9/23/2017 Ajatuksia kasvun kohdasta nollapisteestä käsin, muutoksen matkasta kahden vuoden takaa, 24.9.2015Read Now24.9.2015 Ajatuksia kasvun kohdasta nollapisteestä käsin, muutoksen matkasta kahden vuoden takaa
”Minun mielestäni vaikeita asioita taas on pitkitettävä. Niiden äärellä viivyttely saattaa johtaa ratkaisuun, joka helpottaa vaikeuksien kohtaamista.” - Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär Kasvun kohdassa ei kannata kiirehtiä, vaan hengittää syvään ja sukeltaa tutkimaan sitä mitä täällä onkaan. Sukeltaa rauhassa ja rohkeasti, pidättää hetki henkeä, jotta syntyy tyhjää tilaa sisään hengittämisen ja uloshengittämisen välissä, uuden astua sisään ja vanhan pois. Tuossa hetkessä voi tavoittaa ei-tietämisen tilan, jonka jälkeen uusi on jälleen mahdollista. Se on nollapiste, hetki juuri ennen tapahtumisen tilaa. Nollapisteestä aukeavat vanhat maisemat ennen näkemättömin silmin. Nollapisteessä vanha luodaan uusiksi ja siksi syntyy kokemus aivan uudesta maisemasta ja tapahtumisen tila lukemattomille yhtä aikaa läsnä oleville vaihtoehdoille. Mahdollisuuksien maassa ei ole toisiaan poissulkevia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien maassa on lukemattoman loputon määrä erilaisten mahdollisuuksien yhdistelmiä kussakin hetkessä. Tartu siis hetkeen, sillä valinta on aina yhden vaihtoehdon kuolema ja toisen syntymän tulema. Mikä on siis nyt mahdollista? |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|