Erottelukyky - sisäinen ääni ja ulkoiset tilanteet&olosuhteet

Menevätkö unelmointi ja kontrollointi joskus sekaisin? Kannattaa huomata, että koskevatko omat unelmat vielä tuntemattomia mahdollisuuksia vai mielen keksimiä keinoja hallita tulevaisuuden ulkoisia tilanteita ja olosuhteita.

Kannattaa huomata millainen intentio tai motiivi itsellä on suhteessa unelmiin.
Joskus unelmointi, kyky nähdä vielä toteutumattomia mahdollisuuksia, voi jumittua, jos unelmointi tapahtuukin pelosta käsin ja tavoitteena on tulevaisuuden kontrollointi jonkin ulkoisen tarpeen tyydyttämiseksi.

Se riittää, että huomaa. Huomaaminen kasvattaa erottelukykyä, jonka kautta ajatus-, uskomus- ja toimintamallit voivat päivittyä tähän hetkeen kokonaisekologisiksi suhteessa itseen ja itseä ympäröivään. Luovuuden ja visioinnin virtausta tukee kyky erottaa seisova vesi ja virtaavasta vedestä.
Kasvun haaste on siinä, että muutokseen tarvitaan meissä olevan veden kaikkia ominaisuuspuolia, sekä seisovaa että virtaavaa vettä. Kyse on ennen kaikkea kyvystä huomata ja erottaa se mitä on ja miten se vaikuttaa siihen mitä on.

Muutos on todellisuutta. Muutos on sitä, että ei pelkää jakaa totuuttaan ja haavoittuvuuttaan maailman kanssa. Haavoittuvuuden ja oman totuuden ilmentämisen kautta löytyy rohkeus olla se kuka todella on ja luoda sitä mitä todella haluaa. Muutos on sitä, että seuraa sydäntään ja luo sitä mitä rakastaa. Muutos on sitä, että elää elämäänsä siten kuin on aina halunnut. Muutos on sitä mikä on luonnollista. Muutos on sitä, ettei kiinny ja ripustaudu alati muuttuviin muotoihin, itsensä tai maailman.  Muutos on sitä, että keskittyy itseensä, eikä tee myönnytyksiä itsensä suhteen, ei yritä olla jotain muuta ja täyttää vain jotain odotusta. Muutos on itsen täyttä aitoutta ja totuutta suhteessa siihen mitä on. Muutos on sitä, ettei pelkää yksinäisyyttä tai menettämistä. Muutos on sitä, että voi luopua tarpeesta suorittaa ja näytellä jotain, mitä itse ei ole.
 
Muutos on tietoisuutta siitä, että se mikä kuuluu itselle ja minkä on tarkoitus pysyä, niin se tulee takaisin.  Muutos on tietoisuutta siitä, että kaikesta täytyy päästä irti mahdollistamaan uudistuminen ja täyttämään kasvun asettama haaste yhä uudelleen ja uudelleen. Kasvussa muutos on omien osien voiman ja haavoittuvuuden taukoamatonta uudelleen yhteenliittymistä. jotta voi olla kaiken aikaa kokonaisena vahva omassa voimassaan.  Muutos on kokonaistumisen taukoamatonta vaiheisuutta minkä luonto jokaisena vuoden kiertonaan  näyttää uudistuen uupumatta ja pelotta.
 
Ihminen on osa luontoa. Se osa, joka uupuu ja pelkää kiinnittyessään kaikkeen siihen joka ei kuulu itselle ja minkä ei ole tarkoitus pysyä. Muutos on tietoisuutta siitä, että kasvu tapahtuu aina suhteessa kaikkeen ja erillisyys on vain ihmisen mielen kokemuksen muoto, ei pysyvää, eikä siten todellista luontoa.

"We are trained to listen to voices that are not our own."
- Steven Spielberg

Kuuntele sisäistä ääntäsi: mikä tekee oman äänen kuulemisesta tai kuuntelemisesta vaikeaa? millaiset asiat saattavat estää kuulemasta tai kuuntelemasta sitä henkeä, joka olet?

Istuin, kävelin ja oleilin kaksi viikkoa metsän keskellä. Siellä pohdin kuka olen, mikä tekee minulle elämästä elävää, miten haluan elää ja muita sellaisia kevyitä arjen kysymyksiä. Istuin, kävelin ja pauhasin ulos sitä kaikkea mikä tuntui vievän tilan sisältäni. Kun pauhasin ulos ilmaisemattomia tuntemuksiani niin huomasin, että jostain syystä sisälläni oli valtava ahtauden tunne. Aivan kuin itsessäni olisi ollut aivan liian vähän tilaa. Aivan kuin kehomielessäni kaikelle ulkopuoliselleni olisi ollut lupa ja runsaasti sijaa, mutta oliko majatalossani sijaa minulle itselleni. Hämmennyksestä nousi hämmentävä kysymys: "Onko sinussa tilaa henkesi olla?"

Se on uskomatonta miten oman sisäisen äänen kuiskaus on joskus vaikeata kuulla tai miten vaikeata hyväksyä kuulemansa. Se on hämmentävää miten hyvin koulutettuna, ehdollistettuna, kuuntelemaan muiden ääniä, ei erota omaa ääntään muista, muusta, itsensä ulkopuolella olevasta. 

Yhteys kaikkeen alkaa pätkiä, kun yhteys itseen pätkii. Kun yhteys itseen alkaa pätkiä, niin asioiden luonnollinen sujuvuuden ja rytmin kokemus alkaa hävitä. Kaikesta alkaa tulla jotenkin raskasta, hankalaa ja eräänlainen sietämisen kokemus alkaa värittää kokemusmaailmaa suhteessa toisiin. Alkaa valita toisille, eikä itselle ole sijaa. Elämä supistuu muiden miellyttämisen näkökulmaan ja kokemusmaailma värittyy sietämisen kautta. Kun on ahdistanut itsensä liian pieneen tilaan, niin ei kykene enää olemaan kokonaisena itsenään yhteydessä ja suhteessa toisiinkaan. 

Kannattavaa on välillä tunnustella onko kokonaisen itsen ilmaisemiselle omassa maailmankuvassa riittävästi tilaa. Jos omassa sisäisessä todellisuudessa on ahdasta, niin kannattaa huomata millaiset asiat, uskomukset, ajatukset, tuntemukset, kokemus, muistot, negatiiviset kaunat ja kuonat ehkä estävät oman sisäisen äänen kuulemisen ja/tai kuuntelemisen. 

Sisäisen äänen tukahduttavat ja oman hengen tilanviejät saattavat yllättää.

Saatat huomata, ettet kunnioita itseäsi riittävästi salliaksesi itsesi olla kokonaisena. Saatat huomata, ettet edes ymmärrä millaista on kunnioittaa omaa ääntäsi, kehomieltäsi tai henkeäsi. Saatat hämmentyneenä huomata miten vaikeaa kokonaisen itsen kunnioittaminen on? Saatat huomata, ettet edes ymmärrä mitä sana kunnioittaa tarkoittaa arjen käytännössä. Saatat alkaa huomata millaiset asiat estävät sinua kunnioittamasta sitä mikä ensi sijaisesti vaatisi kunnioitusta itsessäsi. 
Kaikki ei avaudu kerralla. Olennaista on, että annat tilaa itsesi huomata ja tunnustella rauhassa kaikkea sitä mikä ehkä tarvitsisi sallintaa.

Sellaiselle on vaikea antaa riittävästi tilaa ja sijaa omassa elämässä, jota ei kykene kunnioittamaan. Omien osien kunnioituksen puute tekee ihmisestä sirpaleisen ja estää olemaan vahva omassa voimassaan suhteessa toisiin, itsen ulkopuolella olevaan. 

Itsensä kokonainen kunnioittaminen on väylä sisäisen äänensä, todellisen itsensä kuulemiseen ja toisten kuuntelemiseen. Joku voisi puhua tästä kaiken tasoisena hyvinvointina sekä kykynä nauttia elämästä loputtoman runsauden kokemuksena. Kun kaikkea on kokemusmaailmassa loputtoman runsaasti, niin kaikelle on tilaa ja kaikki on mahdollista. Sellaisen maailmankuvan väitetään lisäävän myös luovuutta.
​
https://www.facebook.com/goalcast/videos/1406356279441558/?pnref=story

Mietin sitä miten kaikki tarvittava aina kärsivällisesti odottaa huomatuksi tulemista. Olennaisinta on huomaaminen ilman ennakkokäsitystä siitä miksi jokin tulee huomatuksi juuri läsnä olevassa hetkessä. Ajan yli sitten avautuu se, minkä olennaisen viestin, huomatuksi tullut avasi omaan sekä yhteiseen kasvun maisemaan. Kasvun kannalta ei ole ensi sijaista löytää vastauksia miksi kysymyksiin, vaan huomata mitä ja miten huomattu on suhteessa itseen, oman kehomielen kokemuksiin, tuntemuksiin, ajatuksiin, muistoihin, menneessä koettuun. 
​
Aina ei ole helppoa käyttää sitä mitä on ja mitä kussakin tilanteessa tarjotaan. Ei ole helppoa ottaa vastaan tuskan kokemusta. Tuska viestii siitä miten itse meissä vastustaa muutosta, jota läsnä oleva hetki tarjoaa. Kasvu haastaa muutoksen. Muutokseen joka on jokaisessa läsnä olevassa hetkessä kärsivällisesti odottamassa avautumistamme muutokselle. Muutos haastaa valitsemaan, valitsemaan tuskan vaalimisen tai syvemmän itseymmärryksen. Muutos tarjoaa antautumisen syyllisyyden kokemukselle tai itsekunnioituksen kehittämisen. 

Muutos, kasvu, elävä elämä herättää huomaamaan, miten koetun kaunan ja sen kuonan kantaminen vaikuttaa kehomielessä tähän hetkeen. Olennaista on huomata miten erilaiset tuntemukset ja kokemukset, menneet muistot, vaikuttavat kantajaansa ja hänen ympäristöönsä. Koettu kauna ja sen kuona jumittuneessa kehossa voivat luoda pelkoja kehomieleemme, jotka projisoituvat tämän hetken todellisuuteen ja luovat tulevaisuutta. Lopulta olemattomat pelot voidaan lopulta elää todellisuudeksi ja siten luoda vielä elämättömäksi tulevaisuudeksi. Ihminen luo sillä mikä on hänelle totta. Ihminen luo siitä mikä on itselle todellisuutta. Alussa pelko on vain mielikehon kokemus, tuntemus ja ajatus. Alussa pelko on totta vain sen kokijalle, kunnes kokija alkaa luoda siitä todellisuutta itselleen ja ympäristölleen.

Nousee ajatuksia siitä, että miten kaikki tämä huomattu voi auttaa parantumaan, sallimaan olemaan itsensä kokoinen ja kokonainen. Miten kaikki huomattu voi auttaa uskaltaa olemaan vahvana omassa voimassaan. Miten kaikki huomattu antaa luvan kutsua omat osansa kotiin maailmalta, menneestä ja tulevasta. Miten kaikki huomattu antaa luvan rikki revityn ja hajotetun olla eheä. 

Nousee ajatuksia siitä miten oman haavoittuvuuden ja tuskan kanssa työskentely auttaa avautumaan muutoksen, kasvun ja elävän elämän haasteelle. Nousee ajatuksia siitä miten koetun tuskan voi hyödyntää parantumisen, kasvun, eheytymisen, kokonaisuuden sallimisen, välikappaleena.

Nousee ajatuksia siitä miten koetusta tuskasta on vaikea päästää irti, koska pelottaa. Koetusta tuskasta on tullut tuttua ja siten totta, ja mitä sitten on ja kuka minä olen, jos koettua tuskaa ei enää ole - mitä jää jäljelle ja mitä on uusi, vielä tuntematon.

Nousee ajatuksia siitä miten armo ja salliminen voivatkin tuntua niin pelottavilta vieraudessaan ja tuska turvalliselta tuttuudessaan. Ei ole helppoa herätä huomaamaan, että yhäkin uskoo armon ja sallimisen kuuluvan muille, eikä itse voi sitä ansaita. Itselle ei löydy armossa sijaa. Kuitenkin miten sitä todellisuudessa voi olla itsessä muille, jos armolle ei ole sijaa itsessä.
​
Huomaaminen riittää. Kasvun, muutoksen ja elävän elämän armo on siinä, että kasvua tapahtuu ja muutos avautuu myös silloin kuin sitä ei itse vielä huomaa. Se riittää, että on.

​

Omien mittojensa kokoisena; kokonaisena elämästä nauttien ja hyvinvoiden
 
Ihmisen yrittäessä täyttää toisten mittoja tai mahtua toisten mittoihin, ihminen on liian vähän tai liian paljon. Toisten mittoihin itsensä mahduttaminen on aina liian kova hinta; oman kehon pettäminen ja sisäisen rauhan menettäminen on liian kova hinta elämässä onnistumisesta toisten mittasuhteiden mukaan. Ihmisen yrittäessä täyttää toisten mittoja, ihminen vajenee ja vähenee. Ihmisestä tulee erillinen, kun ihminen hylkää omaa voimaansa, kääntää selkänsä itselleen ollakseen muille.

Kun ihminen uhraa palasensa ulkoisen maailman vaatimusten tähden, lopulta ihminen ei enää huomaa, ettei ole kokonainen ja elä osiensa summana. Ihminen vaeltaa kuin sokeana raajarikkona ja istuu kuin oman elämänsä äärien ulkolaidalla, elämän kokemisensa virtauksen laitamalle luhistuneena, vankina omassa erillisyyden kokemuksessaan ja lohduttomassa riittämättömyyden pyörteessä. Sokeutunut ja rampa ihminen on menettänyt kosketuksen sisäiseen rauhaansa, kykyynsä kokea iloa ja havaita kaikessa sekä kaikkialla oleva kauneus.
 
Joskus ihmisen on mentävä kauemmas nähdäkseen lähelle, nähdäkseen itsensä, erottaakseen itsensä toisista, tunnistaakseen omat tarpeensa ja oman mittansa muiden odotuksista.   Elävästä elämästä nauttimisen kyvyn ensimmäinen ja viimeinen ehdottomuus on se, että ensin ja viimeiseksi on ihmisen oltava itselleen, jotta hän voi olla muille. Ihmisen on oltava itsensä mittainen, kokonainen. Ihmisen on saatava sallimus itselleen ja itseltään elää osiensa summana, saatava lupa vaeltaa kokonaisena.
 
Oman itsensä mitassa ja kokonaisena ihminen vaeltaa aidosti elävänä suhteessa toisiin, virtaa yhdessä kaiken olevaisen kanssa. Kutsu ihminen osasi maailmalta takaisin kotiin, loihdi ja liitä voimasi yhteen. Kiitä ihminen osiesi summasta, omasta voimastasi, virrataksesi osana kaikkea elävää ja yhteydessä olevaan.  
 
Elämässä ei ole kyse yhden totuudesta, vaan vapaudesta olla totuudellinen omana itseensä suhteessa toisiin. Se on elämän suurin lahja, jonka voi saada ja antaa.