|
Eilen oli hetki, jossa jostakin päästettiin vapaaksi. Vapaaksi päässyt laittoi kaiken liikkeeseen. Runot koputtelivat ovelle niin ahkeraan, että oli unestakin noustava kirjoittamaan tarinaa. Runojen tuomisten kohdalla kumarran tavallista syvempään, sillä tämän portin aukeamista kunnioitan suuresti. Se on sanoin kuvaamaton tunne, kun se aukeaa mikä joskus suljettiin iäksi. Hyvin suljin runojen virrat. Kirjoittanut olen koko ikäni, mutta kolmeenkymmeneen vuoteen ei ollut lupaa sydämen kautta tuleville tarinoille, eikä varsinkaan runoille. Tarinoiden voimat oli valjastettu toisenlaiseen käyttöön maailmaan, jossa haavat olivat heikkoutta, eivät syvältä kumpuavaa alkuvoimaa. Runot ovat tarinoiden haavoittuvin muoto. Runot voivat virrata kauttani vain siitä kaikkein alastomimmasta kohdasta. Puhtain rakkaus virtaa aina haavan syvimmässä kohdassa parantamassa. Mitä jos vain nukkuisit?
Tuulella käyvät, vesissä virtaavat mitä jos heräisit yössä mustien kirkuessa sinussa. Maaksi muokattu, tulella kulkevat mitä jos vaeltaisit päivässä mustien liitäessä sinussa. Ilmasta täyttyvät vedestä janoiset mitä jos haavoittuisit mustien hunnuttaessa harsoin haaveesi. Valosta tehty maaksi palaava mitä jos mustien harhoista haavoittuneena et päivääsi yöstäsi heräisi. Mitä jos nukkuisit ikuisesti päivät yössäsi mustat silmissäsi tietämättä valon loistavan lävitsesi. Mitä jos valoa itsestäsi valossa et tiedostaisi, mustuisitko. Mitä jos vain nukkuisit? -Anne Peltonen |
|
