”Joskus menneelle on kuoltava, jotta voi löytää uutta.”
 
Joissakin kohdissa elämää on helppoa virrata, antaa asioiden tapahtua, tulla vastaan, ja mennä myös ohi. Ikään kuin jostain olisi astunut voima esiin, missä voi olla kokonainen oma itse, ilmaista itseä avoimesti, ja sitten se vastaa, joka kuulee kutsun kaiun. Resonanssi on kaunis asia. Se on flowta. Se on virtausta. Se on sallimusta. Se on vastaanottamista, ja irti päästämistä.
 
Niissä kohdissa elämää, missä on uhrin roolista, ei ole helppoa virrata, antaa asioiden tapahtua, ottaa vastaan ja päästää irti. Niissä kohdissa, uhrin roolissa, on palasina maailmalla; menneessä ja tulevassa. Tapahtuvaa ei saa hallintaan, vaan tapahtumat vyöryvät oman maailman ylle kuin tsunamit. Uhrin roolissa ei ole turvallista tilaa, missä olla oma itse, tai lupaa ilmaista itseä avoimesti. Kukaan ei todella kuule, tai ei halua kuulla. Resonanssi on kaipuusta kuollut ajatus. Se on jumi. Se on pato. Se on vastustamista. Se on poispäin menemistä, ja eristäytymistä.
 
Kunnes elämässä tulee jälleen se hetki, missä mennyt lopulta kuolee, ja tulevaisuus on tässä. Joskus se vaatii aidosti kuoleman kokemuksen kohtaamisen. Joskus riittää, että kokee jonkin tulleen kuolleeksi, loppuun kuljetuksi, ja on mahdollisuus ei-tietämisen tilan kautta suuntautua johonkin uuteen, vielä tuntemattomaan. Tuntemattomaan, missä on lopputuloksista vapaata tilaa. Tuntemattomaan, missä ennakkoon tietämisen esterata on ylitetty, ja edessä on vain vapaata tilaa löytää uutta. 
 
Kun kiitollisena hyvästelee uhrin kotelon, ja kuoriutuu kasvualustastaan valoon, niin voi löytää itsensä uudelleen. Nähdä itsensä kauniina, ja tuntea rakkautta itseään kohtaan. Voi kokea jälleen mahdollisuuksien ovien aukeavan. Ennen kaikkea voi jälleen nähdä mahdollisuuksia, jotta on mahdollista koputtaa mahdollisuuksien ovelle. 
 
Enää koputtaja ei ajattele, miten riitän, tai kelpaanko. Mahdollisuuksien näkijä on innostunut omana  itsenään, ja koputtaa ajattelematta, että avataanko ovi. Ovien avautuminen ei ole enää mahdollisuuksien näkijästä kiinni, eikä vastuulla. Vastuu on siirtynyt oven avaajalle. Joskus ovet aukeavat, joskus eivät. Joskus jokin ei, on kyllä jollekin toiselle. Mahdollisuuksien näkijän maailmassa ei ole huonoa, tai hyvää, vain ovia. Sillä kiinni pysyvä ovi on vain tie avoimen oven luo.

”Joskus menneelle on kuoltava, jotta voi löytää uutta.”
 -Anne Peltonen

MIKÄ ERO MENETYKSELLÄ JA MENESTYKSELLÄ?

Onko menetys sitä, että joutuu päästämään irti jostain sellaisesta, josta ei haluaisi päästää irti, koska oma arvo ihmisenä ja oman elämän merkityksellisyys, suhteessa toisiin ihmisiin, määrittyy sen jonkin kautta?

Onko menestyminen sitä, että jatkaa jonkin sellaisen tekemistä, joka on mahdollista, ja jota tekisi missä tahansa olosuhteissa ja joka tapauksessa, koska pitää siitä mitä tekee?

MIKÄ TEKEE MENESTYKSESTÄ TOTTA?

Onko menestys totta silloin, kun menestys täyttää jonkun ulkopuolisen mittarit menestykselle? Tekeekö ulkopuolinen palaute ja tunnustus menestyksestä totta? Vai onko menestys totta silloin, kun on onnellinen ja jatkaa sen tekemistä, joka tekee onnelliseksi?

​Riippuu ehkä siitä, että kenen elämää elää; omaa vai toisten. Elääkö sisältäpäin vai ulkoapäin suhteessa toisiin ihmisiin ja tapahtuvaan. Ehkä menetyksen ja menestyksen ero on vain kokemuksen päässä toisistaan. Ei voi tietää, sillä todellisuuksia on yhtä paljon kuin on maailmankuvia. Ja maailmankuvia on yhtä paljon kuin on maailmaa katsovia ihmissilmäpareja.

Joskus jokainen on väsynyt, tai toisaalta vain kovin keskittynyt, katse sisäisessä maailmassa, ja innostunut, jolloin aikaa ei enää ole, ja se haastaa arjen sovittujen menojen kanssa.
Huomaan, että 6-vuotta sitten kalenteriaika haastoi, ja niin se tekee edelleen. Eilen kaupan kassalla piti tarkastaa viikonpäivä, koska tuntui ihan lauantailta maanantaina.
Tätä vauhtia varmaan herään 1200-vuotiaana, ja ihmettelen hetken, missä kaikki ovat, ja jatkan hommiani.

--
Muisto kuuden vuoden takaa, 23.8.2016

Mistä tietää olevansa väsynyt?

Sanoo miehelleen että jooga alkaa klo 10.

Unohtuu kirjoittamaan ja mies sanoo, vähän ennen kymppiä, eikö sulla ollut jooga?

Säntää ovesta ulos. Unohtaa salikortin, lukon, avaimet, pyyhkeen, joogamaton jne.

Ilmoittaa asiasta miehelleen ja sanoo: "Mutta mä oon täällä!"

Istuu yksin joogasalissa tämän sanoessaan ja herää ajatus: "Missä muut ovat?"

Jooga alkaa klo 10:30.

Kuuden vuoden takainen runomuisto siitä, miten haastavaa on joskus tehdä sovinto menneisyytensä kanssa, ja löytää kiitollisuus kaikkia niitä valintoja kohtaan, jotka ovat tuoneet tähän kuluvaan hetkeen.
Kiitollisuus on tietoinen valinta, joka avautuu joissakin hetkissä hyvin pienin askelin. Kiitollisuus vaatii valppautta suhteessa omiin ajatuksiinsa, ja niiden vaikuttavuudesta omaan, ja sitä kautta toistemme arkeen.

​
SOVINTO MENNEISYYDEN KANSSA, 24.8.2016

Jos voisin,
kieltäisin tuntemattoman.
Jos voisin,
valitsisin tunnetun.
Jos voisin,
sulkisin silmäni nähdyltä.
Jos voisin,
sulkisin korvani kuullulta.

Jos voisin,
jäisin turtana harhaisen kuvitelmani syliin tiedetystä, joka tuudittaisi minua ikuisesti rinnallaan, neuvoisi ja jakaisi harhaista tarinaansa tunnetusta ja tiedetystä.

Jos voisin,
yrittäisin kurottaa kohti turvaa tunnetussa,
mutta edessä on tuntematon.

Tässä tuntemattomassa,
miten peruuttaa kuljetut askeleet,
miten sokeutua nähdyltä,
miten kuurotua kuullulle,
miten tulla tunnottomaksi koetulle,
miten tehdä luettu lukemattomaksi,
miten olla kääntämättä sivua, jonka käänsi.
Miten valita se hetki ennen hetkeä, joka edelsi tuntematonta.

Mutta,
miten tulla nähdyksi näkemättä ja tulematta näkyväksi.

-Anne Peltonen, 24.8.2016

22.8.2016 pohdin, että...

Muutos ei ole sitä, että jotain on enemmän tai vähemmän, vaan se jokin ennen tuntematon on tullut eläväksi ja jaetuksi todellisuudeksi.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin vaihtaisin "muutos" -sanan tilalle  sanan"kasvu.", eli...

Kasvu ei ole sitä, että jotain on enemmän tai vähemmän, vaan se jokin ennen tuntematon on tullut eläväksi ja jaetuksi todellisuudeksi.

Niin ne ajatukset laajenevat elämän kulussa.

Muistoja jälleen kuuden vuoden takaa, ja kuitenkin läsnä itselle tässäkin hetkessä. Se on niin totta minulle, että parhaat jutut löytyvät aina eksymällä. Sekin, että voin joka hetki toimia toivetilasta käsin, jolloin tavoitteet eivät ole enää kaukana tuntemattomassa tulevaisuudessa.

Näkökulma, intentio, suuntautuminen teemoina kiehtovat yhä. Runsautta voi ammentaa myös vajeen kuopasta, kun sen oikein oivaltaa. Lopulta on aina kyse siitä, että onko ihminen kokemuksellisesti vastaanottamassa vai menettämässä. Mielensä kulmaa kannattaa suunnata siten, että se palvelee haluttua elämän kokemusta. Luonnollisesti erilaiset olosuhteet, tilanteet, ja muutokset haastavat. Ne ovat niitä haasteita, missä mielen lihaksia kasvatetaan vahvoiksi, ja joustaviksi.
--
 
Pohdintaa runsauden näkökulmasta mahdollisuuksien maailmankuvassa 18.6.2016 
 
Loputtomien mahdollisuuksien maailmassa kaikkea on runsaasti ja yltäkylläisesti. Kaikille on riittävästi ja kaikki saavat parasta täydellisellä ajoituksella. Runsauden näkökulmasta kaikki mahdollisuudet ovat yhtä arvokkaita. Runsauden näkökulmasta tarvitsee vain huomata vastaan tulevat mahdollisuudet. Mahdollisuudet ovat yhteistä hyvää avaavia ja ne ovat ovia yhteiseen. Muutos on aina yhteinen ja tapahtuu suhteessa toisiin. Jatkuvassa muutoksessa avautuvat mahdollisuudet ovat kohti toisiamme, eivät pois päin. Se mikä tapahtuu yhdelle niin tapahtuu toisille. 
 
Vajeen näkökulmasta kaikkea on rajallisesti tai riittämättömästi. Vajeessa huomio on aina siinä mitä ei ole läsnä ja mitä ei ole itsellä. Vaje on puutteen kokemista yksilön näkökulmasta. Runsauden näkökulmasta kaikkea on kaikille ja se mikä on yhdelle niin on kaikille. Runsauden näkökulmasta ei ole tarvetta vaikuttaa yksilöön, sillä kaikki on suhteessa toisiinsa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. 
 
Yhdessä muistetun jakaminen itsensä kautta on elämän syklisyyttä kauneimmillaan. Kaikki on jo ja kaikki hetken muodossa oleva palautuu yhteiseen syntyäkseen jälleen uudeksi muodoksi. Kaiken elävän tunnusmerkkejä ovat joustavuus ja virtaavuus. Elävä on sinnikästä ja elämä löytää keinon aina, mutta elävä ei ole jäykkää tai pysähtynyttä. Elävässä toiminnassa jäykältä tai pysähtyneeltä näyttäväkin on vaihe, joka edeltää seuraavaa vaihtuakseen toiseen.
 
Runsauden maailmassa on tilaa myös vajeen maailmalle, sillä ilman vajeen näkökulmaa ei olisi mahdollisuutta tiedostaa runsauden näkökulmaa. Ilman vajeen kokemusta ei olisi mahdollista tietoisesti tehdä valintaa maailman kuvastaan ja havainnoida valintansa vaikuttavuutta suhteessa itseen, toisiin ja tapahtuvaan. 
 
Maailmankuva on valinta, joka tehdään suhteessa itseen, toisiin ja tapahtuvaan hetkestä toiseen. Se on valinta, joka määrittää ajatuksemme, tunteemme, toimintamme ja sen tulokset. Se on valinta, jonka voi tehdä joka hetki uudestaan. Valitsemalla opimme. Valitsemalla kasvamme. Välillä pitää eksyä, jotta voi löytää. 
 
Kun maailman kuvassa ei ole virheitä tai epäonnistumisia, vaan testausta, kokeilua ja havainnointia, niin kaikki on loputonta mahdollisuuksien virtaa. Kaikki muuttuu koko ajan, kaikki on liikkeessä suhteessa toisiinsa koko ajan ja jokainen valinta vaikuttaa. 

Kun menneisyyden valinnat eivät määritä hetkessä tapahtuvaa valintaa, niin tulevaisuus avautuu. Menneessä kiinnittyneenä toistetaan mennyttä ja lopputulokset toistuvat muuttumattomina. Uusi voi tulla, kun vanha murtuu ja uusi voi virrata tilalle. Joskus murtumat vaativat painetta syntyäkseen. Paineen kokemus liittyy kaiken uuden syntymään, koska uuden syntymä kertoo aina uudesta heräävästä voimasta.

Toivottu muutos ei voi tapahtua, jos takerrutaan tietämiseen menneessä koetun pohjalta. Todellinen uusi ei toista menneisyyttä. Muutoksen syklisyys on aina monimuotoinen ja alati uusiutuvien muotojen kasvualusta. 

Uudessa on aina tuntematon ja pelko on kehon tunnekokemus, joka kertoo siitä, että uusi on jo ovella. Pelko saapuu kertomaan, kun vanha on tullut valmiiksi ja saattelee kohti vielä tuntematonta, josta tulee kohta jo tunnettu. Tuttuuden myötä pelko väistyy muiden tunnekokemusten tieltä, kunnes mennyt pitää jälleen kiittää ja hyvästellä. 

Pelko voi olla uutta toimintaa avaavaa tai toiminnan lamauttava tunne. Runsauden maailman näkökulmasta pelko on tunnekokemus, joka avaa mahdollisuuksia ja vajeen maailmankuvassa pelko hallitsee maailmankuvaa ja lamauttaa tapahtuvan.

Kannattaa ajatella millaisen näkökulman valitsee tapahtuvaan, miten maailmankuvaansa luo, miten suhtautuu tunnekokemuksiin ja ajatuksiinsa. 

Kannattaa tiedostaa millaisiin uskomuksiin, ominaisuuksiin ja käsityksiin samaistuu. Kaikki, minkä mieli uskoo, muodostuu maailmankuvaksi itsestämme suhteessa toisiin ja tapahtuvaan.
​ 
Kannattaa tiedostaa, että elääkö tavoitetta kohti vai tavoitteesta käsin. Toivetilasta käsin eläminen on aika toisenlaista elämää kuin eläminen sitten vasta, kun tavoite on saavutettu. Se ero voi olla kokonaisen elämän mittainen.

11.8.2022 Kasvu, laajeneminen, muutos... rakas lapsi siunataan monilla nimillä. 

Kasvun, laajenemisen, muutoksen tarinat kiehtovat ja kutsuvat kaiken aikaa huomaamaan uusin silmin, kuulemaan jotenkin toisin, ja siten tuntemaan syvemmin. Aina kun asettuu äärilleen, luo suhteensa kaikkeen uudelleen, niin nyt kuin 6 vuotta sitten. Elämäksi sitä myös kutsutaan, ja taidan olla rakastanut, toivottomasti ja toivoa täynnä

11.06.2018 Tarinoita "muutoksesta"
 
TARINOITA MUUTOKSESTA mitä se muutos ikinä sitten onkaan. Jumittua voi niin moneen juttuun. Jumittua voi myös samaan juttuun uusilla tavoilla. Jutuilla viittaan tässä nyt ajatus-, uskomus- ja toimintamalleihin, joiden pohjalta teemme valintoja ja luomme arkeamme sekä vastaamme valintojemme vaikuttavuudesta. 

Tärkeintä ehkä on kuitenkin se, että tällä elämän mittaisella oppimismatkalla, oman itsen muutosmatkalla, tiedostaa vapauden ja vastuun valintojensa kohdalla.

Elämä ei pakota meitä valitsemaan tietyllä tavalla. Elämä ei pakota meitä suhtautumaan, asennoitumaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla. Pakon kokemus syntyy aina suhtautumista tilanteisiin ja olosuhteisiin. Sellaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin, jossa omaa kasvua haastetaan ja haluaisi olla kohtaamatta käsillä olevaa kasvun haastetta. 

Jumittumisen kokemus syntyy juuri siitä asenteesta ja valinnasta, että tuomitsee tilanteet ja olosuhteet. Tuomitsee kysymättä, että mitä voisin oppia tästä, mitä hyvää tässä on, mitä arvokasta elämä nyt tarjoaa minulle, vaikka se oppi tulee itselle haastavassa paketissa. 

Kasvun kokeminen ei voi tapahtua vain havainnoimalla elämän tarjoamaa lahjapakettia, sillä oppi saadaan kokemalla ja se voi tapahtua vain avaamalla elämän tarjoama lahjapaketti, vaikkei se välittömästi lahjalta tuntuisikaan.

Kuitenkin vain itse koettua voi todella jakaa. Vain jakamalla avaa oman kasvunsa inhimillisyyden ja tarjoaa suotuisaa kasvualustaa lisäkasvulle suhteessa toisiin.

Kuitenkin voi tarjota vain tilan ja alustan. Jokainen itse päästää, että mitä tarjottuun tilaan kylvää tai on kylvämättä. Kukaan ei tiedä mitä kylvetystä kasvaa, sillä uuden vastassa on aina tuntematon.

Elävässä toiminnassa on kyse laajenemisesta, joustavuudesta, uusiutumisesta, omien äärirajojen koskettamisesta, uudelleen luomisesta kerta toisensa jälkeen ja ihmisenä olemisesta suhteessa toisiimme.
 
Uudenlaisia lopputuloksia ja kokemuksia tapahtuu avautumisessa uudelle ja tietämisestä irti päästettäessä. Kun ei tiedä ja vastassa on aina tuntematon niin silloin kaikki on vihdoin mahdollista. Kun kaikki on mahdollista niin on vihdoin vapaa olemaan ihan mitä vaan.

Tai sitten voi valita toisin ja löytää itsensä jumittuneen tilanteisiin, jossa seisoo öisellä tiellä, auton  rengas puhki, puristaen kiveä nyrkissä  tuntemattoman talon ikkunan alla miettien: "Pitäkää tunkkinne." Armollisuus itseä kohtaan on kuitenkin paras lääke näissäkin kohdissa, missä ihminen omassa kasvussa ei ole vielä valmis toisenlaisille lopputuloksille, vastaanottamaan tuntemattomat mahdollisuudet vapaana menneestä, leväten tuntematon tulevan luottamuksessa. ​Muistaa, että aina voi valita toisin.