Teema: Itsensä ilmaisun & itsenä olemisen voima

"Äiti, mä haluun huomenna mennä kovajätkävaatteet päällä kouluun!"
- koululainen

Vaatteilla voi ilmaista kaikenlaista kokemaansa, mielialoja ja vaatteilla voi myös suojautua. Katukuvassa näkyy alati mustiin puettua ihmismassaa, joista näkyvät vain päät ja kaikki muu kehosta on suojattu. 

Aivan kuin ihmiset olisivat näkyvänä toisilleen vain "päissään" ja kehon kokeminen muilta osin on salattu muilta. Ja kun itse elää vain päässään, niin elämän kokeminen on rajattu myös omaan päähän.

Joskus on hyvä suojautua ja on lupa suojautua. Kun on piilossa päässään, niin ei voi kuitenkaan tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä ja kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on. 

Mitä jos ihminen saisi olla kuka se on? Mitä jos ihminen saisi ilmaista sen mitä kokee? Mitä jos ihminen saisi kokea olevansa hyväksytty joka hetkessä juuri sellaisena kuin on?

​Millaisia olisivat koulu- tai työpäivät sellaisessa maailmassa?

Monen muun lailla, olen lähes mykistyneenä seurannut Saara Aallon upeaa tarinaa; tarinaa omana itsenä olemisen voimasta. Siten Saara Aallon jälkiä seuraten löysin tämän No Fear 2016, "No Fear, No More" -sivuston.

Tai löysin nyt vasta. Tai sitten juuri oikeaan aikaan. Ehkä olen jo myöhässä. Tai ehkä olen aikaisessa. Tai ehkä olen juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. 

No Fear 2016, "No Fear, No More" -sivustolla saa jakaa oman tarinana pelosta ja sen kohtaamisesta. Minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja jaoin sen mitä minulla on antaa. Ja taas Risto Rasan runo alkaa soida päässäni: "Antaisin sinulle kukan, mutta täällä on niitä niin vähän, vain oravalle marja ja ketulle leipä." Olipa siis kerran pikkutyttö, joka oli pelon ääni...

Minun pelollani oli pikkutytön ääni, joka kysyi: "Ketä kiinnostavat sinun ajatuksesi?"

Luin No Fear 2016, "No Fear. No More." –sivustolla jaetut tarinat ja nyt on vaikea erottaa oma tarinansa muiden tarinoista, koska se tarina taitaa olla yhteinen. Ihmiskunnan yhteinen ja ikiaikainen tarina ihmisenä olemisen inhimillisyydestä, jonka voi jakaa itsensä kautta ja huomata palanneensa kotiin, yhteyteen, toisten luo. Se on valinta: "No fear, no more". Se on erillisyyden ja yksinäisyyden vankilasta ulos murtautumista ja paluuta yhteyteen, toisten luo. 

Uskon, että jokainen voi löytää itsensä jokaisesta jaetusta tarinasta; nähdä sen yksityisimmän itsestään toisesta, nähdä toisen ja tulla nähdyksi. Voiko olla sen suurempaa lahjaa kuin kokea tulleensa nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyiksi juuri sellaisena kuin on? Voiko sen suurempaa lahjaa saada kuin nähdä itsensä toisen heijastuksen kautta?

Minäkin olen pelännyt kauan. Olen myös kauan kiertänyt pelkoa ja juossut sitä pakoon vain kohdatakseni sen jälleen. Kun en jaksanut enää taistella pelkoa vastaan, niin hyväksyin sen. Sanoin pelolleni: "Minä näen sinut. Sinä olet tervetullut. Sinulle on paikka täällä. Olen odottanut sinua." 
Nyt sallin pelon käydä kylässä ja olemme alkaneet tutustua toisiimme. Ehkä meistä on tullut jopa kavereita, sillä nyt tiedän, että pelko ei tahdo minulle pahaa. Pelko kertoo minulle kaikista niistä kohdista, joita kohti kannattaa kääntyä, sitten kun olen valmis. Pelko ei pakota minua mihinkään. 

Pelko on sellainen kaveri, että se odottaa kärsivällisesti ja koputtaa ovelleni niin kauan, kunnes minä olen valmis astumaan pelkoni läpi, löytääkseni sen mitä en tiennyt etsiväni ja sen mitä en edes tiennyt kadottaneeni. Joka kerta kun olen astunut pelon ovesta läpi, niin lopulta vastassa on ollut rakkaus. 
Minä pelkäsin sitä mitä kaikki ihmiset ovat aina pelänneet. Kuvittelin olevani liian outo ja kumma tähän maailmaan. Pelkäsin tulevani hylätyksi erilaisuudessani. Sitten aloin uskoa, että omana itsenäni tulisin hylätyksi. Kuvitelmani sai minut kokemaan olevani erillinen kaikesta ja lopulta olin vain salaa oma itseni. Se on raskas tapa olla yhdessä muiden kanssa. Kaipasin aitoa yhteyttä ihmisiin, kaipasin hyväksytyksi tulemista sellaisena kuin olen, mutta se oli maailmassani mahdotonta. Minulla oli oikeus olla minä, vain salaa muilta. 

Minussa, sisälläni, asui vihainen, surullinen ja yksinäinen pikkutyttö, joka muistutti minua erillisyydestäni kysymällä: "Ketä kiinnostavat sinun ajatuksesi?" Aina silloin muistin vaieta salatusta, itsestäni, sillä ketä todellakaan kiinnostaisivat kummat ajatukseni ja se millaisena todella näin maailman.

Yritin siis ajatella, tuntea ja toimia siten, että minut hyväksyttäisiin. Tein valintoja, joita riittävä joukko piti hyväksyttyinä ja arvostettuina. Tein asioita, joista sain hyväksyvää palautetta. Minä olin kiltti tyttö, joka yritti ja yritti koskaan onnistumatta. Yhtenä päivänä en jaksanut enää yrittää olla se joku muu. Minä valitsin: "No fear, no more." ja hyppäsin tuntemattomaan, astuin jyrkänteeltä alas ja tipuin Liisan kanssa kaninkoloon.En tiennyt miten toimia toisin. Tunnistin vain toimimattoman ja minä hyppäsin. Luotin siihen, että on oltava jotain muutakin ja jos ei olisikaan, niin minulla ei olisi enää mitään menetettävää. 

Nyt teen sitä mitä teen siksi, että tekisin sitä joka tapauksessa. En tee mitään vain siksi, että siitä olisi jotain välitöntä hyötyä tai että saisin siitä hyväksyvää palautetta. Teen sitä mikä tekee minut onnelliseksi ja olen vihdoin ymmärtänyt, ettei mikään tai kukaan ei voi estää minua tekemästä sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Minä rakastan tarinoita ihmisenä olemisesta ja ihmisenä kasvusta. Minä siis vain annan tarinoiden virrata kauttani. Nyt uskallan kertoa, että minusta maailma on kaunis. Nyt uskallan kertoa, että minä näen ja loppujen lopuksi kaikki on kovin yksinkertaista. Minä näen sen kaiken mikä yhdistää meidät toisiimme. Minä rakastan sen muutoksen seuraamista, kun ihminen kohtaa pelkonsa ja alkaa hengittää vapautta. Minä rakastan sitä hetkeä, kun ihminen pelkonsa kohtaamalla synnyttää itsensä uudestaan kerta toisensa jälkeen ja loistaa yhä kirkkaammin. Se on kaunista katseltavaa, kun ihminen on sitä mitä hän todella on. 

Kun minä näen kaiken kauniin ja annan tarinan virrata kauttani, silloin minä koen olevani yhteydessä kaikkeen elävään ja koen olevani osa tätä elämää, joka tapahtuu kaikkialla ja kaikessa. 
Enää sillä ei ole väliä, että kiinnostaako ketään tarinat, joiden annan virrata kauttani. Minä nautin siinä virtauksessa olemisesta. Minä saan nähdä ja kokea kaunista. Minä saan kokea olevani osa tätä kaikkea. Minä en ole enää yksin tai erillinen. Enkä anna enää pelkojeni estää minua olemasta se kuka olen. 

Kun pelko tulee kylään, niin toivotan sen tervetulleeksi ja otan sen ojentaman lahjan vastaan. Joskus se vie aikaa, että kykenen ottamaan tarjotun lahjana vastaan, mutta pelko on kärsivällinen kaveri, ja se odottaa niin kauan kuin tarvitaan. Pelko on kuin hyvä ystävä, se odottaa kunnes minä olen valmis astumaan omasta ovestani ulos ja toisia ihmisiä vastaan.

#nofear2016#

​
"Minä näen Sinut." -tarinat, luku: kohtaaminen, yhteys ja muutos
 
Otsikko: Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin muutos, sillä muutos luodaan aina suhteessa toisiimme ja siksi muutosta ei voi hallita, sen voi vain sallia.
 


Olen tunnustelut miten muodostamme maailmankuvamme, miten oma  todellisuus syntyy ja miten luodaan yhteys toisen todellisuuteen.
 
Olen tunnustellut miten omasta sisäisestä ja tunnetusta uskomusmaailmasta voi murtautua, astua johonkin uuteen ja nähdä toisten lukemattomiin maailmankuviin, jotka ovat jokaiselle yhtä todellisia.
 
Olen tunnustellut miten omassa todellisuudessaan tulee hylätyksi toisen maailmankuvassa; kuinka yhdessä hetkessä yhteys katkeaa ja syntyy harha erillisyydestä suhteessa toisiimme ja kaikkeen elävään.
 
Olen tunnustellut miten tulee nähdyksi ja kuulluksi omassa todellisuudessaan. Olen tunnustellut miten syntyy aivan uudenlaista tilaa, kun tulee nähdyksi toisen silmin tai saa katsoa toisin silmin omaa kuvaansa maailmasta.
 
Se on yhteyden hetki ja tila, jossa tullaan tietoiseksi jostain ja tapahtuu jotain, jota voidaan kutsua muutokseksi. Joksikin sellaiseksi eläväksi, joka on olemassa tiedostamisesta riippumatta, mutta joka voi voimistua tiedostamisen kautta, tulla näkyväksi  toimintana tai uudenlaisena liikkeenä.
 
Tapahtuvan tilaa ja toiminnan liikettä voi tarkastella itsen kautta suhteessa toisiin ja tuossa tilassa olemassa olevan todellisuuden rakenteet ja logiikat rakentuvat uusiksi. Kaikki menee uusiksi, kun maailmat kohtaavat. Todellisuuksien luojien välisten suhteiden muuttuessa, kaikki muuttuu ja kuitenkaan mikään ei muutu.
 
Kun kaikki muuttuu, aukeavat ovet lukemattomiin rinnakkaisiin ja sisäkkäisiin todellisuuksiin. Se mikä oli ennen mahdotonta, on nyt mahdollista. Se mikä oli järjetöntä, on nyt loogista. Kaikki asettuu yhteyksiin suhteessa toisiinsa, mikään ei ole enää erillään tai irrallaan, vaan yhteydessä toisiinsa.
 
Ei ole enää olemassa jotakin toisen tai minun. Ei ole enää meitä ja niitä toisia. Ei ole olemassa jotakin toista ja minua, sillä todellisuus luodaan aina suhteessa toiseen.
 
--
Muutos
 
Ensin sitä kuulee itsensä.
Sitten sitä näkee toisessakin.
Alkaa toivoa, että sitä tapahtuisi muuallakin ja kaiken aikaa.
Kunnes muistaa ja herää; se on kaikkialla.
 
Se ei ole jotain mitä tapahtuu meille,
jollekin toiselle, jossain muualla.
Kun itsessä jokin muuttuu, kaikki muuttuu.
 
Mikään ei ollutkaan mistään erillään.
Mikään ei ollut koskaan toistensa luota pois lähtenytkään.
Kunnes ei erota mihin itse loppuu, mistä toinen alkaa.
 
Siellä missä yksi on, sinne löytää toinenkin.
Ensin avaa oman oven ja näkee.
Sitten katsoo avoimesta ovesta.
Kunnes tulee näkyväksi ja nähdyksi: "Miten kukka voisi olla olemassa, jos sitä ei ole nähty? Tarvitseeko kukan  kukkiakseen, tietää olevansa olemassa? "

Jälleen kerran viikko on ollut täynnä kokemuksia ja kohtaamisia. Jälleen kerran viikko on ollut täynnä tuntematonta, josta sitten koettuna on tullut uutta tunnettua. Kohtaamisia, joissa tuntemattomista on tullut tuttuja. Vanhoja tuttuja, joista on tullut tuntemattomia ja sitten taas uusia tuttuja. Koen yltäkylläistä kiitollisuutta kaikesta kokemastani ja kaiken täyttävää kiitollisuutta. Kiitos kaikille jakamastanne. Kiitos, että olette.

Yksi Hectorin biiseistä on soinut koko viikon päässäni: Yhtenä iltana. Olen havainnut aiemminkin, että joissain tilanteissa jonkun tietyn laulun sanat alkavat soida mielessäni. Aivan kuin muistuttaen minua jostain, joka kannattaa huomata ja ottaa talteen.

"Yhtenä iltana lausuttais' ei sanaakaan.
Yhtenä iltana ois lupa koskettaa vaan,
Koskettaa toista ja toinen ois tuntematon."

Olen ajatellut kuinka minulle niin rakkaat sanat saattavat myös joskus lukita tilanteita; kuinka sanat täyttävät sen vapaana olleen kohtaamisentilan, jossa voisi tapahtua jotain aivan toisenlaista, uudenlaista ja ennen kokematonta.

Mitä jos yhtenä iltana ei täyttäisi tuota ihmisten välistä kohtaamisen tilaa sanoilla... "ois lupa koskettaa vaan."

Mitä tapahtuu silloin kun tulee todella kosketetuksi ja koskettaa jotain osaa toisesta?

En puhu nyt fyysisen kosketuksen taikavoimasta, vaikka sekin on tärkeää. Pelkkä kädestä kiinni pitäminen voi muuttaa hetkessä koko maailman, sillä siinä hetkessä ei ole enää yksin, vaan yhdessä toisen kanssa.

Nyt puhun toisenlaisesta kosketuksen taikavoimasta. Puhun siitä kokemuksesta, kun tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Siitä kokemuksesta, että on vain lupa olla.

"Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.
Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois...
Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan.
Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.
Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois.
Laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois..."

Testatkaa tänään kosketuksen voimaa, vaikka perjantain kunniaksi, töissä tai kotona.

Testi: Katso tuttua ihmistä niin kuin hän olisi tuntematon. Tai katso tuntematonta niin kuin hän olisi tuttu. Katso, kuuntele ja sano itsellesi mielessäsi: "Minä näen sinut. Minä kuulen sinut. Minä tunnen sinut. Olen odottanut sinua. Olet tervetullut. Sinulle on paikka täällä. Sinä kuulut tänne."

Testaaminen on helppoa, sinun ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Voit testata tätä täysin salaa, sillä sinun tarvitsee vain katsoa ja kuulla toista. Ja salaa ääneti lausua itsellesi: "Minä näen sinut..."
​
Voin kertoa, että ihmeellisiä asioita todella tapahtuu, jos antaa tilaa ihmeiden tapahtua

Aion kirjoittaa tähän alkuun, että nyt tulee henkilökohtainen jako. Mielenkiintoista, eikö totta -tuollainen ajatus? Kaikenhan jaan itseni kautta ilmennettynä. Ja kaikki minkä voin jakaa täytyy olla jotenkin itse koettua, jotta voi jakaa.
 
Siinä se tuskainen kohta välillä onkin, että ei ole muuta tietä kuin kokemisen tie, jotta voisi nähdä itsensä toisissa. Ei ole muuta tapaa nähdä yltäkylläistä kauneutta ja runsauden hyvää, jollei niitä ensin koe itsessään ja itseään kohtaan.
 
Kuitenkin tämä nyt menee otsikon alla henkilökohtainen jako. Syystä ja toisesta, jota en vielä ymmärrä itsekään. Ehkä tarina kertoo sen kohta meille kaikille.
 
Jotain on tapahtunut minussa. Jotain on isosti auennut. On toki näin käynyt monta kertaa ja sitä aukeamista tapahtuu kaiken aikaa, mutta nyt on lähtenyt liikkeelle jotain sellaista, jonka kautta olen saanut käyttööni jotain kauan kaivattua.
 
Runot ovat palanneet luokseni. Ehkä ne eivät ole koskaan poissa olleetkaan, mutta runot eivät ole virranneet kauttani, vaikka kuinka olen sitä toivonut.
 
Kauan, kauan sitten kirjoitin paljon runoja Tuntuu, että siitä on aikaa kokonainen yksi elämä. Oikeastaan kaikki virtasi itsestäni runoina ulos.
 
Sitten tuli se hetki ja valinta: minä poltin yhtenä iltana kaikki kirjoittamani runot. MInä poltin myös kaikki tarinat, kaikki saamani ajatukset. Muistan miten yksikään pisara vettäni ei muodostunut edes kyyneleeksi. Minä päätin, etten koskaan enää, en ikinä, avaisi sisintäni kenellekään.
 
Käytin kyllä sanoja vaikuttamiseen ja annoin sanojen voiman  päätöksentekoprosessien käyttöön myönteisten päätösten saamiseksi. Se on tehokasta tekniikkaa, jolla saavutettiin asetutut tavoitteet. Siinä ei ollut mitään kaunista. Ihmiset olivat kohteita, joilta odotettiin oikeata vastausta ja ymmärrystä siitä miten asiat hoidetaan oikein. Ainut ongelma oli saada ihmiset ajattelemaan oikein ja mieluummin nopeasti kuin hitaasti ymmärtämään mikä oli sitä oikein ajattelua.
 
Sain paljon kiitosta tuostakin taidostani, mutta jostain syystä sanani eivät sytyttäneet innostusta tai synnyttäneet yhteyttä, jossa sanat alkavat elää ja muuttuvat yhteiseksi toiminnaksi. 
 
Tein kaiken oikein ja hyvää tarkoittaen, enkä ymmärtänyt miksi kaikki yhdessä toimiminen oli niin työlästä, vakavaa ja vaikeaa. Sitten tuli se hetki, etten voinut jatkaa sanojeni käyttämistä henkisen väkivallan välineenä.  Nyt yli ajan ymmärrän, näen selkeästi. Näen kaikki osani ja polkuni tähän hetkeen. Ei ollut muuta tapaa päästä tähän hetkeen, se kaikki tarvittiin, jotta löytäisin sen mitä piti löytää.
 
Ja nyt olen tässä kohtaa ja runot ovat palanneet. Jotain kauan kaivattua on saapunut kotiin. Ja nyt silmäni täyttyvät biljoonista pisaroista vettäni ja muodostuvat kyyneleiksi: "Tervetuloa kotiin! Olenkin jo odottanut sinua. Sinulle on paikka täällä varattuna. Sinä kuulut tänne."
 
Minulta on kysytty, että milloin kirjoitan sen oman tarinani. Olen ihmetellyt kysymystä, koska kirjoitan kaiken aikaa. Nyt taidan ymmärtää tuon kysymyksen ja luulen, että nyt taitaa olla aika sen oman tarinan kirjoittamiselle ja jakamiselle. Sillä nyt minusta ei puutu enää yhtäkään osaa, sillä runot ovat palanneet.
 
Enää en kysy: "Ketä kiinnostaa?" Sillä minä haluan kuulla sen tarinan ja haluan tuntea miten se kirjoittaa itsensä kauttani. Tunnen nyt jo, että se on kaunis tarina, joka koskettaa ja yhdistää. Se on tarina, joka elää jo. Se on elävä tarina, jonka kautta jokainen voi muistaa sen minkä ehkä on hetkeksi unohtunut, sen kaikkien tärkeimmän. Sen suuren salaisuuden, joka on kätkettynä jokaisen sydämeen: "Minä näen sinut!"

​The days you are most uncomfortable, are the days your learn the most about yourself.”
-Mindsetofgreatness
 
Joskus muistaakseen jotain unohdettua pitää sukeltaa johonkin tuntemattomaan. Tuo sukellus ei välttämättä tunnu miellyttävältä, mutta löytääkseen on mentävä sinne minne ei aiemmin ole rohjennut.
 
Joskus on katsottava sinne minne ei haluaisi, jotta todella näkisi itsensä suhteensa toisiin. Joskus on kuultava se mitä ei haluaisi.
 
Nähdäkseen, tunteakseen ja muistaakseen kaiken kauniin on ensin kohdattava se kaikki toimimaton, jonka alle kauneus on hautautunut. Kauneus on pysyvää, se on ikiaikaista, se ei koskaan häviä, vaikka joissain tilanteissa kykymme havaita kauneutta häviäisi.
 
Näissä sukelluksissa itseen, kaikkien tunnekokemuksien kohtaaminen ei ensi alkuun ole välttämättä miellyttävää. Kun epämiellyttävin tunnekin on kohdattu, hyväksytty osaksi olemisen kokonaisuutta ja ihmisenä kokemisen ainutlaatuisuutta, niin tuo kehon yhteyteen tervetulleeksi toivotettu tunne muuttuu. Kun hyväksymme tuonkin kokemuksen osaksi itsemme kokemista, niin koettu muuttuu.
 
Silloin kehon muistista avautuu jokin uusi, johon ei ollut aiemmin kosketusta. Se oli jo olemassa, mutta saavuttamattomissa oman itsen sisällä.
 
Oman itsen kautta ja yhteydessä toisiin, on mahdollisuus löytää aiemmin piilossa ollut potentiaali ja ottaa käyttöön olemassa olevat voimat. Oman voiman käyttöönottaminen on mahdollista silloin, kun tietäminen lakkaa ja on valmis sukeltamaan siihen tuntemattomaan.
 
Sukellus tuntemattomaan ja itsessä toimimattoman kohtaaminen voi synnyttää kehossa epämiellyttäviä tunnekokemuksia. Mutta jokainen tunteen kokemus menee kohtaamisen jälkeen ohi ja vaihtuu toiseen. Kaikki on jatkuvassa liikkeessä suhteessa toisiinsa ja kaikelle on paikkansa.
 
Ongelmat syntyvät kyvyttömyydestä hyväksyä oman kokemisen kokonaisuuden osat saman arvoisina. Hyväksynnällä palautetaan kyky toimia ja nähdä mahdollisuudet.

​Mitä on sanan muutos takana?
 
Kysyin jokin aika sitten mitä itse kullekin sana muutos merkitsee, sillä sanat ovat vain kirjaimia jossain järjestyksessä siihen asti kunnes ihminen antaa sanoille merkitykset. Sanojen   merkitykset luodaan suhteessa toisiimme.
 

Jokaisella on omat ainutlaatuiset merkityssisältönsä sanoille. Siksi sanat yhdistävät ja erottavat. Kuuntelemalla ja kysymällä löydämme sanojen takaa toistemme luo.
 
Toiselle muutos lähtee oman itsen kautta. Toinen kokee muutoksen olevan jotain itsen ulkopuolella tapahtuvaa. Muutoksessa voi olla myös lukemattomia suuntia sekä ulottuvuuksia yhtä aikaa.
 
Muutos näyttää ja kuulostaa olevan kaikille erilaista. Yhteistä on se, että muutos sanan takaa löytyy aina ihminen ja käsitys siitä, että on jotain sellaista kuin muutos.
 
Minulle muutos on ilmiö, jossa ennen näkymättömissä oleva potentiaali tulee osaksi elävää todellisuutta. Osaksi yhteistä todellisuutta, joka luodaan aina suhteessa toisiimme.
 
Potentiaali on jotain kehkeytymässä olevaa, joka voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Jotain sellaista, joka saa mahdollisuuden tulla todeksi oman itsen avaamisen kautta suhteessa toisiimme.
 
Joskus tuo itsen matka toisten luo voi tuntua kipuna, kun jokin lakkaa, jotta jokin toinen voi alkaa. Kipu kertoo luopumisesta, jostakin irtipäästämisestä.
 
Kun synnytämme itsemme uudestaan suhteessa toisiimme, se voi yhtenä hetkenä tuntua kokemukselta, jossa maailmankuvamme hajotessa kappaleiksi, se mitä kutsumme itseksi myös hajoaa.
 
Kun mennyt maailma murtuu itsen jalkojen, tipumme tuntemattoman kuiluun ja minuutemme palat asettuvat paikoilleen joksikin uudeksi.
 
Maailma ei ole enää koskaan sama, mutta kuitenkaan mikään ei ole muuttunut. Muutoksessa suhteemme itseemme, toisiin ja tapahtuvaan luodaan joksikin uudeksi. Piilossa ollut potentiaali on tullut näkyväksi muutoksen murtumista, joista valo paistaa sisään sekä ulos. Se valo on kaunista.

On vain näkökulmia tapahtuvaan: toisen roska on toisen aarre. Toiselle jonkun vaiheen päättyminen on lupa lähteä kohti uutta ja toiselle se on kaiken toiminnan lamauttava tapahtuma. Toiselle tapahtuu "paskoja" juttuja ja toiselle avautuu uusi tuntematon täynnä mahdollisuuksia.

Todelliset voimavarat ovat suhteessa tapahtuvaan, eivät siinä mitä tapahtuu. Elämä tapahtuu meissä tai se tapahtuu meille. Kysymys määrittää toiminnan eron: "Olenko toimija vai tapahtuvan kohde?"

Kaikkea voi olla runsaasti tarjolla tai kaikkialla on vaje tarvittavasta. Kun elämä ilmentyy itsen kautta niin kysymys kuuluu: "Mitä voin tehdä nyt?" ​

HYVÄÄ TEKEVIÄ kysymyksiä voi jokainen treenata arjen eri tilanteissa ja suhteissa toisiin ihmisiin; työkavereihin, lapsiin, kumppaneihin, ystäviin, kanssamatkustajiin, asiakkaisiin ja vielä tuntemattomiin ihmisiin erilaisissa kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteissa moninaisissa ympäristöissä sekä tilanteissa. 

"Kerro millainen on unelmiesi työ-, koti- tai koulumatka?" 
"Kerro millainen on unelmiesi päivä töissä, koulussa, kotona tai missä ikinä juuri nyt oletkaan?" 
"Kerro millaisia ovat unelmiesi kohtaamiset erilaisissa vuorovaikutus- ja kanssakäymistilanteissa suhteissa toisiin ihmisiin?"

"Millaisia tunteita havaitset kokevasi kehossasi, kun asiat ovat sujuneet päivän aikana kuin unelmissasi?"

Hyvää tekevillä kysymyksillä saatat löytää aivan uusia ulottuvuuksia itseesi, toisiin ihmisiin ja siihen mitä tapahtuu suhteessa toisiimme arjen toiminnassa. 

Kannattaa ajatella miten kysyy. 
Kannattaa ajatella miten ajattelee, kun kysyy.

Hyvää tekevä kysymys on kiinni omasta näkökulmasta ja sen tietoisesta valinnasta suhteessa toisiin ihmiseen.

Testaa hyvää tekeviä kysymyksiä ja kerro, että "Mitä huomasit?"

Mitä jos todellisuutta luodaan yhdessä ajattelemalla, kertomalla ja toimimalla toivetilasta käsin? Ehkei pöllömpi näkökulma lähestyä asioita sen sijaan, että keskitytään kertaamalla vahvistamaan sitä mikä ehkei sujunut toiveiden mukaisesti?