PYRKIMYS OLLA TÄYDELLINEN, virheetön, hyväksytty,  miellyttää ja olla turvassa, jotta elämässä olisi riittävästi hallinnan ja kontrollin kokemusta?
 
Automaattivastaus pamahtaa ilmoille kuin puolustuksena hyökkäykseen: "Ei, tuo ei ole minun harhani. Minä olen aina oma itseni ja ilmennän avoimesti itseäni; omia tunteitani, ajatuksiani ja kokemuksiani. Tiedän, ettei ole täydellistä. Virheettömyys on harhaa. Täydellinen tarkoittaa samaa kuin mahdoton. Eikä elämää voi kontrolloida, se on mahdoton keikka. "
 
Pyrkimyksessä täydellisyyteen voi astua itsestään pahastikin sivuun. Pyrkimys virheettömyyteen on niin syvässä ihmisessä, että usein on lähes mahdotonta huomata miten tuo pyrkimys mahdottomaan ohjaa omia ajatus- ja toimintamalleja arjessa. Se on kuin piilossa oleva perususkomus, joka on niin syvässä, ettei sen vaikutuksia tunnista itsessään kunnes elämä pysäyttää sinut tavalla toisella, eikä päästä eteenpäin ennen kuin sanot: "Luovutan. Annan virheideni näkyä ja olla maustamassa inhimillisyydellään tarinaani."
 
Mummo aina kuolemaansa saakka kysyi minulta kolmea asiaa: "Paljonko painan?", "Paljonko minulla on velkaa?" ja "Olenko tehnyt töissä virheitä?". En tiedä miksi nuo kolme kysymystä olivat niin tärkeitä mummolle. Siksikö, että mummo eli molemmat sodat, selvisi hengissä, mutta varmasti koki paljon erilaista vajetta eläen ainaisessa epävarmuuden sekä turvattomuuden maailmankuvassa missä elämän hallinnan tuntua oli varmasti olemattoman vähän arjessa läsnä.  
 
En tiedä, sillä minä en tullut koskaan kysyneeksi syytä noihin kolmeen kysymykseen. Minä kiltisti vastasin aina näihin kolmeen kysymykseen mummolle: "En ole lihonut.", "Ei ole velkaa." ja "En ole tehnyt virheitä."
 
En koskaan sanonut mummolle, että kaikkien paino vaihtelee päivästä toiseen. En sanonut, että lähes jokaisella ihmisellä on velkaa jossain elämänsä vaiheessa. Ainakin silloin jos yrittää omistaa joskus sen katon, jonka alla asuu. Enkä myöskään sanonut, että jokainen ihminen tekee virheitä.
 
Elämä on kuin kirjoittamista. Kirjoittaessa tulee tehtyä ainakin kirjoitusvirheitä, jotka voi huomatessaan korjata. Kirjoittaessa tulee tehtyä myös ajatusvirheitä, joiden korjaaminen onnistuu joskus vain kirjoittamalla lisää, jotta huomaisi mitä ja miten todellisuudessa ajattelee.
 
Joan Didion on sanonut: "En tiedä mitä ajattelen ennen kuin kirjoitan siitä."
 
Olen huomannut, että minun kohdallani Joanin huomio pitää paikkansa. Usein vasta kirjoitettuani huomaan mitä tai miten ajattelen. Perususkomukseni ja toimimattomat ajatusmallini ovat joskus niin syvässä, että olen täysin sokeutunut niille kunnes alan kirjoittaa. Usein vasta kirjoittamisen kautta tulee näkyväksi se mitä todella ajattelen tai miten ajattelen.
 
Luovutan. Kirjoitan jotta tunnistaisin mitä todella ajattelen ja miten ajattelen. Annan virheideni olla maustamassa inhimillisyydellään tarinani.
 
En ole ihan varma miten mummon kysymykset liittyivät tähän kaikkeen. Ehkä siten, että usein tulee vastattua jotain miellyttääkseen muita. Usein saattaa jättää sanomatta mitä on mieltä, ettei olisi erimieltä toisten kanssa. Usein tuntuu turvallisemmalta jättää ilmaisematta oma mielipide. Joskus oman itsen aito ilmaisu saattaa keikuttaa venettä tuntemattomalla tavalla ja aiheuttaa laineita, joita ei voi kontrolloida. Elämästä tulee vain kovin raskasta, jos aina pelkää itseilmaisun keikuttavan venettä liikaa ja aiheuttavan hallitsemattomia laineita.
 
Elämässä kannattaa seistä tukevasti itsensä puolella. Suurinta rakkautta itseä kohtaa on antaa itselleen lupa ilmaista omia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Itseilmaisu on mielipiteitä ja koettua omasta maailmankuvasta käsin. Mielipiteet ja kokemukset muuttuvat suhteessa tapahtuvaan ja sen voi huomata ajan yli. Itseilmaisu on kuitenkin aina totuus itsestä tapahtuvassa hetkessä. Itseilmaisu on kertomusta koetusta kuluvassa hetkessä kunnes koittaa seuraava hetki. Keskeneräisyys ei ole syntiä, mutta täydellisyyden tavoittelu voi johtaa syntiin itseä vastaan ja pahoihin tekoihin suhteessa toisiin.  Keskeneräisyys on lahja, joka mahdollistaa kertomuksen  kasvusta itsen kautta, tämän yhden elämän mittaiselta ajalta.
 
Pitkässä juoksussa avoin ja aito itseilmaisu on ainut tapa voida hyvin itsensä kanssa suhteessa toisiin. Se on ainut tapa myös vetää puoleensa sellaisia ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja joiden kanssa on innostavaa tehdä asioita yhdessä. Ihmisiä, joiden kanssa arjen jakaminen tekee elämästä merkityksellistä ja monellakin tapaa kevyempää. Kun olet se kuka todella olet, niin elämääsi alkaa ilmestyä niitä asioita, joita todella haluat ja ympärillesi ilmestyvät ne ihmiset, joiden kanssa todella haluat   luoda ja jakaa yhteistä arkea.

​Kun olet se kuka todella olet, niin elämä täyttää sinut merkityksellisyyden kokemuksella. Elämän kokemisesta tulee täyttymyksellistä.

”Muutokseen tarvitaan joskus vääntövoimaa epämiellyttävien kokemuksien kautta. Epämiellyttävä olo alkaa hellittää, kun vihdoin pystyy kohtaamaan sen mikä on toimimatonta ja tekemään päätöksen suuntautumisesta pois päin toimimattomasta. Joskus toimimattomasta irtipäästäminen voi olla vaikeaa, koska toimimaton tilanne on tunnettua todellisuutta, joka luo kokemuksen turvallisuudesta. Uutta kohti astuminen haastaa aina kohtaamaan tuntemattoman. Tuntemattoman pelko hellittää otettaan askel askeleelta kohti uutta mistä alkaa muotoutua uusi tunnettu todellisuus."
​
-muutosvälittäjä, www. luminated.fi

SUUREN MUUTOKSEN MERKKI
 
Suuren muutoksen merkki on se, että kysyy miltä toisesta tuntuu, kuuntelee ja kysyy uudestaan. Suuren muutoksen merkki on se, että lakkaa  tulkitsemasta toisten tunteita. Suuren muutoksen merkki on se, ettei kerro toiselle miltä hänestä tuntuu, millainen hän on tai millainen hänen pitäisi olla.
 
Suuren muutoksen merkki on ymmärrys siitä, että itse ja vain itse on vastuussa omasta hyvästä olostaan, ilostaan ja hyvästä elämästään, ei koskaan kukaan muu.
 
Suuren muutoksen merkki on ymmärrys siitä, että jokaisessa  hetkessä on valinta, jonka tekee itse, ei koskaan kukaan muu.
 
Suuren muutoksen merkki on se, että ehdottamat totuudet häviävät ja asioiden suhteellisuus toisiinsa kasvaa.
 
Suuren muutoksen merkki on se, että haavoittuvuudesta tulee voimavara ja tila, jonka kautta ihmiset voivat kohdata toisensa. Haavoittuvuuden tilassa ihminen on kanssakulkija ja vertainen, ei toisten puolesta tietäjä tai totuuden torvi.
 
Haavoittuvuus on aidon ja vahvan voiman tila missä ei ole tarvetta piiloutua toisilta tai hyökätä toisia vastaan. Haavoittuvuus on tila missä lepää täydellinen hyväksyntä. Haavoittuvuus on sallimisen tila missä luovuuden voimat voivat virrata vapaana.
 
Haavoittuvuus on herkkyyden voimaa, joka avaa huomaamaan sen mikä oli tarkoitettu huomattavaksi. Haavoittuvuus on ehdotonta hyväksyntää suhteessa itseen ja toisiin. Haavoittuvuus on avoimuuden tila mihin vastustus päättyy ja sallinta alkaa; tila missä arvostelulle, vertailuille, tulkinnoille ja oikeassa olemiselle ei ole sijaa.
 
Haavoittuvuuden tilassa kaikki fokus on siinä mitä todella on ja mikä toimii suhteessa siihen mitä on, eikä energiaa enää tuhlata olemassa olevan ehdolliselle hyväksynnälle.
 
Keskittyminen siihen mikä toimii suhteessa toisiimme, tarkoittaa keskittymistä ehdottoman rakkauden todeksi elämiseen ja sellainen voi olla täysin käsittämätöntä ympäristöissä missä kaikesta on tehty ehdollista; ehdollista omille totuuksille ja uskomuksille siitä mikä on aidosti toimivaa suhteessa toisiimme kaikissa olosuhteissa ja ympäristöissä.
 
Ehdoton rakkaus on yhtä haasteellista kaikissa suhteissa, niin parisuhteissa, ystävyyssuhteissa kuin työpaikan suhteissa. Todellisuudessa ehdoton rakkaus on aina ehdotonta riippumatta rooleista ja ympäristöstä, ja siinä on ehdottoman rakkauden suurin haaste, se on täysin ehdotonta, täysin rooli- ja ympäristöriippumatonta. 

Mitä kuuluu? Miksi kuuluu sitä mitä kuuluu?
 
Kaikenlaisia kutkuttavia kysymyksiä on avautunut huomattavaksi ja tajunta on täynnä ihastuttavia kysymysmerkkejä avaamassa kaiken tutun uudelleen huomaamiseen. 
 
Kysymyksiä kohti omaa hyvinvointia ja sitä tukevien kokemusten ja tavoitteiden tunnistamista:
 
1.Mitä jos olennaisinta itselle tärkeimmän tunnistamisessa on miksi, eikä mitä, miten ja milloin? Miksi haluan tätä? Miksi tämä on tavoitteeni? Miksi tämä tukee tavoitteitani? 
2. Miksi olennaisinta olisi saada aikaan jotain?
3. Mitä jos olennaisinta onkin kokea, eikä saavuttaa jotain tietyssä ajassa ja tietyn määrän verran? 
4. Miksi tavoitteet voivat vähentää hyvinvointia? Mitä jos tavoite estää saavuttamasta sitä mikä todella tukee omaa hyvinvointia? 
5. Mitä jos kaiken tapahtuvan ja koetun tarkoitus on ainoastaan auttaa tunnistamaan sitä mitä todella tahtoo, ja selkeyttää sitä miksi tahtoo kokea jotain elämässään?
6. Mitä jos ei ole hyviä, eikä huonoja kokemuksia tai hyviä tai huonoja olosuhteita?
7. Miksi on erilaisia kokemuksia?
8. Miksi koen jonkin tapahtuvan hyvänä tai huonona?
9. Miksi jokin on suhteessa johonkin hyvää tai huonoa?
10. Mitä jos olennaisinta on vain tunnistaa kokemus ja suuntautua sen mukaan arvottamatta tai vertaamatta kokemusta?

SANAT EIVÄT OPETA
Sanat eivät opeta. Sanat selittävät koettua tai viittaavat koettuun; silittävät kokemuksen pintarakenteita. Sanoilla ei yllä koetun ytimeen, siihen mitä todella on. Kun järjen kautta kurkottaa kohti ydintään ja yhteistä. Kun järjellä tietäen selittää, nimittää ja luo totuuksia, niin ei astu kohti yhteistä, vaan astuu mielten halkomiin erillisiin  maailmoihin. Kun sallii elämän tapahtua tietämättä ja selittämättä, niin lukemattomat itsen heijastumat luovat äärettömiä todellisuuksia yhdessä koettavaksi.
 
Elämää ja kasvua kasvin lailla
 Joskus kaipaan kasvien sisään rakennettua sisäsyntyistä luottamusta elämän  kantovoimaan. Kerta toisensa jälkeen kasvit kasvavat ja kuolevat herätäkseen jälleen henkiin. Kasvi ei mieti miksi se syntyi ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kasvi ei huolehdi saako se oikeanlaisia ravinteita maasta, onko vettä riittävästi  tai saako se liikaa, tai liian vähän valoa. Kasvi kasvaa niin kuin se kasvaa ja sen kasvun vaiheet toistuvat alati, huolehti kasvi  niistä erikseen tai ei.
 
Kasvi ei murehdi veden, ravinteiden tai valon puutetta. Kasvi ei mieti näyttävätkö sen kukinnot kauniimmalta kuin toisen kasvin. Kasvi ei mieti onko se liian kapea tai pullea verrattuna johonkin muuhun, tai pitäisikö hankkia isommat ylälehdet tai ohuemmat juuret. Kasvi ei mieti miten ja minne se voisi jemmata lisäravinteita, vettä ja valoenergiaa turvaksi pahan päivän varalle. Kasvi ei mieti, että on erikseen suotuisia tai epäsuotuisia olosuhteita kasvun näkökulmasta.
 
Kasvi ei mieti saako se riittävää hyötyä kasvustaan tai korvausta yhteyttämisestään  verrattuna muihin kasveihin. Kasvi kasvaa yhteydessä kaikkeen, eikä se pohdi onkohan se liian erilainen, riittävä tai oikeanlainen. Kasvi ei mieti kasvupaikkansa ilmapiiriä;  olisiko  ihanampaa kasvaa toisenlaisten kasvien läheisyydessä tai olisiko helpompaa kasvaa toisenlaisessa kasvuympäristössä; olisiko joku toinen ojan reuna, pelto, metsä, niitty, kukkapenkki tai ikkunalauta parempi kuin tämä mitä on?
 
Kasvi ei mieti, että miten jaksaa tänäänkin imeä maasta ravinteita ja vettä, yhteyttää valon kanssa ja luovuttaa happea ympärilleen. Kasvi ei pohdi miten selvitä tästäkin päivästä, tai miten olla tekemättä virheitä tai miten kokea onnellisuutta. Kasvi ei pelkää, että ehkä huomenna sitä ei enää tarvitakaan yhteyttämään valoenergian avulla happea; mitä jos yhteyttäjiä onkin liikaa tai jotkut muut kasvit yhteyttävät sitä enemmän, nopeammin ja paremmin. Kasvi ei mieti, että otetaanko se tosissaan kasvuvaiheestaan huolimatta muiden kasvien joukossa, tai onko se liian nuori tai vanha yhteyttääkseen yhdessä muiden kanssa.
 
Kasvi ei kyllästy, eikä innostu. Kasvi ei syyllistä itseään, eikä toisia kasveja. Kasvi ei opeta toisia kasveja siitä mitä on paras kasvutapa, tehokkain yhteyttämistapa tai miten olla oikein ja oikeanlainen kasvi. Kasvi ei mieti, että onko tärkeämpää näyttää kauniilta vai olla hyvä yhteyttäjä.
 
Kasvi ei väsy, eikä pety toisiin kasveihin. Kasvi ei pohdi oliko kaikki tämä kasvaminen ja yhteyttäminen turhaa vai hyödyllistä; mitä jäi viivan alle kasvukauden jälkeen kaikesta tästä ravinnon ja valon vastaanottamisesta, ja hapen jakamisesta. Kasvi ei pohdi, että olisiko kasvaminen ollut parempaa tai yhteyttäminen tuottoisempaa, jos se olisi saanut toisenlaista ravintoa, kasvanut erilaisessa ympäristössä tai paremmissa sääolosuhteissa. Kasvi ei moiti muita kasveja, säätä, valoa tai muita kasvuolosuhteisiin liittyviä tekijöitä. Kasvi ei muistele kokemaansa hyvällä, eikä pahalla.
 
Kasvi ei käytä energiaa itsensä tai ympäristönsä selittämiseen, nimeämiseen tai vertailuun. Kasvi ottaa vastaan kaikkeen kasvuun tarvittavan, yhteyttää ja luovuttaa happea ilman järkeistämistä, analyysiä ja etukäteen tietämistä. Jokainen kasvi kasvaa ilman koulutusta siitä miten kasvetaan.
 
Kasvi ei pohdi mikä teki sen kasvusta arvokkaan tai kasvamisen arvoisen. Kasvi ei vertaile kuka oli paras ravinnon ja valon vastaanottaja, paras yhteyttäjä tai paras hapen tuottaja. Kasvi kasvaa, koska se kasvaa. Kasvin kasvu on seurausta siitä, että se on suhteessa ja yhteydessä kaikkeen sitä ympäröivään. Kasvi kasvaa ilman pelkoa vajeesta tai kiireestä tulla joksikin tai saada aikaan jotakin merkittävää kasvunsa aikana. Kasvi kasvaa ilman huolta siitä mitä merkittävää kasvukauden eri vaiheissa pitäisi saavuttaa, miten saavuttaa jotain nopeammin tai enemmän kuin muut kasvukauden aikana. Kasvi ei harjoittele kukkiakseen ennätysajassa tai kasvaakseen korkeammaksi kuin muut kasvit. Kasvi kasvaa sellaisena kuin oli tarkoitus ja kasvista kasvaa sellainen kuin oli  tarkoitus.

Miksen kasvin lailla kasvaisi ikään kuin itsestään, helposti ja turvallisin mielin; miksen kasvaisi siten kuin on tarkoitus ja sellaiseksi kuin on tarkoitus -  miksi olisin erilainen kuin kaikki muu elävä?