Elämän voi elää kertomalla tarinoita siitä miten kaikki olisi hyvin jos tilanteet olisivat toisenlaiset ja 'ne muut' olisivat toisenlaisia.​
 
"Sinun pitäisi olla toisenlainen, jotta sopisit maailmankuvaani. Sinun pitäisi olla toisenlainen, sillä onneni on riippuvainen siitä, että sinä olet jotenkin toisin." Jokaisen ihmisen syvyyksistä löytyy tuon sukuinen uskomus. Ihmisten välisissä suhteissa tuon ajattelun- ja käyttäytymisen syvyys vaihtelee  tilannekohtaisesti. Oman ajattelun taustalta voi olla joskus haastavaa tiedostaa tuo uskomus, mutta siellä se on. Joissakin tilanteissa tuostakin uskomuksesta voi saada vaivattomasti kiinni. Joissakin tilanteissa uskomuksesta kiinni saaminen haastaa melkoiseen kasvupyrähdykseen.
 
Uskomuksen vaikutuksista omaan ajatteluun ja käytökseen voi olla helpompi saada kiinni toisten ihmisten kautta. Usein on helpompi huomata, kun 'ne toiset' opettavat omasta maailmankuvastaan käsin muita  olemaan  tietynlaisia. Kaikkia on opetettu olemaan jotain tai jotenkin; jollakin tavalla enemmän tai vähemmän, tai siten kuten ihmisten kuuluu olla.

Hyvää tarkoittaen ihmiset asettavat toistensa olemisen laadulle erilaisia ehtoja ja odotuksia, jotta 'ne toiset ihmiset' istuisivat miellyttävällä tavalla vastaamaan omaa maailmankuvaa. Jokaisella ihmisellä on hyvää tarkoittava käsitys, tulkinta ja mielipide siitä millainen jonkun toisen pitäisi olla, jotta omassa valtakunnassa kaikki olisi hyvin.
 
Jokainen tunnistaa miltä tuntuu olla tulkintojen kohteena. Jokainen tunnistaa miltä tuntuu olla tuomaroinnin kohteena. Jokainen tunnistaa miltä tuntuu, kun joku toinen  alkaa opettaa millainen on,  tai pitäisi olla,  laadultaan ja ominaisuuksiltaan ihmisenä. Jokainen tunnistaa miltä tuntuu olla tilanteissa missä yksi ihminen ylitse muiden opettaa miten asiat maailmassa ovat ja miten niiden kuuluisi olla, että kaikki olisi oikein ja hyvin.

Aidon itsen luonnollisena pyrkimyksenä on luoda muotonsa uudestaan jokaisessa avautuvassa hetkessä. Oman aidon itsen ollessa luonnostaan kaiken aikaa  liikkeessä oleva ja uutta hakeva, niin parhaintakin hyvää tarkoittava ulkopuolinen tulkinta itsen ominaisuuksista on itsenä olemisen kokemusta rajaava ja yhteistä vuorovaikutusta supistava.
 
Kanssakäyminen tuntuu epämiellyttävältä, jos minuuttasi  määritellään, nimetään ja tulkitaan ulkopuoleltasi.  Tuntuu epämiellyttävältä, jos ihmisenä olemisen kokonaisuuttasi pilkotaan osiin ja analysoidaan toisten toimesta. Tuntuu epämiellyttävältä, jos itsenä olemisen ominaisuuksiin ja laatuihin kajotaan toisten toimesta. Tuntuu epämiellyttävältä, jos yrittää olla enemmän tai vähemmän sopiakseen toisten maailmankuviin.

Toisten ihmisten toimesta tapahtuva oman minuuden määrittely voi olla tahatonta ja tiedostamatonta, mutta silti se on eräänlainen ulkoapäin tapahtuva minuuden rajanylitysyritys. Mitä vähemmän on tietoinen  oman minuuden rajanylitysyrityksistä ja niihin liittyvistä tuntemuksista, niin  sitä enemmän toimii reaktiivisesti, eräänlaisella automaattiohjauksella. Automaattiohjauksessa   usein on pyrkimys sopia toisten maailmankuviin, eli miellyttää,  tai sitten rikkoa toisten maailmankuvat, ja hyökätä. 
 
Ihmisillä on tapana tulkita toinen toistaan. Se on inhimillistä ja jokainen tekee sitä. Jokainen pilkkoo ja määrittää toinen toistaan sopiviksi palasiksi tukemaan omaa maailmankuvaa. Ihmisessä on syvä halua kokea, että on oman elämänsä ohjaksissa. Ihminen kokee olevansa turvassa, kun itsen ulkopuolelta kaikki on paloiteltu ja analysoitu tukemaan oman maailmankuvan  mukaista järjestystä.
 
Kenenkään hyvinvoinnille ei tee kuitenkaan hyvää, että oma minuus määrittyy tai määritetään ulkopuolisten toimesta. Ihmisenä kasvun haasteena on herätä huomaamaan tällaiset ajatus- ja toimintamallit itsessä, niiden vaikutukset itseen ja suhteissa toisiin ihmisiin. Herätä huomaamaan  miten omat hyvää tarkoittavat ajatus-ja toimintamallit saattavat vähentää toisten ihmisten vapauden ja ilon kokemuksesta. Jokainen on   jatkuvassa kasvun ja muutoksen tilasta, ja kaikki tätä luonnollista tilaa horjuttava tuntuu epämiellyttävältä, vaikka itse syytä ei tiedostaisi.
 
Tärkeintä on huomata. Huomata miltä tuntuu. Huomata mahdollisuus valita. Mahdollisuus huomata, että muutos lähtee itsestä, ei niistä toisista. Huomata miten valitsee olla suhteessa itseen ja  suhteessa toisiin ihmisiin. Huomata, että miten kaikki on suhteessa siihen mitä on, tähän kaikkeen yhteiseen, mikä on luotu ja luodaan yhdessä suhteessa toisiin.
 
Aito muutos on keskittymistä itseen, ei toisten miellyttämistä. Aito muutos on keskittymistä omaan tuntemiseen ja kokemiseen, eikä itsen ulkopuolisten laatujen muuttumisen odottamista; oli kyse sitten ihmisten ominaisuuksista tai olosuhteista. Itseen, omiin tunteisiin ja kokemiseen keskittyminen ei ole itsekästä, sillä 'niitä toisiakin' ihmisiä voi rakastaa vain itsensä kautta.
 
Onnen odotus voi olla elämän mittaista, jos onnen kokemus on kiinnitetty itsen ulkopuolella tapahtuvaan. Jos omassa elämässä hyvinvointi odottaa sitä hetkeä kun maailma muuttuu ympärillä, saattaa syntyä kokemus jumissa olemisesta, voi syntyä kokemus maailman armoilla olemisesta. Uhrin roolissa elämä alkaa tapahtuu itselle, eikä itsessä ja itsen kautta. Jumissa ja uhrin roolissa ihminen on keskittynyt itsensä ulkopuolella tapahtuvaan, itsen ulkopuolisiin olosuhteisiin ja ihmisiin.
 
Jos oman onnen ja hyvinvoinnin kokeminen on  ehdollista ulkoisille muutoksille, niin elämästä saattaa muodostua  loputon reagointiketju siihen mitä itsen ulkopuolella tapahtuu. Ihminen elää ikään kuin itsensä sivussa, selviytymismoodilla ja odotustilassa; missä eletään toivosta, että maailma muuttuu ympärilläni ja sitten kun, 'muut ihmiset' ovat oikeanlaisia laadultaan. Arkea luodaan tilasta missä ihmisten maailmankuvat asettuvat usein vastakkain, ja missä uskotaan, että arjen onnen kokemus vaatii paksumman nahan kasvattamista.
 
Aito muutos on fokuksen siirtämistä itsen ulkopuolisesta takaisin itseen. Aito muutos on aina itseen keskittymistä, itsestä sivuun astumista ja jälleen itseen keskittymistä. Elämä tapahtuu itsessä, itsen kautta suhteessa toisiin ja ilmentäen itsen koettua elämää.
 
Jokaisesta hetkestä avautuu muutos? Miten valitset olla suhteessa siihen mitä on?
 
Ehkä kokeilet miltä tuntuu olla puolesta, eikä vastaan.
... miltä tuntuu olla rinnakkain, eikä vastakkain
... miltä tuntuu olla yhdessä, eikä erikseen
​... miltä tuntuu sallia, eikä vastustaa
... miltä tuntuu huomata, eikä tulkita
... miltä tuntuu kuunnella ja kysyä ilman valmiita vastauksia
... mitä huomaat?

Oletko miettinyt millaisia tarinoita kerrot itsestäsi? Miten kuvailet itseäsi muille? Miten puhut itsellesi itsestäsi? Oletko huomannut miten ajatuksesi itsestäsi ja sisäinen puheesi itsestäsi vaikuttaa itseesi; siihen miten tunnet ja miten valitset toimia?
 
Kerrotko toisille erilaista tarinaa itsestäsi kuin itse koet olevasi?
 
Oletko ehkä juuttunut johonkin tarinaan itsestäsi? Rajoitatko itseäsi tarinoilla itsestäsi?
 
Oletko koskaan miettinyt miten paljon kannat menneisyyttä mukanasi luomasi henkilöhistorian kautta?
 
Oletko huomannut millaisia vaikutuksia menneestä luomallasi henkilöhistoriallasi on tähän hetkeesi? Miten menneestä luomasi henkilöhistoriasi vaikuttaa tämän hetken valintoihisi ja uskomuksiisi siitä miten asiat ovat ja mikä on mahdollista?
 
Avaavatko uskomukset itsestäsi suhteesi toisiin uusia näkökulmia vai koetko niiden rajaavan pois mahdollisuuksia, täyttymättömiä toiveita tai jotain mitä et edes vielä tunnista kaipaavasi?
 
Kaipaatko ehkä jotain muutosta, mutta et oikein edes osaa nimetä sitä? Tunnetko hiljaisina hetkinä itsessäsi toiveen siitä, että sitten kun minulla on x:ää tai minä olen x, niin kaikki on toisin? Ajatteletko, että sitten kun olosuhteet ovat x:ää tai joku toinen olisi x, niin sitten kaikki on toisin?
 
Rentoutus- ja metaforaharjoitus, Itsen äärellä viipyminen

Joskus kannattaa asettua istumaan itsensä äärelle kuin meren rantaan, josta aukeaa ääretön aava ja huomata mitä omassa mielen maisemassa liikkuu, mitä siellä voi nähdä, kuulla, haistaa ja tuntea.
 
Voit sulkea silmäsi ja hengittää muutaman kerran syvempään. Voit ottaa hyvän asennon ja tunnustella miltä kehossa tuntuu nyt, ilman tarvetta muuttaa yhtään mitään. Voit vain huomata miltä juuri nyt tuntuu kehossa ja kiittää itseäsi siitä, että huomaat. Voit huomata, ettet huomaa mitään ja kiittää siitä itseäsi. Voit istua hiljaisuudessa tai kuunnella itseäsi rentouttavaa musiikkia. Voit tehdä juuri sitä mikä tuntuu sinusta rentouttavalta. Voit olla tekemättä yhtään mitään. Voit vain olla. Aikaa on riittävästi hetken vain olla. Voit ehkä tuntea hengityksesi hieman syvenevän. Voit ehkä tuntea kehosi hieman ikään kuin antavan periksi.
 
Kuvittele mielessäsi, että istahdat hetkesi rauhassa  meren rantaan. Hengität meri-ilmaa ja näet eteesi aukeavan meren  aavan. Huomaatko missä istut? Oletko mahdollisesti laiturilla,  istutko rantahietikossa, rantakivellä tai kenties veneessä?
 
Huomaatko mikä vuoden aika on? Huomaatko mikä vuorokauden aika on?
 
Tunnetko tuulen, meren tai valon ihollasi? Kuuletko mahdollisesti aaltojen äänen? Mitä kaikkea voit kuulla istuessasi meren äärellä?
 
Mitä näet katsellessasi merta?
 
Miltä sinusta tuntuu istuessasi meren äärellä?
Millaisia ajatuksia huomaat nousevan?

HALUTAANKO TODELLA AITOA VUOROVAIKUTUSTA?
 
Näin Ylen sivuilla otsikon: ”Töitä tarjolla: Empatiaan ja vuorovaikutukseen kykenevä saa paikan.” Ilahduin valtavasti, sillä näin sen aitona työpaikkailmoituksena tässä hetkessä, enkä jossain tulevaisuudessa.
 
Todellinen muutos on sitä, että kaikessa on pyrkimys aitoon vuorovaikutukseen itsen ja toisten kanssa. Aito vuorovaikutus ei ole välttämättä sitä mihin uskomme tai mitä olemme oppineet uskomaan. Aidossa vuorovaikutuksessa on kyse jakamisesta siitä mitä on huomattu, koettu ja opittu. Kyse on rinnalla kulkemisesta ja vertaisena olemisesta.
 
Aito vuorovaikutus on aika kaukana siitä, että sinä toimit suhteessa toisiin siten kuin joku toinen odottaa toimivan. Aito vuorovaikutus ei ole myöskään sitä, että sinä toimit siten mistä on eniten hyötyä sinulle suhteessa muihin.
 
Aidossa vuorovaikutuksessa ei ole kyse siitä miten saadaan enemmän jotain tai miten jonkun toisen pitäisi olla jotta saadaan enemmän jotain.
 
Aidossa vuorovaikutuksessa kyse on siitä miten olla hyvinvoivana suhteessa toisiin ja luoda yhteistä hyvinvointia yhdessä toisten kanssa. Hyvinvoinnin muodot ovat moninaiset,  ja aidon yhteisen hyvinvoinnin tunnistaa siitä, että se ei rajoita tai estä yksilön hyvinvointia.
 
Ehkä tämä on se mitä tarvitsee vain muistaa, jotta voi herätä  kaikenlaisista hyvinvointiamme lamauttavista uskomuksista. Ei ole olemassa mitään erillistä taloudellista tai henkistä lamaa, se on kaikki sitä samaa ja jokainen on osa sitä. 
 
Mistä tulisi luopua aidon vuorovaikutuksen sallimiseksi? Miten estetään aidot kohtaamiset todellisen yhteistyön luomiseksi?
 
 Mitä tapahtuu tilanteissa, joissa yksi tai useampi yrittää käyttää valtaa ylitse toisen saadakseen etukäteen lukittua hyötyä mikä ei välttämättä tue tai lue yhteistä?

Eikä esim. työpaikkaa tai parisuhdetta tarvitse aina vaihtaa luodakseen aitoa vuorovaikutusta, tarvitsee muuttaa vain suhde itseensä ja se on ainoa todellinen muutos. Joskus se itselle haastavin työpaikka tai parisuhde voi olla parasta vuorovaikutuksesta oppimisen suhteen, vaikkei aina todellakaan helpointa.
 

​Muutosvälittäjän esipuhe kirjaan
TARINOITA TODELLISESTA MUUTOKSESTA
 
Vuosia sitten aloin kirjoittamaan kirjaa. Vähänpä tiesin mihin aloin. Nyt ymmärrän vähän enemmän ja tiedän, että kirja kirjoittaa minua. Aloin kirjoittamaan omana itsenä olemisesta ja muutoksesta tietämättä mitään siitä mistä kirjoitin. Nyt yli ajan huomaan, että kirjoitin huomatakseni sen mikä oli itselleni tärkeintä. Kirjoitin, että muistaisin kuka todella olen ja mikä on tärkeintä oman kasvuni kannalta muistaa.
 
Nyt kirjoitan siksi, että se on tärkeintä minulle – se on minua ja minussa tapahtuvaa elävää elämää. Kirjoittaminen on minulle eräänlaista elämän hengittämistä itseni kautta. Kirjoittaminen on minulle oven avaamista elämälle itseni kautta ja siitä ovesta samalla kurkotan kohti toisia muistaakseni olevani osa tätä kaikkea ja suhteessa kaikkeen tapahtuvaan. Kirjoittaminen on oman itsensä kohtaamista. Kirjoittaminen on oman itsen kautta jakamista siitä mitä on.
 
Kirjoitan siksi, että kirjoitan. Olen aina kirjoittanut, se on ollut minulle luonnollista, itsenä olemista suhteessa toisiin ja siihen mitä on. Sitten oli vaihe milloin kirjoitin muita varten, en itselleni. Kirjoitin siitä mikä on järkevää, mistä seuraa hyötyä ja saadaan ulkopuolisten tahojen kiitosta. Kirjoitin siten miten saadaan haluttuja vastauksia ja lopputuloksia. Lopulta en enää tiennyt kuka olin ja mistä pidin. Kaikki oli hyvin, mutta mikään ei tuntunut hyvältä ja koin olevani kaiken aikaa erillinen kaikesta ja itseni sivussa. Elämästä oli tullut eräänlaista pintahengitystä ja selviämistä hetkestä hetkeen, ja silti kaikki oli hyvin. Elämästä oli tullut reagointia ja joka hetki pidin itsestäni yhä vähemmän. En tiennyt miten olla toisin ja se oli todellisen muutoksen alku.
 
Kun aloin jälleen todella kirjoittaa itseni kautta, niin se oli tuskaisaa, koska oli niin paljon menneisyyden taakkaa purettavana ja paljon kohtaamattomia tunteita kohdattavana. Nyt tuota matkaa jo katselee suurella hellyydellä ja jopa hilpeydellä, mutta tuolloin läsnä olevina hetkinä menneisyydestä irtipäästäminen ja taakaksi muodostuneen purkaminen ei ollut helppoa, vaan totista työtä. Pikkuhiljaa menneestä irtipäästäminen oli luonnollinen osa ihmisenä elämisen osaa, mutta se vaati ensin heittäytymistä tyhjään, että siitä saattoi tulla tietoista toimintaa oman hyvinvoinnin tueksi.
 
Nyt huomaan kirjoittavani esipuhetta kirjaan nimeltä Tarinoita todellisesta muutoksesta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kirja yhä kirjoittaa minua, eikä toisin päin, mutta minulla on etuoikeus olla tämän kirjan kirjoitettavana. Tosin minua myös jännittää, sillä jälleen astun tyhjään ja kohtaan sen missä kantaa vain syvä luottamukseni elämän kantokykyyn ja uskoni siihen, ettei todellisuudessa ei ole muuta tapaa kuin olla se kuka todella on. Sieltä mistä kirjoitan, niin siellä ei ole aikaa, eikä ennalta määrättyjä muotoja, joten kun kirja alkaa kirjoittaa minua, niin en tiedä mihin se minut vie. Elämä on valinta, ja minä olen valintani tehnyt ja siksi kirjoitan.

Helpoimmat asiat ovat joskus niitä vaikeimpia. Kun alkaa oivaltaa mikä tekee helposta vaikeaa ja vaikeasta helppoa, niin alkaa avautua ymmärrys siitä miten nauttia siitä mitä on nyt. Kun alkaa oivaltaa, että tarkoitus on toimia tarkoituksesta käsin, eikä toisin päin, niin elämisen arki alkaa muotoutua elettäväksi uudella tavalla. Se on todellinen muutos, ja se tarvitsee vain huomata, jotta voi muistaa sen aina tienneensä.
 
Parhaat opettajat eivät ole aina niitä itselle helpoimpia.  Erilaiset ihmiset, tilanteet ja tapahtumat joskus haastavat itsekunkin oman oppimiskynnyksen äärirajoille. Onneksi niin, sillä siten kukin saa mahdollisuuksia vahvistua omassa voimassaan. Onneksi niin, sillä siten kukin saa loputtomasti  muistutuksia palatakseen linjaan itsensä kanssa, jos on hetkeksi astunut itsestään sivuun.  Onneksi niin, sillä siten kukin voi muistaa kuka itse todella on. Onneksi niin, sillä siten oppii erottamaan mikä on jonkun toisen maailmankuvasta tulkittua ja itsen ulkopuolista, ja mikä on todellista itseä. Onneksi niin, että itsensä voi tunnistaa toisten heijastuksien kautta.
 
Toimivan ja eteenpäin vievän vuorovaikutuksen salaisuus on yksinkertainen. Kaikkein helpointa on ottaa vastaa toisen jakama kokemus. Kaikkein vaikeinta on ottaa vastaan toisen tarjoama opettaminen oikeasta ja väärästä, tai tietäminen hyvästä ja huonosta. Yhteys toiseen ihmiseen alkaa siitä, kun alkaa tietää vähemmän siitä miten asiat ovat ja alkaa jakaa enemmän siitä miten kokee asiat, ja kuuntelee sen miten toinen kokee saman tilanteen itsensä kautta. Toimivassa ja eteenpäin vievässä vuorovaikutussuhteessa ihmiset kohtaavat toisensa samalla tasolla ja ovat yhtä aikaa sekä oppijoina että opettajina suhteessa toisiinsa.

Toimivassa vuorovaikutussuhteessa on pyrkimys todella kuulla toisen kokemus ja kuulemisen hetkeksi pyrkiä luopumaan omista uskomuksistaan, jotka rajoittavat kuullun vastaanottamista ja ymmärtämistä. Jos jostain on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, niin ensin kannattaa esittää lisää kysymyksiä oman ymmärryksen lisäämiseksi ja pidättäytyä suoralta kädeltä antamasta omaa tulkintaa.

Aito kuunteleminen ja kuullun ymmärtäminen on taitolaji, ja toimivan vuorovaikutuksen peruspilareita. Tosiasiassa toimivassa vuorovaikutuksessa ei ole edes kyse vuoroin toisiin vaikuttamisessa, vaan luonnollisessa ja aidossa yhteydessä toisiin olemisesta, toisen kohtaamista samalla tasolla ja vertaisuudessa omasta kokemusmaailmasta jakamisesta.
 
Joskus tarvitaan vahvaa muistuttamista siitä miten kauhealta tuntuu, jos vuorovaikutussuhteessa toinen ihminen ottaa opettajan ja sen oikeassa olijan roolin. Se on raskas rooli kantaa ja se tekee myös kaikkien ympärillä olevien ihmisten elämästä raskasta. Oikea ja väärä, hyvä ja huono kun tässä elämässä ovat niin näkökulmia kysymyksiä ja hyvin suhteellisia ja täysin kunkin ihmisen maailmankuvaan sidonnaisia.
 
Oman itsen ja tunteiden aito ilmaisu on arjen hyvinvoinnin peruspilareita.  Omien arjessa pakkaantuneiden tunteiden oksentaminen toisen päälle ei ole jakamista omasta kokemuksesta, vaan yleensä oire siitä, että oma fokus on toisten ihmisten ominaisuuksien ja toimien tulkinnassa. Muut ihmiset ovat aina liikaa tai liian vähän jotain, ja kaikki olisi hyvin, jos muut vain ymmärtäisivät toimia toisin. Kaikki olisi hyvin, jos tilanteet olisivat toisenlaisia. Jos on keskittynyt tulkitsemaan millaisia toiset ovat, niin miten voisi huomata millainen itse on suhteessa toisiin. Jos on keskittynyt siihen mistä ei pidä, niin miten voi huomata sen mistä itse pitää.  Kun fokusoituu tulkitsemana toisia omasta maailmankuvastaan käsin ja opettamaan sieltä toisia oikeasta ja väärästä, niin omasta tapahtuva elämä täyttyy kaikesta siitä mikä ei ole niin kuin pitäisi ja tulevaisuuden hyvinvointi on kaiken aikaa ehdollinen jollekin itsen ulkopuolella tapahtuvalle.
 
Kaikkien omien tunteiden vapaa ilmaisu on tärkeää, koska se kertoo millainen on itsen todellinen maailmankuva. Tunteita ei kannata pakata sisäänsä ja yrittää sietää. Tunteet kannattaa kohdata ja omat tunteet voi kohdata vain itse, ei joku toinen. Luonnollisesti jakamalla omasta kokemuksestaan toiselle voi saada tukea omien tunteiden vapauttamiseen kehosta pois kuormittamasta arjen kokemuksia. Omien kokemusten ja tunteiden kanssa ei tarvita selvitä yksin, vaan jakamalla omastaan voi kohdata toisen ihmisen ja toinen ihminen voi auttaa muistamaan mikä on itselle tärkeintä huomata juuri nyt. Toinen rinnalla oleva ihminen voi auttaa muistamaan  sen mikä on itselle tärkeintä suhteessa omaan hyvinvointiin, omassa voimassa pysymiseen suhteessa toisiin ihmisiin ja erilaisiin tilanteisiin.
 
Suhteessa toisiin ihmisiin ja erilaisissa haastavissa kasvutilanteissa, voi huomata ikään kuin olevansa jotenkin itsensä sivussa, ikään kuin ei olisi oikein linjassa itsensä kanssa. Itsestään ja omasta elämästään sivussa olemisen kokemus voi olla hyvinkin hämmentävä ja kokonaisvaltainen kokemus, jota voi olla jopa mahdoton selittää. Tärkeintä onkin huomata tuo kokemus ja muistaa se, sillä kun on enemmän kokemusta siitä millaista on olla linjassa itsensä kanssa, niin silloin on helpompi huomata milloin arjen eri tilanteissa saattaa horjahtaa itsestään sivuun ja miten palata omassa voimassa olemiseen ja sieltä käsin toimimiseen. Tärkeätä on muistaa, että joka kerta voi palata linjaan itsensä kanssa, kun huomaa ajautuneen itsestään sivuun. Joskus omaan voimaan palaaminen tapahtuu siten, että menee kävelylle metsään ja kuuntelee puiden juttelua tuulen kanssa ja joskus se tapahtuu niin, että soittaa rakkaalle ystävälle. Tärkeintä on löytää omat tavat muistaa oma voimansa ja tavat millä palata omaan keskiöönsä kaikenlaisissa tilanteissa ja suhteissa.
 
Elämän kulussa jokainen pikkuhiljaa vahvistuu omassa voimassa kulkemiseen ja pysymään omassa voimassa, omassa keskiössään, kaikenlaisissa tilanteissa ja suhteissa.