Tarinointia havainnoinnista ja nimeämisen moninaisista vaikuttavuuksista

​Huomatun nimeäminen antaa hallinnan tunnetta. Huomatun nimeäminen on pyrkimystä olla tärkeä muiden silmissä: ”Katsokaa mitä minä huomasin!”.  Huomatun nimeäminen on myös hyväksynnän hakemista siinä ryhmästä johon ollaan  suhteessa: ”Katsokaa minäkin huomasin saman!”.  Ryhmän hyväksynnän kokemus luo turvallisuutta ja hallinnan kokemusta arkeen. Hyväksyntä ja turvallisuuden kokemus ovat hyvin miellyttäviä tuntea.
 
Kun näkemäänsä loputtomasti nimeää ja arvioi, riskinä on mitätöidä nähtyä sekä vähentää tilassa olevien suhteiden välistä voimaa, sekä näkijän että nähdyn.  Sanoittamalla nähtyä luodaan loputonta ajatusten virtaa, joka muodostuu sisäiseksi kokemukseksi. Sisäisestä kokemuksesta muodostuu totuus ulkona olevasta, jolloin ollaan oman mielen luomien kokemuksien ja kuvien vankina. Kyky kokea, sitä mitä todellisuudessa on, vähentyy.

Syntyy uskomus, että todellisuudessa tapahtuva on näkemyksesi mukainen esityksen siitä mitä tapahtuu. Uskomus, joka rajoittaa kykyä saavuttaa puhdas kokemusta olevasta ja tapahtuvasta.  Mieli ja sen ajatukset pyrkivät kiinnittymään vain siihen mikä on tuttua ja  siten merkityksellistä. Ajatuksien tauttoman virran sokeudutaan todellisuudessa olevalle. Kyky avautua huomaamaan ja herkistymään, sille mikä on nähtävissä, passivoituu.  
 
Halu nimittää ja määrittää kaikki koettu käsittein sekä rakentein johtaa siihen, että käytettävissä oleva energia keskittyy yhä suppenevan materian käsittelyyn.  Samanaikaisesi vähenee tilassa olevien toiminnan vapaus ja luovuus, sillä käsittein ja rakentein luodaan rajat, sille mitä olisi käytettävissä. Todellisuudessa kaikkea on rajattomasti, mutta käsitteellisyyden kautta elämästä muodostuu niukkuuden ja vajeen toimintakenttä, missä havaittavaa on rajoitetusti.
 
Jos altistaa itsensä vain sille, joka on ennestään kiinnostavaa, niin syntyy vähemmän mahdollisuuksia havaita laajemmin ja syvemmin sitä mitä on. Jos suuntaa huomionsa tapahtuvaan vain hyödyn näkökulmasta, niin havaitsee yhä vähemmän sitä mikä olisi aidosti hyödyllistä tapahtuvassa hetkessä suhteessa tapahtuvaan ja toisiin. Jos pitäytyy vain niissä näkökulmissa, joita mieli entuudestaan pitää järkevinä,  kapenee kyky nähdä uusia ratkaisuja.

Samalla eteen aukeavat uudet tilanteet  alkavat tuntua  yhä useammin ongelmallisilta, joihin on vaikeata ja työlästä löytää ratkaisuja. Elämästä alkaa muodostua pulmatehtävä, jossa aika ja energia kuuluu ratkaisujen keksimiseen. Jos altistaa itsensä vain sellaisille tilanteille, joiden kokee vievän perille ennalta päätettyyn tavoitteeseen,  niin elämän kulku voi alkaa näyttyä hyvin mustavalkoisena.

Mitä enemmän  altistaa itsensä tilanteille, jotka tukevat vain nykyistä ajattelua, sitä suurempi on riski, että ajattelusta tulee pääsääntöisesti arvottavaa, mitätöivää ja poissulkevaa. Joustavan, luovan ja mahdollistavan mielen salaisuus on oman olemassa olevan kokemusmaailman altistamisessa myös sellaisille kokemuksille mistä ei  vielä löydy tuttuuden tunnetta. Itselle tuntemattomiin maastoihin astuminen vaatii rohkeutta, sillä itselle vielä tuntemattomassa on vähemmän hallinnan tuntua ja sen tuomaa turvallisuuden kokemusta.

Ensimmäisiä askeleita uutta avaavaan ja tilaa luovaan kokemiseen voi harjoitella siten, että todella kuuntelee, katsoo ja havainnoi. Tunnustelee kokemusta, mutta malttaa olla nimeämättä kaikkea välittömästi. Kun viivyttelen hetken ja keskittyy sinnikkäästi hetken kauemmin havainnointiin, saattaa huomata kokevansa jotain aivan uudella tavalla. Samaan aikaisesti aukeaa ympärille oleville uutta tilaa, jossa suhteiden välissä syntyvä luovuusvoima voi alkaa kasvaa.
 
Pelkästään tunteiden seuraaminen saattaa alkaa myös kaventaa kykyä havaita ja kokea sitä mitä on havaittavissa. Jos oppaina eri tilanteissa käytetään vain itselle miellyttäviä tunteita, silloin on tiedostamatta aloitettu havaittavassa olevien mahdollisuuksien ja kokonaishavaintokentän kaventaminen. Jos  valinnat ja niitä seuraavat toiminta ovat vain tunteisiin pohjautuvaa, niin toiminnasta voi tulla hyvin lyhytjännitteistä ja toimijan kokonaisekologian, kokonaishyvinvoinnin,  kannalta epäedullista. 

Tunteet ovat aitoja, mutta tulkinnat tunteiden kokemista saattavat olla hyvinkin vääristyneitä suhteessa vallitsevaan todellisuuteen. Miellyttävät tunteet saattavat herätä silloin, kun kohdataan jotain entuudestaan turvalliseksi tai helpoksi koettua. Epämiellyttävät tunnekokemukset saattavat nousta pintaa juuri uusien mahdollisuuksien edessä. Ennen havaitsematon  maasto ennen näkemättömyydessään voi vaikuttaa pelottavalta.

Todellisuudessa joka hetkessä eteen avautuva mahdollisuuksien polku on tuntematon, jos mieli ei ole kiinnittynyt huomaamaan vain sitä mikä tuntuu ennestään tutulta. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus avautua huomaamaan laajemmin se mitä todella on. Menneisyyden kokemuksiin takertuva mieli voidaan herkistää avautumaan myös sille mitä on ja tapahtuu läsnä olevassa hetkessä. Herkistyminen voi alkaa itsensä altistamiselle myös sille mikä ei tunnu entuudestaan tutulta.

Tässä aamussa ovat mielessäni pyörineet Onnellisuustutkimus vuodelta 2017 (http://worldhappiness.report/ed/2017) ja Esa Saarisen innoittamat ajatukset siitä miten hyväntahtoisuuden asenne ja näkökulmat luovat pohjaa hedelmällisille ajatuksille, valinnoille ja toiminnalle suhteessa itseemme sekä toisiimme; miten hyväntahtoinen suhtautuminen luo hyvinvointia yhdelle ja yhteisesti.
 
Hassua tai paradoksaalista on se, että tämä on kovin yksinkertaista, ehkä liiankin ja siksi vaikeinta. Ensikatseella hyväntahtoisuus voi tuntua helpolta tieltä, mutta sille astuessaan huomaan sen olevan rohkeuden tie. Hyväntahtoisuus monissa ympäristöissä, tiloissa ja suhteissa ei ole valtavirtojen arvostama ominaisuus, sillä hyväntahtoisuus ei tarkoita minulle enemmän ja toisille vähemmän.

Hyväntahtoisuus merkitys on jokaiselle ihmiselle erilainen. Minä tarkoitan tässä hyväntahtoisuudessa sillä sitä, että lähtökohtaisesti ajattelee itseä ja toisia ihmisiä hyväntahtoisesti. Tarkoitan sitä, että tiedostaa, tahtoo ja päättää pyrkiä suhtautumaan itseen sekä toisiin lähtökohtaisesti hyväntahtoisesti. 
 
Hyväntahtoisuuden ilmenemismuodot ovat moninaiset. Yksinkertaisimmillaan hyväntahtoisuutta voi ilmentää suhtautumalla toisten ihmisten ajatuksiin kiinnostuneesti ja kunnioittavasti. Se on kykyä kuunnella ja kuulla toista ilman omia ajatuksia siitä miten asiat oikeasti ovat.

• Mitä kaikkea hyväntahtoisuus voisi tarkoittaa suhteessa toisiimme ja suhteessa itseen?

Hyväntahtoisuus voi olla myös sitä, että annat toiselle juuri sitä mitä haluaisit itse kaikkien eniten ilman odotusta siitä, että itse saat sitä mitä annoit toiselle. Tämäkin voi paperilla kuulostaa helpolta, mutta saattaa osoittautuu käytännön teoissa hyvinkin haastavaksi.
 
Kuvittele tilanne, jossa olet lapsi ja olet vanhempiesi kanssa lelukaupassa ostamassa lahjaa ystävällesi lahjaksi. Saat valita juuri sen lelun (auton, nuken, pelin...), joka on sinusta kaikkien paras ja jonka haluaisit itsellesi. Valitset sen kaikkien ihanimman ja sitten annat sen ystävällesi. Annat pois, saamatta sitä mitä olisit eniten maailmassa tahtonut itsellesi. Annoit pois ilman tietoa tai varmuutta siitä, että saatko mitään sellaista koskaan itsellesi.

• Mitä kaikkea x:ää tuo pois annettava kaikkien paras voisi olla ihmissuhteissasi  kotona, vapaa-ajalla ja työssä.
• Miten helppoa tai haastavaa on antaa pois itselle kaikkien tärkeintä ilman odotusta siitä, että saa saman itsellesi?
• Mitkä asiat vaikuttavat pois antamisen helppouteen tai haasteellisuuteen?
• Mitä muuta huomaat?

Mitä jos elän juurikin nyt parasta mahdollista elämääni, mutta en kykene näkemään sitä peloiltani? Uskon, että parhaasta mahdollisesta elämästäni minut erottavat vain ja ainoastaan omat pelkoni tarpeideni täyttymisestä. Pelkoni ovat mieleni tuotteita, eivätkä käsin kosketeltavaa todellisuutta, vaikka tuntuvatkin todellisilta sisäisessä maailmassani.
 
Olen tietoinen siitä, että jos annan mielen pelkojen kyllästyttää sisäisen maailmani, niin siitä alkaa muodostua myös ulkoista todellisuuteni. Silti hetkittäin on vaikeaa suunnata sisäinen maailmansa kohti kaikkea sitä, josta muodostuu onnellinen todellisuus sekä sitä kautta onnellinen tulevaisuus.  Vaikeutta lisää se, etten aina edes tunnista sitä mihin suuntaan luotsata itsensä kokeakseen onnellisuutta. Uskomuksiltani ja peloiltani en kykene hetkittäin  edes tunnistamaan sitä millaiset valinnat todella luovat onnellisuuden kokemusta.   
 
Usein käy niin, että kuvittelen onneni koostuvan tietyistä asioista, asioiden tiloista tai ominaisuuksista.  Kuvittelen kaikenlaista vain havaitakseni, ettei todellisuuden onni auennutkaan näiden ehtojen täyttyessä. Onnellisuuden kokemus joka on kaiken aikaa läsnä, on kuitenkin pois minun ulottuviltani.
 
Olen saanut huomata, että onnellisuuteni koostuu tässäkin hetkessä asioista ja asioiden tiloista, joita vain en ole aiemmin kyennyt havaitsemaan ja siten en ole aiemmin osannut edes kuvitella niitä, vaikka ne ovat olleet kaiken aikaa läsnä, minussa ja ulottuvillani.
 
Olen tietoinen siitä, että onnellisuudessa on ennen kaikkea kyse hyväksynnästä ja näkökulmista siihen mitä on nyt. Silti hetkittäin on vaikeaa hyväksyä se mitä on, löytää toimiva ja onnellisuutta lisäävä näkökulma tapahtuvaan. Jokin minussa aivan kuin vastustaa onnellisuutta. Jokin minussa haluaisi omistaa, tietää ja hallita. Jokin minussa uskoo, että onnellisuutta tärkeämpää on omistaa, tietää ja hallita. Jokin minussa uskoo, että onnellisuus avautuu siitä ”oikeassa olemisen ja tietämisen” –näkökulmasta, vaikka olen jo tietoinen siitä, että ”oikeassa olemisen ja tietämisen” –näkökulmasta vähenee kaikki vähäkin tila olla itse onnellinen ja luoda onnellisuutta suhteessa toisiin.
 
Tietoisuus kuitenkin kaikesta tästä avaa mahdollisuuksien  väylän onnellisuuden kokemiseen ja luomiseen suhteessa toisiin. Kuitenkin tästä tietoisuudesta on itse luotava todellisuutta joka hetki. Se on kasvun tie, jossa pyrkimyksenä on kokea ja luoda onnellisuutta.  Se on hyväntahtoisuutta toisiamme kohtaan. Se on yhteistä hyvinvointia. Se on tila, jossa minä on myös me, yksilöistä muodostuva yksi. Tietoisuus tuosta tilasta auttaa minua hyväksymään itsestäni nekin osani, jotka vastustavat onnellisuutta ja jotka uskovat kaiken hyvän syntyvän ”omistamisen, oikeassa olemisen ja tietämisen, sekä hallinnan”- näkökulmien sekä tekojen kautta.
 
Onnellisuuteni on  tie, jota pyrin etenemään avautuen tässä hetkessä olevalle onnellisuudelle.  Tällä tiellä pyrkimykseni on oppia avautumaan huomaamaan se mitä todella on, jotta voisin kokea ja luoda onnellisuutta tässä elämässä.  Pyrkimykseni on huomata kaikki ajatukseni, tunteeni, kokemukseni ja uskomukseni, jotka estävät minua havaitsemasta kaiken aikaa läsnä olevia onnellisuuden kokemuksen mahdollisuuksia. En ole koskaan kaukana parhaasta mahdollisesta elämästäni, sillä kuljen jo tielläni. Olen aina kulkenut. Minun vai tarvitsi huomata jo kulkevani tielläni ja muistaa miten tiellä kuljetaan; tie aukeaa ja minä otan tarvittavat askeleet.
 
--
ONNELLISUUSTUTKIMUS 2017 PINTAAN NOSTAMIA näkökulmikysymyksiä oman onnellisuuden kokemukseen ja sen tekijöihin
 
Joskus on hyvä pohtia, että
- mistä tekijöistä oma onnellisuus muodostuu
- miten kaukana on omasta parhaasta mahdollisesta onnellisuuden tilastaan
- mikä tai millaiset tekijät erottavat itsen oman onnen kokemuksesta
- millä ehdoilla voisin olla onnellinen juuri nyt

Tulevaisuudessa voi käydä myös mielikuvitusmatkalla katsomassa, että
- mitä on tapahtunut kun olen onnellinen
- millainen olen itse, kun olen onnellinen
- miten toimin kun olen onnellinen
- millaisia valintoja teen, kun olen onnellinen
- miten ajattelen, kun olen onnellinen
- miten ajattelen toisista, kun olen onnellinen
- millainen olen toisia kohtaan, kun olen onnellinen
- mitä muuta huomaat

MITÄ TOIVON ELÄMÄLTÄ?

Mitä toivon elämältä?
Oppisin puhumaan sujuvasti hiljaisuutta.
Oppisin kuulemaan sujuvasti hiljaisuutta.
Oppisin olemaan sujuvasti hiljaisuudessa.

Toivon niin, että oppisin malttamaan kieleni ja mieleni. 
Toivon niin, että oppisin vain olemaan läsnä tilassa, jossa on lupa nojata yhdessä jaettuun hiljaisuuteen.
Toivon niin, että malttaisin edes joskus,
vain odottaa hiljaisuudesta nousevaa uutta. 

​-Anne Peltonen

NIMEÄMISESTÄ aatoshaituvia keskiviikkoisessa aamuhetkessä...

Jokainen ihminen nimetään monin eri tavoin elämänsä aikana. Nimeämistä tapahtuu eri elämäntilanteiden kautta ja roolien kautta, joihin sitten jokainen yhdessä sekä erikseen alkaa liittää erilaisia ominaisuuksia, tulkintoja, käsityksiä, näkemyksiä ja merkityksiä. 
Harhaan voi astua siinä, että kuvittelee näiden omien käsityksiensä olevan yhteisiä tai merkitykseltään kollektiivisesti jaettuja. 

Ihmisenä olemisen ainutlaatuisuus yltää elämän kokemisen kaikille ulottuvuuksiin. Ihmisenä olemisen ainutlaatuisuuden rikkaus ja haaste on siinä, että kokemuksemme ja siten myös merkityksemme ovat täysin ainutlaatuisia suhteessa toisiimme.

Jokainen voi jakaa omasta kokemastaan ja siten avata omaa maailmankuvaansa toisen tunnusteltavaksi. Parhaimmassa tapauksessa toisen ihmisen pyrkimys on pyrkiä kunnioittamaan tätä luottamuksen osoitusta. Arvostavassa vuorovaikutuksessa on pyrkimys kunnioittaa sitä mitä toisella on jaettavana omasta kokemuksesta. 

Kun ymmärtää, että jokaisella jaetulla sanalla voi vain viitata omaan tai toisen kokemukseen. Kun ymmärtää, että jokaisella on sanoille omat merkityksensä. Kun ymmärtää, että oma motiivi, asenne ja suhtautuminen on ratkaisevassa asemassa suhteessa toiseen ihmiseen. Kun ymmärtää, että oma kokemus ja näkemys toisen maailmankuvasta on aina tulkintaa, vaikka pyrkimys olisi objektiiviseen havainnointiin. 

​Kun ymmärtää tämän ja enemmän, niin silloin alkaa kuunnella enemmän. Pikkuhiljaa alkaa myös kuulla enemmän, vähän toisin ja ehkä jopa uusin korvin.

Runo: Kumma, outo ja omituinen

Kumma, outo ja omituinen näkee toisin:
Oudot linnut,
kummat kukat,
mustat lampaat,
erakot,
omituiset otukset,
oman tien kulkijat,
toisin näkijät.
​
Kirjavat linnut laulavat kaukaisissa metsissä, 
harvinaiset kukat kukoistavat syrjäisillä poluilla,
monenmoiset kulkijat kohtaavat moottoriteiden kiihdytyskaistojen reunoilla.

-Anne Peltonen

NIMEÄMISEN, SAMAISTAMISEN JA TIETÄMISEN VOIMAT eri näkökulmista
ja saman voiman eri  käyttömuotojen vaikuttavuuksia suhteessa toisiimme

Ihmisellä on monenlaisia voimia. Ihmisenä olemisen voimankäyttöä voi tunnustella monesta näkökulmasta. Kaikilla näkökulmilla on kyky herättää huomaamaan jotain. 
Joskus jokin näkökulma voi olla tutumpi kuin toinen. Jonkin ympäristön tai vaikutuspiirin kautta jostakin näkökulmasta on voinut tulla jostain syystä tutumpi. Lähestymällä tutun näkökulman kautta voi olla helpompi tunnistaa itselle tuntemattomampi näkökulma jo tuttuun voimaan. 
Nimeämisen, samaistamisen ja tietämisen voimia voidaan lähestyä mm. mitätöinnin ja kohottamisen näkökulmasta. Kaikilla voimilla on moninaiset ulottuvuudet. Samaa voidaan käyttää monin motiivein, pyrkimyksin ja tavoittein.
​
Samasta kohtaa aukeaa myös näkökulma voimiin kohottamisen näkökulmasta. Kaikki näkökulmat ovat yhtä tärkeitä. Kaikki näkökulmat aukaisevat näkemään laajemmin, syvemmin ja jotenkin uusin tavoin. Tärkeintä on näkeminen, eikä näkökulmien tärkeyden tai paremmuuden vertailu. Kannattavinta on käyttää sitä näkökulmaa, joka aukaisee muita näkökulmia kuluvassa hetkessä. Negatiivinen ei tarkoita huonoa tai huonompaa, eikä positiivinen hyvää tai parempaa. Kysymys on asioiden välisistä suhteista ja vaikuttavuuksista toisiinsa.

Nimeämisellä mitätöinti
Hyvää tarkoittaen saatetaan sanoa: "Sinä olet sitä ja tätä." tai "Sinä olet sellainen." Oli sitä, tätä tai sellainen positiivista tai negatiivista, niin sillä saatetaan mitätöidä tai rajata toisen omana itsenä olemista. 
Nimeäminen voi kaikua toisessa kuin pilkka- tai ivanauru. Kaiun kautta kasvaa kokemus siitä, ettei ole hyväksytty sellaisena kuin on. Kasvaa kokemus siitä, että oma kokemus, tuntemus tai kiinnostuksen kohde on vertailussa johonkin toiseen. 

Samaistamisella mitätöinti
Hyvää tarkoittaen saatetaan sanoa: "Minä niin ymmärrän" ja sitten oman tulkinnan pohjalta rinnastetaan oma kokemus toisen kokemukseen. Hyvää tarkoittaen saatetaan mitätöidä ja rajata toisen kokemaa. 

Tietämisellä mitätöinti
Hyvää tarkoittaen sanotaan, että kaikki on oikein ja kaikelle on tilaa. Hyvää tarkoittaen kuitenkin tiedetään muiden puolesta miten asiat ovat oikeasti. Kun hyvissä tarkoituksissa kuvittelee tietävänsä ennakkoon ja tulkitsee toisille oikeat, silloin vuorovaikutussuhde on ylänurkasta huutelua alanurkkaan, eikä vertaisten kesken tapahtuvaa kokemuksen jakamista ja/tai tiedon kasvattamista.

KAUNEUDELLE HERKISTYMINEN
 
Anne Peltonen bussissa eilen illalla: "Jostain syystä matkalla kotiin bussi näytti olevan täynnä toinen toistaan kauniimpia ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka hymyilivät toisilleen, katsoivat silmiin ja juttelivat mukavia. Nauratti ja mietin, että olinko astunut hyvin erikoisen erilaiseen bussiin vai oliko itsessäni jokin jotenkin eritavalla auennut tuohon hetkeen."
 
Illan laineiden kautta tässäkin aamussa on vahvasti läsnä kauneuden teema, koska itse eilen heräsin uudella tavalla kauneuden teemaan. Heräsin ikään kuin muistamaan, että kauneutta on kaikkialla ja se tarvitsee vain herätä huomaamaan. Huomasin myös, että joissakin tilanteissa ja tiloissa on helpompi aueta huomaamaan läsnä oleva kauneus. Huomasin, että eri tiloissa ja tilanteissa on kauneutta läsnä eri suhteessa. Muistin, että kannattaa viedä itsensä tiloihin ja tilanteisiin, joissa itse helpoiten saa kosketuksen kauneuteen. Kauneudelle herkistyneenä on helpompi havaita kauneutta niissäkin tilanteissa, joissa sitä ei ensi näkemällä uskoisi löytävänsä tai sen läsnä oloa on vaikeampi havaita. Itsensä voi siis herkistää kauneuden kokemiseen altistamalla itsensä ensin tiloille ja tilanteille, joissa kauneutta on lähtökohtaisesti helppo tunnistaa ja kokea.
 
Kun alkaa tunnistaa tilat ja tilanteet, joissa on helppo olla ja kokee kauneutta, niin voi alkaa tunnustella tilaa ja tilannetta kysyen:
 
- Mitä tapahtuu ja on läsnä tilassa, kun on helpompi havaita kauneutta?
- Millainen on oma tila?
- Miten kokee sen tilan, jossa on muiden kanssa?
- Mitä havaitsee siinä tilassa ja tilanteessa tapahtuvan?
- Millaisia on oma suhde toisiin ja millaisena kokee toisten suhtautumisen itseen?
- Millaisia kysymyksiä nousee kauneuden tilasta käsin?

ESA SAARISEN BAD ROMANCE III -LUENNON TUNNELMIA 8.3.2017
 
Esa Saarisen Bad Romancen uusin versio, ja paras versio itsestäni, avasi huomaamaan seuraavia kysymyksiä ja ajatuksellisia haituvia:
 
- Miksi E. Saarista on helppo kuunnella? Miksi on helppo levätä ja olla hiljaa siinä vuorovaikutuksen kentässä, joka luennolla avautuu?
 
Ehkä helppouden kokemus on siinä, että siinä hetkessä on vain lupa olla. Saa tulla väsyneenä. Saa olla innostunut. Saa olla juuri siten kuin siinä hetkessä on parasta. Kaikelle ja kaikille tuntuu olevan riittävästi tilaa. Saa olla ajattelematta. Saa ajatella koko sydämensä kyllyydestä ja kyllästää itsensä analysoiden.
 
Tilassa on tilaa tieteelle, kokemiselle ja havainnoinnille; mikään ei lyö korvalle toista ja kaikkea tarvitaan. Kaikelle on tarkoituksensa ilman itsetarkoitusta.
 
Tilassa aukeaa mahdollisuus aueta jollekin uudelle, itselle tärkeimmälle kuluvassa hetkessä. Ei ole tarvetta ajatella tietyllä tavalla, vaan on tilaa tarkastella omaa ajattelua suhteessa toisiin ja tapahtuvaan.
 
Mietin millaisia voimia vapautuu liikkeeseen, kun on rohkeutta olla kokonaisena ihmisenä suhteessa toisiin, avoinna vertaisuudessa ja vahvoin rajoin. Tuntui upealta olla nauttimassa sanojenkin kauneudesta ja voimasta, kun ihminen ei ole piilossa sanojen takana, vaan näkyvänä sanojen kautta.
 
Jostain syystä matkalla kotiin bussi näytti olevan täynnä toinen toistaan kauniimpia ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka hymyilivät toisilleen, katsoivat silmiin ja juttelivat mukavia. Nauratti ja mietin, että olinko astunut hyvin erikoisen erilaiseen bussiin vai oliko itsessäni jokin jotenkin eritavalla auennut tuohon hetkeen.

​
Viime päivinä olen ollut seuraavien kysymysten äärellä:
"Milloin koen tulevani aidosti kuulluksi ja nähdyksi?"

Sama toisin sanoin: "Milloin koen todella kohtaavani toisen?", "Kenen seurassa on helppo hengitellä, ihan vain olla?" tai "Mitä arvostan keskustelussa?"
 
Pidän kysymyksistä, jotka avaavat uutta omasta kokemisesta, vaikka uutta avaavat kysymykset saattavat myös tuntua epämiellyttäviltä. Koen  olevani suuresti arvostettu, kun kohtaan aidosti avoimen kysymyksen, johon ei liity ennakko-oletuksia, tulkintaa, arvottamista, vertailua, ennakkotavoitetta ja jonkin hyödyn, tahi tuloksen, saavuttamista.
 
Loukkaantumisen tunne nousee, kun joku kuvittelee, etten huomaa yrityksiä, joissa tietoisesti minua yritetään käyttää välineenä omien tavoitteiden saavuttamiseen. Vaikka tiedän, että se on vain egoni, joka loukkaantuu, koska ns. egoni kokee kaiken tapahtuvan henkilökohtaisella tasolla. Silti loukkaantumisen tuntemus ja kokemus on aito kehossani.
 
Uskomukseni on, että jokainen ihminen, tavalla tai toisella, aistii manipuloinnin, vaikkei sitä tiedostaisi. Tarkoitan tässä manipuloinnilla tietoista vaikuttamista toiseen ennalta asetetun oman tavoitteen tai hyödyn saavuttamiseksi. Kun joku toinen käyttää toista ihmistä välineenä omiin tarkoituksiinsa, niin jollakin tavalla keho sen havaitsee. Se voi olla jokin epämiellyttävä tuntemus noissa tilanteissa, jota ei osaa selittää järjellä. Aivan kuin jokin kehossa tietäisi, että joku käyttää sinua karkkiautomaattina, josta saa haluamansa namun painelemalla oikeita nappeja. 

Kun itse kukin tahattomasti tai tarkoituksellisesti valitsee ennakkoajatteluun/-tulkintaan liittyvät  kysymykset ja hyvää tarkoittaen valitsee johdattelevat  kysymykset, niin silloin liikutaan maastossa, jossa kannattaa liikkua herkin ja tiedostavin askelin. Siinä vaiheessa lähestytään toista ihmistä yläkulmasta, eikä samalta tasolta vertaisuuden kautta.
 
Arvostan rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat jakaa omasta kokemastaan. Ihmisiä, jotka eivät piiloudu toisten sanojen taakse ja toisten kokemusten kuvailuun. Se on kuin kentän laidalta huutelua, kun toiset todella pelaavat kentällä. Omasta koetusta jakamisen hetkissä koen arvostusta. Koen vertaisuutta. Noissa hetkissä on helppo olla, koska ihmisenä olemisen alastomuus on jaettua. 
 
Koen, että ollaan yhteisessä ihmisen olemisen keskeneräisyyden maastossa. Havainnoidaan, tunnustellaan havaittua ja jaetaan omaa kokemusta, omin sanoin, omin tavoin. Annetaan omasta, jaetaan yksityisestä, kohdataan ihmisenä olemisen keskeneräisyyden häpeä; tullaan nähdyksi ja kuulluiksi kokonaisina ihmisinä, ei täydellisinä kuvina ihmisestä.
 
Kun osoitetaan luottamusta ihmisenä olemisen alastomuudessa, niin niissä hetkissä ei ole toisten puolesta tietämistä, eikä tarvetta  selittää maailmaa tyhjäksi sanoin ja silti on vapaus yrittää sanoittaa koettu tyhjäksi. Niissä hetkissä on tilaa hiljaisuuden kokemiselle sekä analyysille, sillä niissä hetkissä ei nousta toisen yläpuolelle toistamalla toisten totuuksia.
 
Olen pohtinut paljon ihmisenä olemista. Olen tunnustellut paljon ihmisenä olemisen keskeneräisyyden kokemusta ja sen positiivisia vaikuttavuuksia. Tätä kaikkea olen nimittänyt muutokseksi.  Olen paljon pohtinut sitä, miksi teen sitä, mitä teen; miksi kirjoitan ja kohtaan sen häpeän, joka nousee omasta keskeneräisyyden kokemuksesta kaikessa tekemisessä, myös kirjoittamisessa. Silloin kuulen erään kirjailijan sanat: "Jonkun on kirjoitettava tästä häpeästä, ihmisenä olemisen häpeästä."  Siksi kirjoitan, sillä minulla on vain tämä oma kokemukseni, muuta minulla ei ole antaa. Seuraavaksi kuulenkin jo Risto Rasan lohduttavat sanat: "Antaisin sinulle kukan, mutta niitä on täällä niin vähän, vain oravalle marja ja ketulle leipä. "

Vielä kuulen jonkun tutun lapsen äänen huikkaavan puhelimeen ennen kuin saan ns. luuria korvaan: "Ei mulla muuta, heippa!"