 ”Konmaritus vol 2” Kanssamatkustan itsensä riisumisen teemassa. Vihdoinkin liian väsyneenä riisuutumisen vastustamiseen. Lepään väsytetyn kehon sylissä ja muistelen miten tosi-itsen valinta ja sen aito ilmentäminen voikin ihmisen haastaa kasvuun; kohti tosi itseään ja aitoja valintoja itselleen. Hyvästi toimimaton ja tervetuloa toimiva, mitä ikinä se sitten onkaan, mieleni ei enää kuvittele sen muotoja tietävänsä. Interviewer: ”How would you descripe yourself?” Me: ”Verbally, but I have also prepared a dance.” Keho muistuttaa jo tiedetystä. Mieletön kehon jälleenvälähdys; miten ilmentää itseään, mikä osa itsestä ei "huijaa" koskaan? Mieletön, kehon välitön oivallus ja muisto; mieli yhäkin "huijaa" puheellaan ja järki selityksillään. Kysy keholta, keho ei huijaa. Käänny kehon puoleen, keho ei petä koskaan. Elämän tilanteiden muutoksien haasteissa totutusti mieli yhdessä järki kaverinsa kanssa selittää tilanteen sopivaksi tunnettuihin toimintamalleihin ja ulkopuolisiin tilanteisiin sekä mielipiteisiin istuvaksi, sopivaksi, sopeutuvaksi, joustavaksi, ymmärrettäväksi ja siten tosi-itsen sisäisesti siedettäväksi. Keho ei selitä, kehon vastaus on suora ja välitön. Keho vetää terveen tiukat rajat, omasta voimasta vahvat luonnolliset rajat. Rajat ilman selityksiä, ilman tulkintaa. Keho on aina puolellasi. Kuinka monta kertaa pitää muistaa kehonsa yhä uudestaan ja uudestaan. Kuinka moneen kertaan pitää oivaltaa kehon kautta totuus tosi-itsestä yhä uudestaan ja uudestaan. Mielen ohjaksissa ihminen kulkee tiellään ja kompastuu samoihin kuoppiin. Mieli pyytää järjen avuksi kulkemaan yhteistä tietä. Yhdessä mieli & järki menneessä opitusta onnistuvat väistämään tiessä olevan kuopan, ja seuraavassa hetkessä päähän eksyneet kaverit huomaavat kompastuneensa samalla tiellä olevaan seuraavaan kuoppaan. Uupuneena ihminen kääntyy vihdoin kehonsa puoleen. Keho muistaa, ja valitsee uuden tien.  OLIPA KERRAN SUURI SALAISUUS...
Rakkauden aikakirjat ja suuri sydämen salaisuus, sanoja mielelle käsittämättömästä. Olipa kerran suuri elämän salaisuus. Suuri salaisuus, joka avautuessaan olisi vastaus kaikkeen. Suuri salaisuus, joka yli ajan avaisi mielen ovet kaikkeen mieleltä salattuun. Suuri salaisuus, joka avautuessaan lahjoittaisi kaiken sen mistä ihminen ikinä olikaan keksinyt unelmoida ja enemmän. Suuri sydämen salaisuus mistä maailmassa läpi aikojen puhuttaisiin kaikkialla, mistä kirjoitettaisiin lukemattomia tarinoita, mistä sävellettäisiin ja laulettaisiin yhä uudestaan ja uudestaan. Suuri sydämen salaisuus jota etsittäisiin ja kaivattaisiin lukemattomien elämien ajan. Suuri sydämen salaisuus joka olisi kaiken aikaa ja iankaikkisesti esillä löydettävissä ja vastaanotettavissa. Salaisuus, yhden oven avauksen päässä ja tervetuloa ikuisuuksien ajan kaivattu. Salaisuus yhden oivalluksen, askeleen mitan ja käden ojennuksen päässä; miten ottaa vastaan vastikkeetta, miten ottaa vastaan kaikki ehdoitta – miten silittää sielun pintaa ja luoda rakkaudesta luotua muotoa kohtaan. Salaisuus voimasta, kaikkien muotojen luojasta ja luodusta muodon takana. Salaisuus luotujen muotojen kautta laajenevasta voimasta, iankaikkisiin äärettömyyksiin. Kaiken aikaa esillä oleva kaikkeuden salaisuus avautuu hetkessä missä ihmisen ote irtoaa muodosta, antautuen muodon takana olevalle, ja luodusta tulee luoja. Salaisuus jokaisessa elävässä. Muotona elävä tuntee salaisuuden tehdessään sitä mitä tekisi joka tapauksessa, tekisi ilman vastiketta, ehdoitta, ilman odotusta hyödystä, vapaana luomisen seurauksista ja tuloksista. Vapauden kokemus avautuu koettavaksi hetkessä missä tekeminen ei ole ehdollista suhteessa itseen, toisiin tai olosuhteisiin. Vapaus avautuu ihmisen ollessa linjassa kaiken olevan kanssa ilman kitkaa ja vastustusta. Ihmisen ottaessa vastaan ja ilmentäen itseään muotona. Kaikessa olemisessa ja tekemisessä kaikki tunteet läsnä ollen, ilman vastustusta, Kaikessa olemisen ja tekemisen hetkessä kehon muoto lahjoittaa tunneviestin siitä miten miten pysyä linjassa kaiken olevan ja tapahtuvan kanssa. Tunne kaiken aikaa muuttuvana muotona syntyy kuollakseen. Tunne ohjaa hetkestä toiseen. Tunne antautuu tehtävälleen palvellakseen luojaansa ja luotua. Salaisuuden voiman virratessa vapaasti kaikki tapahtuu ikään kuin itsestään ja itsellään. Kaikki tapahtuu täydellisellä ajoituksella ja tavalla. Jokaisessa hetkessä on merkitys ja täyttymys. Muoto syntyy ja kuolee syntyäkseen ja kuollakseen iankaikkisuuden luomistapahtumassa. Muodon voi kokea ja siitä voi iloita. Muotoon takertunut mieli hukkuu suruun muodon kuollessa. Muodosta vapaa mieli kokee surun ja vapautuu iloitsemaan muodon uudelleen syntymästä. Kaikella on aikansa ja paikkansa, myös ihmisen mielen unohtaa ja muistaa käsittääkseen mielelle käsittämätön. Mieli on kehon muodon jatke eikä se yllä tasolle missä muoto luodaan. Aika sitoo mielen kehon muotoon synnyttäen kokemuksen menneestä ja tulevasta. Mieli on tehty palvelemaan kehoa, ei ohjaamaan henkeä, joka asuu kehossa. Kaiken aikaa salaisuus on läsnä ja odottaa väsymättä, iankaikkisuudesta äärettömyyksiin ja takaisin, odottaa kotiin palaavaa. -muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018 www.luminated.fi  Outouden upeus on lähellä sydäntäni. Frida Kahlo on yksi oudoista upeampia. Olen aina ihaillut Frida Kahlon töissä Fridan Kahlon rohkeutta olla sitä mitä hän oli. Ihailen rohkeita ihmisiä, jotka ovat sitä mitä ovat ja kulkevat omalla polullaan. Maailma saattaa nähdä heidät outoina, siinä missä minä näen upeutta, ja omalla polullaan kulkijat kauniina. Olen kiitollinen ihmisille, jotka kulkevat omilla poluillaan ja siten antavat kaiken itsestään – jakavat aarteistaan. Ihailen rohkeutta, joka ei ole pelottomuutta, vaan pelkojen kohtaamista. Sinun ei tarvitse tietää, sinun tarvitsee ainoastaan muistaa.
Se riittää, että muistat. Muistatko
Muistatko
Sinun tarvitsee ainoastaan muistaa, se riittää. -muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018 www.luminated.fi Nyt on kehon vuoro ja levon hetki. Viime hetkinä tarinat ovat virranneet kauttani sellaisella voimalla, että keho tarvitsee leponsa. Hyvinvointi on ennen kaikkea tasapainoa kaiken suhteen.
Kiitollinen virtaukselle, tarinoille, luovuuden voimalle - kaikelle sitä mitä elämän ilmentämiseksi itsen kautta kutsutaan. Tai mitä kaikkea elämä kutsuu itsen kautta ilmentämään. Tarinat palaavat, kun keho on saanut leponsa. Tarinat ja minä toivomme ihanaa pääsiäistä ihan jokaiselle, joka haluaa kurkottaa itseään kohti, muistaa oman tähtihetkensä ja unelmaelämänsä. -muutosvälittäjä, Sanoja ja tarinoita muutoksesta 2018 www.luminated.fi Uskon tarinoiden voimaan. Tarinoiden kerronnan heijastuksien kautta jokainen voi muistaa jotain itselleen tärkeää. Uskon, että todellisuudessa on olemassa vain yksi tarina, josta jokainen kertoo oman versionsa yhä uudestaan. Tarinat ovat muistamisen ja jakamisen työkaluja, metaforia elämästä. Tarinat avaavat tilaa missä voi muistaa, vaikka oman unelmaelämänsä ainekset.
Olipa kerran Unelmaelämän ainekset.. Jos saisin luoda elämäni uudelleen millaisia olisivat unelmaelämäni ainekset. Millaiset arvot, uskomukset ja unelmat olisivat unelmaelämäni vakaana perustana. Miten loisin itselleni tärkeimmän pohjalta ja miten tunnistaisin sen tärkeimmän kaikkien erehdysteni jälkeen. Huomaan jälleen palaavani rakkaaksi käyneeseen muistoon. Näen ystäväni, Niepun, seisovan valkoisen lumipyryn hohtavassa valossa. Talvesta pimeässä aamussa Niepu seisoo lyhtypylvään valokehässä ja odottaa, odottaa minua. Olen palannut tähän menneessä olevaan hetkeen lukemattomia kertoja. Olen palannut tämän hetken muistoon yhä uudestaan ja uudestaan. Palannut kerta toisensa jälkeen ymmärtämättä mikä tekee siitä niin kovin rakkaan. Ymmärtämättä miksi se niin vahvasti kutsuu minua luokseen muistelemaan. Vihdoin on aika muistaa. Yli ajan on tullut aika palata jonnekin ja sallia syvälle sinetöidyn murtaa mielen nimeämät varoitussanat. Rakas muisto nousee kuin lapsuuden suojelusenkeli muistuttamaan jostain kauan sitten unohdetusta. Muistuttaa jostain itselle tärkeimmästä mistä ajan kuluessa tuli kiellettyä, salattua ja syvälle sinetöityä mielen pelottavien varoitussanoin. Mieli osoitti sormella tuomiten itselle rakkaimman arvottomaksi, hyödyttömäksi, laiskuudeksi, heikkoudeksi, oudoksi ja järjettömäksi hulluudeksi millä tässä maailmassa ei eletä, eikä elätetä. Itsen ulkopuolella oleva kuningaskunta alaisineen toisti ja kaiutti samaa kunnes olin täysin oppinut; opetettu olemaan hyödyllinen, tehokas ja järkevä – muiden silmissä menestynyt ja sisältä täysin tyhjyyttä kumiseva kammio minkä valottomuudessa sielu vaelsi varjona. Rakkaus vääristyi pelon käsittelyssä miellyttämiseksi, ja sielun rakastetusta tuli uhri. Olipa kuitenkin kerran unelmaelämä ja sen muisto kutsui yhä vahvana. Niepun kanssa hämmästeltiin kaikkea kaunista ja hämmennyttiin ihmeistä. Yhdessä jakamalla luotiin lisää kaunista kaikesta ihmeellisestä. Kaikesta ihmeellisestä mikä oli aistein aistittavissa ja enemmän. Nautimme ajatusten villeistä matkoista yli ajan tähtiin ja takaisin. Se oli maailma missä kaikki oli mahdollista, missä kaikki ajatukset ja tähtiin kurkotukset olivat sallittuja ilon lähteitä. Se oli sielujen naurua ja leikkiä tähtipölystä koostuvassa äärettömyydessä. Talvesta pimeässä aamussa, lumipyryn hohteessa, lyhtypylvään valokehässä elin yhä uudestaan unelmaa missä kaikki oli tässä, ilo sallittua ja mahdollista. Talvesta pimeässä aamussa lumihiutaleet leijailivat ja hehkuivat valoa - vapautta. Talvesta pimeä aamu oli täynnä lumen raikkautta – lupausta uudesta. Lumen valo tuoksui vapaudelle, joka välkkyi ympärilläni tahdittaen sydämeni ilon riemullista sykettä. Kaikki tuntui ja väikkyi ympärilläni sydämen iloa. Puhdasta läsnäolon, hyväksynnän ja yhteyden kokemusta universumin ajattomuuden sydämessä. Siinä hetkessä eli muisto unelmaelämästäni. Se on unelmaelämäni; aistia valoa kaikkialla, kokea yhteys kaikkeen ja luoda ilosta pakahtuvasta sydämestä, joka sykkii ajattomuudesta. Siinä hetkessä en ollut koskaan yksin, enkä erillinen. Olin osa kaikkeutta ja minua odotettiin, minua todella odotettiin jakamaan yhdessä olemisen ja luomisen ilosta. Rakkautta ei tarvinnut ajatella erikseen, sillä rakkaus oli kaikessa ja kaikkialla. Kaikki oli rakkauden ilmentymää, jota sai jakaa itsensä kautta riemulla ja ottaa ilosta vastaan. Talvesta pimeässä hetkessä läsnä olemattomuudellaan loistivat pelko, riittämättömyys, osaamattomuus, heikkous ja kaikki ne kaverit, joiden nimissä sielu sinetöitiin unohtumaan syvälle muistojen kammioihin. Olin unohtanut lähes kaiken. Nyt muistan koko ajan enemmän. Muistan miksi Niepu odotti minua tavallista enemmän juuri tuona talvesta pimeänä aamuna. Monena aamuna ennen tuota muistojen aamua, Niepu oli joutunut odottamaan turhaan. Olin ollut viikkokausia sänkypotilaana keuhkokuumeessa. Kun näin Niepun lyhtypylvään valokehässä en muistanut kehoani heikoksi, en keuhkokuumeen runtelemaksi ja ohentuneeksi elämän langaksi, sillä minua odotettiin talvesta pimeässä aamussa. Tarina on minulle rakas. Talvesta pimeästä aamun muistosta haluan luoda elämäni uudelleen. Luoda kirjoittaen valojen kohtaamisista, jakaa siitä miten valot kohdatessaan syttyvät täyteen loistoonsa ja luovat tähtipölystä valoa maailman pimeään. Vihdoin tarinat saavat vapaasti kirjoittaa itsensä sanoiksi kauttani; unelmaelämäni. Mikä on sinun hetkesi, joka kutsuu sinua muistamaan tosi-itsesi ja unelmaelämäsi? Ole rohkea, kurkota sitä kohti ja salli itsesi muistaa tähtihetkesi. Runo: Milloin unelma alkaa elää
Miettijä miettii, miettii unelmaelämää, miettii miten elää, miettii milloin unelma alkaa elää. Vaeltaja kysyy, mitä jos vain eläisi, jatkaisi siitä mitä oli tekemässä, katsoisi mihin elämä vie, nauttisi siitä mitä on tekemässä. Mitä jos vain eläisi leikkisi hippaa elämän kanssa nappaisi tuulesta kiinni virtaisi ilmassa hyppäisi valoon välkkyisi säteenä sukeltaisi veteen löisi aaltona rantaan kumisisi maan onkaloissa, juurtuen itseensä. Mikä estäisi elämän ilosta mellestäjää, vapaudesta villiä vaeltajaa. Hulluahan se olisi, vaeltajasta. Miettijän mietteissä vaeltaja vaeltaa. -muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018 www.luminated.fi Joskus kauas ja takaisin on pitkä matka. Joskus se on elämän mittainen. Joskus siihen riittää puoli elämää, että voi muistaa itsensä ja palata sinne jonnekin.
Hylkäsin runot kauan sitten, jonkun toisen maailman sanojen tähden. Tiesin jonkin muuttuneen isosti, kun kuulin uudesti sanat: ”Kiitos runosta, en ymmärtänyt mitään.” Enää se ei ollut hylkäyksen ääni. Jostain ihanan käsittämättömästä syystä nuo sanat muistuttivat vapaudesta ja ilosta olla se kuka on. Muistuttivat miltä tuntuu, kun tekee sitä mitä tekisi joka tapauksessa. Muutos on siinä, kun tekee ihan silkasta tekemisen ilosta. Kun tekemisen merkitys on itse tekemisessä, ei sen seurauksissa, eikä edes siinä tuleeko ymmärretyksi. Muutos on vapaana lentämisestä, ilmavirtauksien kanssa leikittelyä, puhdasta elämisen iloa; se on melkoinen etuoikeus, tämä elämä. Runo: Tervetuloa valoon hävitetyt Vihasta vapaana hylättyjen sanojen äärellä, hylkiöiden, äänettä jääneiden tunteiden luona. Istun äärellä hylyn hukutetun, häkin hyljätyn, näen vapaana lentävän linnun. Viivyn äärellä hävitetyn pimeän, jumittuneena seuraan luotujen raajarikkoisten mielipuolisten sanojen. Lepään äärellä näiden rakkaiden, silitän sieluttomiksi luultujen pintaa. Hellin jokaista kuristettua sanaa, hiljennettyä ääntä, vaimennettua tunnetta. Tervetuloa, valoon hävitetyt. -muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018 www.luminated.fi Aamulla kuulin Robbie Williamsin Morning sun biisin. Biisi alkoi mielessäni kääntyä toisin sanoin, eräänlaisena muunnoskäännöksenä. Aivan kuin biisi olisi kutsunut leikkimään ja sanoittamaan itsensä sellaisena kuin sen kuulin. Kun itsessä jokin muuttuu, niin arvottaa (=rate) sanakin kääntyy ylistykseksi (=raise).
Runo: Kiitos Robbie Williams ja aamun tähdet Miten ylistää aamun aurinkoa, mielessä menetetyt mahdollisuudet nähdä uudet loistavat tähdet. Miten ylistää aamun aurinkoa sateenkaaret sisälle sullottuina, valo pimeään vangittuna. Miten ylistää aamun aurinkoa maailman ollessa liian raskas ilman maaliviivaa. Aamun salaisuuksien taittuessa illasta historiaksi ei tarvitse olla astronautti matkatakseen ajatuksilla uuteen avaruuteen. Ilman maaliviivaa ylistää aamun aurinkoa. -- Kiitos Robbie Williams ja aamun tähdet. Ohessa on myös ihan ja täysin alkuperäinen sanoitus. Morning sun, Robbie Williams How do you rate the morning sun? After a long and sleepless night How many stars would you give to the moon Do you see those stars from where you are? Shine on the lost and loneliest The ones who can't get over it You always wanted more than life But now you don't have the appetite In a message to the troubador The world don't love you anymore Tell me how do you rate the morning sun? Stuck inside the rainbow years And you could happen to me 'Cause I've been close to where you are I drove to places you have seen It all seems so familiar Like they'd been sent to kill ya It doesn't take an astronaut To float in the space is just a thought The morning brings a mystery The evening makes it history Tell me how do you rate the morning sun? And the village drunk Sadly passed away It was a shame I never knew his name I wonder if he sat there every morning And watched the sun rise How do you rate the morning sun? It was just too heavy for me And all I wanted was the world If you are the starlet in the sun Don't go wasting your time 'Cause there is no finish line And you don't see anything Not even love, not anything The night can take the man from you A sense of wonder overdue The morning brings a mystery The evening makes it history Who am I to rate the morning sun? Tunteiden sallinta ei ole aina helppoa. Itselle epämiellyttävien tunteiden sallinta saattaa olla jopa kiellettyä aluetta.
Kun kuitenkin ja lopulta valitsee sallia tunteet ilman tulkintaa ja arvostelua, kun lopulta sallii itselleen sen kielletyimmänkin tunnekokemuksen. Kun lopulta antautuu ja antaa koetusta pahasta patoutuneen vihan kokemuksen virrata vapauteen. Vangitun vihan virratessa ulos kehon syvistä kammioista, tuntee kehon kevenevän, on helpompi hengittää ja vitutuksen virroista vapautuu ilonauru keskellä aamuista Bulevardia. Kukapa olisi uskonut, että ilo irtoaa runona: ”Haistakaa paska” . Naurattaa. Nauru tuo mieleen mummon, joka ei kironnut koskaan ja jonka pahin sana oli paska. Pelkkä paska, ja ihan hiljaa sanottuna, ääntä korottamatta ja sen päälle sitten ilosta helisevä nauru. Jotenkin se toimimaton ja loppuun käytetty pitää itsestään ulos saada, vaikka sitten sanomalla: ”paska”, ja sen jälkeen ilo voi astua vapautuneeseen tilaan, ja kaikua nauruna. Tunteiden sallinta saattaa sanottua yllättävällä tavalla, joskus sanojen salliminen voi olla vaikeaa. Kuitenkin sana on vain sana, ennen kuin sille luodaan merkityksiä omasta maailmankuvasta käsin. Sallin itselleni tämän runo ja sen sanat, sillä sen kautta taakaksi muodostunut menneen tunnekokemus pääsi vapaaksi. Haistattamalla voi hyvästellä & kiitellä itselleen toimimattomaksi tulleen maailmankuvan(kin). Tämän runon myötä nauru nousi pintaan kuin kuplien, sulaen sisäiseksi kikatukseksi niihin kehon kammioihin missä ennen viha piti sijaa. Kuulin mummon nauravan kanssani, ihan ilovedet silmissä. Mummo tiesi paljon siitä mikä toimii elämässä, ja mikä ei. Ehkä pitää kokea pari sotaa, että oppii sallimaan itselleen parhainta – arvostelematta sanojaan. Runo: Haistakaa paska Haistakaa paska. Haistakaa paska koko maailma. Haistakaa paska kaikki; ajatellut ajatukset, sanotut sanat, tehdyt teot. Haistakaa paska. Haistakaa paska kaikki; riittämättömyyden ajatukset, tunteet ja kokemukset. Haistakaa paska. Haistakaa paska, tästä se lähtee. Tervetuloa. Tervetuloa kaikki; kielletyt tunteet, kielletyt ajatukset, kielletyt toiveet. Tervetuloa kielletty itse, kielletty minuus. Se mitä vihaksi luulin, ei vihaa koskaan ollutkaan, se oli kielletty minuus. Se oli se, jolle majatalossa ei ollut sijaa, ei koskaan. Se oli se, kärsivä osa, jota ei koskaan kuultu, jolle aina käännettiin selkä. Se oli se, joka kiellettiin sanoilla: ”Tässä maailmassa ei ole hulluudelle sijaa.” -- Tämä seuraava runo on kai jonkinlainen väliruno, joka putkahti maailmaan kuin saattelemaan häpeän kokemuksen kautta helvettiin hylätyt. Ehkä tämä runo antoi puheoikeuden takaisin sille, joka oli hyljännyt oman äänensä. Runo: Jonkun on puhuttava tästä Jonkun on puhuttava tästä, ihmisenä olemisen häpeästä. Jonkun on puhuttava tästä, ihmisenä olemisesta ihmisen äärillä. Kärsimyksestä, joka taittuu sieluun asti, ihmisyyden äärellä. Joistakin sanoista tulee hyvin voimallisia ja merkityksellisiä erilaisten elämän kokemusten myötä. Joskus sanojen voimallisuus myös muuttuu merkityksien muuttuessa. Helvetti on minulle yhä voimallinen sana. Kun lapsena selailin papan kuvaraamattua missä oli kuvattu helvetti monin eri tavoin, niin siitä asti helvetti sanasta alkoi muotoutua voimallinen käsite tilasta missä ihminen ei halua olla ja elää. Ehkä juuri siksi tämä seuraava runo synnytti itsensä helvetti sanan kautta vapauttaakseen tilaa jollekin uudelle. -- Runo: Mistä helvetistä tunnistan unelmani? Mistä helvetistä tunnistan unelmani? Mihin helvettiin hylkäsin unelmani? Mihin näistä helveteistä, joihin jumituin välttääkseni hulluuden maailman silmissä. Mihin, miten ja miksi jäin näihin itse luotuihin helvetteihin. Kuviin maailmasta, maailmoista, joita vihasin, joissa ei ollut minuuksilleni sijaa. -muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018, www.luminated.fi ps. Pitkään välttelin runojani, käänsin niille sitkeästi selkäni ja nyt ne vain syntyvät; ihan ihanan väkisin ja hyppivät nauraen syliini, ilovedet silmissään. <3 Olipa kerran kaksi maailmaa… kaksi luotua kuvaa maailmasta ja sitä miksi todellisuudeksi kutsutaan. Olipa kerran yksi luoja, kahden maailman valtias. Olipa kerran tarina ihmisestä...
Kuvittele, että on olemassa kaksi maailmaa; mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien maailma. Sinä olet molempien maailmojen luoja ja valtias. Sinä voit päättää missä maailmassa olet ja millaisesta maailmasta käsin luot haluamaasi elämää. Sinä voit valita, ja sinä vastaat siitä, millaisesta maailmankuvasta käsin luot oman elämäsi todellisuuden ja sen erilaiset muodot. Mistä voit huomata, että olet mahdottomuuksien maailmassa? Asetat ehtoja, esteitä, rajoja – ajattelet vajeesta, niukkuudesta ja rajallisuudesta käsin. Mahdottomuuksien maailmassa kaikki on rajallista ja niukkaa. Mahdottomuuksien maailmassa on vain päättymisiä, pelkoa loppumisesta, kuolema ilman iankaikkisuutta. Mahdottomuuksien maailma on täynnä kokemusta hylkäyksistä, tuomioista, syrjinnästä, eriarvoisuudesta, arvostelusta, epäkunnioituksesta, epäonnistumisesta, rakkaudettomuudesta. Mahdottomuuksien maailma on kovaa työtä, tahtomista, läpi harmaan kiven puskemista, seinien kaatamista, pään paukuttamista kattoon, teflon pintaa, paksumpaa nahkaa, jumittumisen kokemusta, selviämistä, uhrautumista, miellyttämistä, pelkäämistä, kaatumista omiin ja toisten jalkoihin, kampitusta ja kamppailua itseä sekä toisia vastaan. Mahdottomuuksien maailma on kilpailun maailma, koska kaikki perustuu uskomukseen kaiken olevan rajallisuudesta. Rajallisuuden uskomuksessa se mikä on toiselle, on itseltä pois. Rajallisuuden maailma ei ole jakamisen maailma, vaan hyödyn kautta tapahtuvaa arvottamista; mitä minä saan, kun annan, mikä on minulta pois. Rajallisuuden maailmassa kasvua haetaan antamalla vähemmän ja ottamalla enemmän. Mistä voit huomata, että olet mahdollisuuksien maailmassa? Ajattelet runsaudesta, äärettömyydestä, rajattomuudesta, esteettömyydestä, vauraudesta, yltäkylläisyydestä, äärettömistä mahdollisuuksista, rakkaudesta käsin. Mahdollisuuksien maailmassa jonkun loppu on aina uuden alku. Mahdollisuuksien maailmassa kaikki tapahtuva on loputtomien siunauksien virtaa; antamisen ja saamisen päättymätöntä kiertoa. Kaikki on kaiken aikaa liikkeessä. Tyhjyyden kokemus on tila missä toimimattomasta on päästetty irti kiittäen ja vastaanotetaan uutta toimivaa kiitoksella. Mahdollisuuksien maailma on virtaamisen tila, luomisen tila. Mahdollisuuksien maailma on rakastava syli; kaikelle on tilaa, kaikki ovat tervetulleita, kaikessa ja kaikkialla ilmenee rakkauden monimuotoisuus. Mahdollisuuksien maailma on uudistumisen, luovuuden ja uudelleen luomisen maailma. Huomaa kumpi maailma on sinulle tutumpi. Se riittää, että huomaat. Kun huomaat, voit valita mistä maailmasta käsin toimit. Huomaa milloin, missä tilanteissa toimit mahdottomuuksien maailmassa, ja milloin mahdollisuuksien maailmassa. Jos et ole saavuttanut tavoitteitasi, niin huomaa kummasta todellisuudesta käsin ajattelet ja toimit. Jos koet olevasi jumissa jossakin tilanteessa, niin huomaa kummasta todellisuudesta käsin ajattelet ja toimit. Jos tunteesi estävät sinua toimimasta, rasittavat toimintakykyäsi, syövät elinvoimaasi ja ehdyttävät energiaasi, niin huomaa kummasta todellisuudesta käsin ajattelet ja toimit. Se riittää, että huomaat. Muutos on tapahtunut jo huomaamisen hetkellä. Muutos on tapahtunut sinussa, ja sinä olet vapaa valitsemaan maailmasi. Sinä et ole enää tapahtumisen kohde, muutokset eivät tapahdu enää sinulle, vaan sinussa. Ikiaikainen tarina alkaa elää sinussa; luodusta tulee luoja. Oli kyse mistä tahansa asiasta, valinnasta, toiminnasta tai tavoitteesta, niin kaikki on seurausta omalla tiellä kulkemisesta. Kaikki kokemukset ovat seurasta omasta todellisuudesta, omasta luodusta maailmankuvasta. Jokainen näkee, kuulee, tuntee ja kokee maailman omasta maailmankuvastaan käsin. Jokaisen todellisuus on erilainen, koska jokainen luo oman todellisuutensa. Ei ole olemassa ketään toista, joka olisi vastuussa siitä miten näkee, kuulee ja kokee maailman; itsensä suhteessa tapahtuvaan ja toisiin. Miten elää sellaisessa maailmassa, joka vastaa omia toiveita, täyttää tarpeet ja tukee tavoitteiden saavuttamista?
Joskus toinen todellisuus, uusi maailma, on yhden toisenlaisen ajatuksen päässä. Kannattaa siis ajatella miten ajattelee. |
