kohti hyvinvointiaan. Joka hetki voi valita hyvinvoinnin näkökulman. Haluatko lähteä tutkimaan, mitä hyvinvointi tarkoittaa sinulle? Haluatko lähteä muistelmaan, milloin voit hyvin ja luoda siitä hyvinvoinnin kokemusta tähänkin hetkeen? "We do best, what we enjoy and feel passionate about." Tuo lause, ajatus tai toteama kahden vuoden takaa herätti minut huomaamaan, miten olen tuntenut "kateutta" ihmisiä kohtaan, jotka ovat keskittyneet täysin siihen, mistä pitävät ja tekevät sitä mistä todella pitävät. Ihmisiä, jotka valitsevat hyviä ja kivoja juttuja itselleen, ja luovat niistä hyvää oloa itselleen, ja siten muille. Kateus ei ehkä ole oikea sana, mutta ehkä se parhaiten kuvaa sitä hassua tilaa, missä kokee toisella ihmisellä olevan kyvykkyyttä, jota haluaisi itsellään olevan. Kateus on hämmentävä tunne, ja siksi herättääkin minut huomaamaan, että jotain ajattelen todella hassusti juuri nyt. Tällä kertaa kateuden kokemus auttoi huomaamaan/muistamaan/tiedostamaan, että jokaisella on tuo sama kyky, myös itselläni. Kyky tietoisesti valita itselleni sellaisia ajatuksia, juttuja ja asioita, jotka luovat itselle hyvää oloa. Lupa valita itselleni asioita, jotka luovat itselle hyvää oloa. Huomasin myös, että miten olen vähätellyt ja arvostellut asioita, jotka luovat minulle hyvää oloa. Ole nimitellyt niitä turhamaisiksi, hyödyttömiksi, jotka eivät johda mikään hyvään/järkevään/tuottavaan/hyödylliseen/haluttuihin lopputuloksiin jne. Aivan kuin oma hyvä oloni, arki-ilon kokemukseni, olisi turhaa ja hyödytöntä. Herää myös jatkohämmennyskysymys: "Millaisia uskomuksia minulla on siitä, mikä on hyvää/järkevää/tuottavaa/hyödyllistä?", jos nuo uskomukset eivät tue valintoja kohti hyvää oloani. Kateus ei ehkä ensi tuntemalta tunnu kivalta kaverilta, ja silti kateudellakin on tärkeä viestinsä kuten kaikille tunteilla. Kun herää muistamaan, että kaikki tunteet ovat osa kehon ohjausjärjestelmää, niin on hieman helpompi antaa tilaa kaikille tunteille kehossaan, jotta voi ottaa vastaan niiden tarjoamat lahjat.  Tarmo tekee vain asioita, jotka tuottavat hänelle hyvää oloa, ja aina täydellisellä ajoituksella. Tarmolla ei ole koskaan kiire. Tarmolla on aina aikaa valita juuri sitä, mitä todella haluaa kussakin hetkessä. Tarmo ei selitä, eikä keksi tekosyitä, miksi juuri nyt ei olisi aikaa esim. ottaa nokoset. Tarmo valitsee aina oman hyvän olonsa. Tarmo tekee mitä tekee, ja antaa maailman ja niiden muiden huolehtia omista tekemisistään. Kuvan todistusaineisto on aukoton.
Runo heräämisestä johonkin
Aamun sylissä, sanojen vielä heräillessä, ajatuksien lipuessa poutapilvinä mielen taivaalla, hellästi hyvästellen öinen näkeminen, astutaan päivän uniin. Yö irrottaa hoitavan otteensa, aamu saattelee lempeästi uneksijansa päivän näköön. Uneksijan ihmetys yön valosta päivään; kuka katselee yöllä, mitä nähdään päivällä, miksi vasta yö valaisee kuluneen päivän pimeän. Anne Peltonen 9.3.2017 Millaista tarinaa kerrot itsestäsi?
Millainen on roolisi omassa tarinassasi?
Millainen haluaisit olla? Miten haluaisit elää, kertoa tarinaasi? Omastaan jakaminen luo sitä mitä haluaa lisää, joten jaan tarinaani. Kun tästä hetkestä alan kertomaan tarinaani, niin haluaisin olla ainakin näitä ja vielä enemmän tarinan edetessä:
Ole se mitä eniten haluat ja tarvitset tarinassasi ollaksesi onnellinen, iloinen, hyvinvoiva, rakastettu, kaikenlaisella runsaudella siunattu… tai mitä se x onkaan mitä haluat elämääsi luoda.  "Onko sinulle käynyt koskaan niin..."
Onko sinulle käynyt koskaan niin, että yhtä äkkiä näet kaikkialla vain kauniita ihmisiä, ja ihmettelet mistä nuo kaikki kauniit ovat oikein ilmaantuneet? Onko sinulle käynyt koskaan niin, että yhtä äkkiä ne kaikki väsyneet ryppyotsaiset ovat hävinneet kuin ilmaan? Onko sinulle käynyt koskaan niin, että yhtä äkkiä huomaat, että itseensä voi rakastua yhä uudelleen ja nähdä kaiken jälleen uudella tavalla? Kun kauneus on ollut kaiken aikaa kaikkialla odottamassa, että luot katseesi uudelleen huomataksesi sen mitä todella on. Onko sinulle koskaan käynyt niin? --- Aamulla metroon mennessäni ihmettelin ryppyotsaisten poissa oloa ja hämmästelin kauniiden ihmisten määrää metron rullaportaissa. Olin niin kaivannut kauniita ihmisiä, ja siinä heitä nyt sitten oli joka puolella, ja aivan kaikkialla. Hämmästelin, sitten kiitin saamastani näköalasta ja vain nautin näkymistä sydämeni kyllyydestä. Kauneuden kokemusta olen tilannut ja sitä sain. Kannattaa olla hereillä mitä tilaa, sillä sitä saa. Se mihin tietoisesti suuntaa huomionsa, se alkaa kasvaa, laajeta ja runsastua. Kannattaa olla tietoinen ja hereillä suhteessa itseensä. Kaunista kaikille tänäänkin! Kun jokaiselle tunteelle löytyy sijaa majatalossa, niin rakkaus voi löytyä yllättävistä paikoista3/1/2020  ”Kun jokaiselle tunteelle löytyy sijaa majatalossa, niin rakkaus voi löytyä yllättävistä paikoista”
Se lähtee aina huomaamisesta, kun on vastaanottavassa tilassa. Huomaa, että tuntee esim. kateutta ja sallivassa tilassa tuollekin tunteelle on lupa astua sisään ja sen kanssa voi haastella. ”Mistä sinä siihen tulit? Minkä takia tässä kohtaa päätit pääsi nostaa?” Kateus on vieras majatalossa kuten missä muutkin tunteet. Se tulee ja menee ajallaan kuten kaikki tunteet. Ei ole toinen tunne hyvä, ja toinen paha, jos itse ei niitä ala nimittelemään ja vertailemaan. Joihinkin tunteisiin saattaa liittyä vahvojakin uskomuksia ja sitä kautta odotuksia niiden tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta. Kuitenkaan ei ole tunne toistaan parempi, eikä yli- tai alivertainen suhteessa toisiinsa. Jokaisen tunteen viestillä on tarkoituksensa, joka aukeaa ajallaan, kun on vain valmis sallimaan vieraan astua sisään. Jokaista vierasta kannattaa arvostaa, vaikkei heti vieraan arvoa ymmärtäisi. Joskus joidenkin vieraiden oleilu määräämättömän ajan voi tuntua epämiellyttävältä kokemukselta majatalossa, mutta yleensä epämiellyttävyyden kokemuskin alkaa hiipua, kun päästää irti uskomuksistaan, vieraiden vertailusta ja arvottamisesta suhteessa toisiinsa. Jokin aikaa sitten majataloni ovelle kolkutti herra/rouva Kateus. Kun huomasin vieraan oven suussa, niin pyysin vierasta astumaan peremmälle tupaan. Kateuden viime käynnistä on jo jonkin aikaa, joten hieman hämmentyneenä aloin haastatella vierasta: ”Mistä sinä siihen tulit? Minkä takia tässä kohtaa päätit tulla ovelleni koputtamaan? Millainen mahtaa viestisi olla ja mihin liittyä?” Kateus alkoi nostaa kuvia mieleeni lähiaikojen tapahtumista. Tapahtumista, jotka olivat iloisia juttuja ystävilleni. Ihmettelin, että miten kateus näihin tapahtumiin liittyy, koska olen vilpittömän iloinen ystävieni puolesta. Kateus alkoi nostaa lisää kuvia mieleeni, tällä kertaa menneisyydestä ja kutsui muutaman muun tutun vieraan mukaan värittämään tarinan kerrontaa. Majatalon ovelle ilmestyi myös arvottomuus, ja päätin pyytää hänetkin sisälle, kun kerran oli jo kateuden tarinan matkaan lähdetty. Arvottomuus on iso kaveri, joka tällä kertaa saapui kateuden kutsumana. Arvottomuus on vakiovieras kuten muutkin tunteet, mutta se on aina yllätys, että kenen seurassa tai kenen tunnevieraan kutsumana arvottomuus ovelle ilmestyy. Aikamme siinä haasteltiin ja vieraat yhteistyössä nostivat asioita huomattavakseni. Paikalle saapuivat täyttymättömät tarpeet ja kielletyt toiveet. Siinä kului päivä, jos toinenkin ja sitten vihdoin oltiin tarinan siinä kohtaa, missä viestin ydin aukesi, ja oivalsin mitä nämä haastavat vieraat olivat tulleet lahjoittamaan. Ymmärsin miksi kukkien mullat pitää vaihtaa, ja miksi kannattaa siirtää isoiksi kasvaneet kukat uusiin suurempiin ruukkuihin. Ymmärsin miksi hyvää tarkoittava lisälannoitus ja runsas vedellä kastelu ei aina johda hyviin lopputuloksiin kasvun ja kukinnan kannalta, jos vanhat ruukut ovat käyneet liian ahtaiksi uudelle kasvulle. Kateus ja arvottomuus jatkoivat matkaansa palatakseen taas, kun aika on. Isoilla kavereilla on aina isot lahjat, ja siksi niiden kanssa kestää aikansa. Joskus tarvitaan isosti kontrastia, jotta voi huomata, mikä kohta omassa arjessa vaatii päivittämistä. Joskus tarvitaan ystävien onnistumiset kutsumaan kateus esiin, jotta voi huomata toimimattomaksi tulleen omasta arjesta ja voi sallia itselleen mahdollisuuden johonkin uuteen, vielä tuntemattomaan. Huomaamisen kohdassa ei tarvitse tietää ratkaisuja, sillä ratkaisut saapuvat ajallaan ja uudelleen valintojen hetket koittavat vääjäämättä. Kun huolehtii, että majatalon porstuaa eivät tuki uskomukset, arvotukset, vertailut ja muut itse luodut esteet, niin ratkaisuille on tilaa astua sisään ja majatalossa voidaan valita luoda uudenlaista hyvinvoinnin arkea. Kun aito ja avoin omien tarpeidensa äänille, kun kuulee ja kuuntelee, niin luo samalla tilaa uuden huomaamiselle, kun se ajallaan saapuu valittavaksi. Kun on kiitollinen siitä mitä on, niin kiitollisuus avaa huomattavaksi olemassa olevan runsauden ja mahdollisuudet valita tähän hetkeen parasta; mitä se paras itselle sitten tarkoittakaan. Paras valinta itselle yleensä lisää iloa ja kiitollisuutta, joten oikeaan suuntaan osoittavat suunnistusmerkit ovat selkeästi tunnistettavissa, vaikka ratkaisut eivät olisi vielä nähtävissä. Luottamus tähän prosessiin on jo itsessään voimaannuttava kokemus. ja siten arjen hyvinvointia lisäävä. Kun uskoo, että kaikki järjestyy parhaalla mahdollisella tavalla, niin asioilla on taipumus järjestyä parhaalla tavalla. Ei ehkä tavalla, jota odotti, vaan paremmin. Joskus sen paremman huomaa paremmin vasta yli ajan, mutta aina se on huomattavissa. Kun kaikille tunteille löytyy sijaa majatalossa, niin rakkaus voi löytyä yllättävistä paikoista. "Jos tätä sanaa ei olisi, niin mitä sanaa käyttäisit?"
Joskus voi olla mielenkiintoista kurkata jonkin käyttämänsä sanan taakse, vaikka sellaisen, johon liittyy ristiriitaisia tunteita tai joka jotenkin jää roikkumaan mielen sivulaitumille. Kun eilen pulppusi esiin tuo teksti otsikolla: "Etsitkö rakkautta vääristä paikoista?", niin sana turhamaisuus ei päästänyt minua otteestaan kunnes kysyin itseltäni: "Jos sanaa turhamaisuus ei olisi, niin mitä sanaa käyttäisit?" Vastaus oli välittömyydessään hämmentävä: "Käyttäisin sanaa kauneus. Ja jos sanaa kauneus ei olisi, niin käyttäisin sanaa rakkaus." Joskus kannattaa kurkistaa käyttämiensä sanojensa taakse, sillä niiden takaa voikin astua esiin rakkaus. ... turhuuden ja kauneuden kokemuksen kautta voi kurkottaa kohtaan missä rakkauden voi sallia osakseen.  ”Etsitkö rakkautta vääristä paikoista?”
|
