Eilen kesken juoksuharjoitteen oivalsin uudella tavalla, että kehonkin harjoittamisessa pointti on tulla vahvemmaksi, ei kovemmaksi. Ajattelin miten tuo sama pätee kaikkeen elämässä.

Kun keskittää huomionsa itseä innostavaan ja harjoittelee, niin ajan myötä tulee vahvemmaksi siinä mitä harjoittelee. Vahvuuden kautta tekemisen joustavuus lisääntyy. Luovuuden määrä alkaa kasvaa, kun perustat ovat kunnossa ja niille voi rakentaa. 

Kun juoksen koen, että huuhtelen kehoani siitä mitä ei enää tarvita ja teen samalla tilaa uudelle. Juoksemisessa on kyse ennen kaikkea liikkeessä olemisesta. Liikkeessä olemisessa tärkeintä on oivaltaa levon merkityksellisyys osana liikettä. Liikkeen kautta vahvistumisessa on olennaista on olla herkkänä hetkessä olevalle parhaalle.

Yhtenä hetkenä parasta on haastaa itsensä nousemaan uudelle tasolle. Uudella tasolle nouseminen ja vanhojen rajojen rikkominen on kasvun haaste. Toisena hetkenä parasta on ns. läpijuosta, mennä tuttua perusvauhtia ja keskittyä olemassa olevan ylläpitoon. Kolmantena hetkenä parasta on levätä. Joskus vaikeinta on levätä.  Kokonaisuudessaan on vaikeata sallia itselleen sen hetken paras, eikä suorittaa omaa käsitystään parhaasta.
​ 
Hetkiä on elämän juoksussa kaikenlaisia. Vahvuudessa on lopulta kyse aina tasapainosta, joka muodostuu näiden erilaisten hetkien huomaamisesta ja kunnioittamisesta. Kovuus on sitä, että pyrkii tekemään uuden ennätyksen jokaisessa hetkessä. Kovuuden vaikutukset ovat kovin erilaiset kuin vahvuuden.

Monilla sivustoilla olen havainnut samanlaisen ilmiön, jossa omassa mielessään oikeassa olijat ovat oikeutettuja ilmaisemaan "vapaasti" mielipiteensä. Usein huomaan, että tämä "vapaa" mielipiteen ilmaisu tarkoittaa yhden oikeutta arvostella, vertailla ja jopa ilkeillä. 

Oman kokemuksen jakaminen on aina kiinnostavaa, mutta jos pyrkimyksenä on ilkeillä, jakaa pahaa mieltä ja kertoa mikä on muille se ainut oikea tapa tai ainut oikea totuus, kun muut ovat vääriä... niin se on vain tapa viedä kaikki vapaus yhteisestä mielipiteen ilmaisusta. Kun oma ilmaisu vie yhteisestä pois päin, niin ehkä omaa suuntautumista kannattaisi ainakin tarkastaa. 

Jokainen meistä harhautuu yksiin totuuksiin, olemaan oikeassa ylitse muiden ja odottamaan oikeita vastauksia kysymyksiinsä. Se on ihmisenä olemisen osa, se on osa kasvuprosessia, mutta tarkoitus on kasvaa sekä yksin että yhteydessä toisiin, eikä viedä yhteiseltä kasvualustalta tilaa.

Tämäkin oli vain yksi näkökulma, eikä ehdoton totuus mistään. Valitsen kuitenkin mieluummin pyrkimyksen yhteiseen hyvään kuin yksin oikeassa olemiseen. Tämä pyrkimys ei koskaan sulje pois oikeutta ja lupaa itseilmaisuun suhteessa siihen mitä on ja tapahtuu. Tämä pyrkimys nimenomaan laajentaa omaa ja toisten kykyä jakaa omastaan. Tämä pyrkimys vie pois päin siitä tilasta missä itseilmaisu on puuttumista toisten itseilmaisuun. 

Tulipas ihan Kansanradio mieleen, sillä olen sen verran tuohtunut tästä ilmiöstä, jonka vaikutukselta mikään ei näyty säästyvän. No, nyt itseilmaisuni jälkeen alkaa jo naurattaa... Kaikkea on hyvä olla, että oppii huomaamaan sen mitä itse haluaa lisätä. Kiitos siis kaikille meille, jotka hetkittäin tipahdamme yhden totuuksiin ja oikeassa olemiseen suhteessa toisiimme.

KAUNEUDEN KADOTTAMISEN PELOSTA ajatuksellisia haituvia...

Huomasin viikonloppuna, että suurin pelkoni on se, etten kykenisi näkemään kaunista. Muistan aikoja, jolloin oli hyvin vaikeaa nähdä kaunista ja huomio kiinnittyi herkästi kaikkeen siihen, joka heikensi entisestään kykyä ja herkkyyttä huomata kaikkialla oleva kauneus. 

Kauneus ei ole vain positiivista tai negatiivista, elävää tai kuollutta, mustaa tai valkoista, oikeata tai väärää tai muita totuttuja vastakkain asettelun näkökulmia. Kauneuden vastakohta ei ole myöskään rumuus, vaan sekin on vain toinen näkökulma kauneuteen. Kauneus on kokemus. Kauneus on itsen suhde siihen mitä on. Kauneus avaa huomaamaan sen mitä todella on ja auttaa ottamaan sen vastaan.
​
Kauneus on lupaa ilmentää itseä. Kauneus on tila, jossa kaikella on lupa kukkia. Kauneus on tila, jossa rikkaruohot kukoistavat yhdessä jaloruusujen kanssa. Kauneus on liikettä, jossa valo ja varjo muodostavat lakkaamattoman tanssin, jossa varjo nostaa valon esiin ja valo kohottaa varjon kaaria uusiin ulottuvuuksiin. Kauneus on keskipäivän valoa ja se on yön tummia hetkiä. Kauneus elää elämän valtateillä sekä sen hiljentyneillä reunamilla.