​I heard this little conversation of little bears when I tried to woke up in the morning: ” In my world everything and nothing are in the same time. There can’t be nothing, if everything does not exist. And there can’t be everything, if nothing does not exist too. Everybody is wellcome, because nobody is also here. I here you are saying: ”But that is impossible!” Yes, you are right. It is impossible, because possible is also here.”
 
-The therapy of the Little Bears by Anne Peltonen

​​​Tehän olettekin jo kaikki täällä! Hauska nähdä jälleen Teidät kaikki. Eilen oli liikkeellelähtö, ilmassa oli jäiden lähdön tuntua ja sitten jäimme pohtimaan tahoillemme, että miten edetään. Katsotaan missä mennään tänään ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Olet Tervetullut joukkoomme, istu alas piiriin!

---

”Mitä puhutaan tänään organisaatioista ja johtamisesta?”, kysyn istahtaessani piiriin muiden viereen. ”Haluan niin kuulla lisää teidän ajatuksianne organisaatioista ja johtamisesta.”, huokaan innostuneena. 

Nalle Puh tuhisee hieman ärtyneenä: ”Miksi sinä tarraat tassuillasi tuollaisiin vaikeisiin sanoihin? Ne ovat kovin vaikeita ymmärtää näin pienelle karhulle.” Sitten Puhin ilme kirkastuu ja kysyy, että ”Vai onko niissä sanoissa hunajaa ja siksi tassusi tarrautuvat niihin?”

”Ei, ei niissä ole hunajaa, Puh.”, vastaan hämmentyneenä. ”Hyvä kysymys Puh, tuota sietää hieman pohtia, että miksi tarraan sanoihin organisaatio ja johtaminen.” Uppo-Nallekin, meidän kesken Uppis,  yhtyy keskusteluun ja kysyy: ”Mitä jos  ei olisi noita vaikeita sanoja, mistä silloin puhuisimme?” 

Jaahas, me varmaan juttelisimme siitä miten helppoa on tehdä asioita yhdessä ja siitä miten kannattaa asioita tehdä yhdessä, jotta ne sujuvat ja kaikilla on mukavaa kuten nyt. Juttelisimme siitä miten Uppis hoitaa kelluntatyöt, kun jokin meille tärkeä kelluu joella tai miten Puh löytää hunajapuut, kun meidän tekee mieli hunajaa. Koska Uppis osaa kellua ja Puh tietää miten löytää hunajapuut.” , vastasin hetken pohdittuani. 

”Niin minä osaan kuunnella mehiläisiä ja siksi löydän hunajapuut.”, hihkaisee Puh riemastuneena. 

”Kuka sitten hoitaisi johtajan työt?”, pohtii Uppis tassu poskellaan. 

”Luulen, ette me kaikki hoitaisimme. Me johtaisimme itseä itseämme tekemällä sitä mitä osaamme parhaiten ja mitä teemme mieluiten. Yleensä olemme hyviä juuri niissä jutuissa, joista todella pidämme.” 

Puhin ilme kirkastuu, ”Niin kuin hunajan löytämisestä.” 

”Juuri niin, Puh. Me osaamme kaikki kaikkea, kunhan vain tahdomme. Mutta lahjakkaita meistä tulee juuri niissä asioissa, joista todella pidämme.” 

Uppis jatkaa ihmeissään, ”No, miksi ihmeessä sitten ei yksinkertaisesti puhuta yhdessä tekemisestä, vaan johtamisesta?”  

”Luulen, että joskus aikuiset tykkäävät tehdä asioista monimutkaisia. Niistä tulee siten jotenkin tärkeämpiä tekemisiä. Me aikuiset joskus koemme itsemme tärkeiksi vasta sitten, kun koemme asiat monimutkaisina. Sitten kun pystymme kokemaan jotkin asiat niin monimutkaisina, että niistä tulee yhteisestikin vaikeita,  niin sitten pystymme vertailemaan niitä niihin asioihin, joita pidämme sitten yksinkertaisina ja helppoina. Sitten me rakennamme hierarkian ja alamme arvottamaan asioita, tekemisiä sekä ihmisiä sen pohjalta. Sitä kutsumme sitten organisaatioksi.”

”Miksi asioista pitää tehdä monimutkaisia ja vaikeita, jotta niistä tulee tärkeitä? Hunaja on todella tärkeää, eikä sen etsiminen ole lainkaan vaikeaa tai monimutkaista. Me lähdemme vain yhdessä etsimään ja minä kuuntelen mehiläisiä, jotta löydämme hunajapuulle. Ja on tärkeää, että etsimme yhdessä, koska yhdessä on helpompi kiivetä puuhun ja yksin saattaisin eksyä suuressa metsässä. On aina hyvä olla mukana joku, joka löytää takaisin sen jälkeen, kun olemme löytäneet hunajapuun”, ihmettelee Puh. 

”Ehdotan, että emme ala monimutkaisiksi tässä piirissä. Haluan pitää asiat mukavina ja helppoina, joten eihän organisoiduta, eikä rakenneta hierarkiaa. Me yksinkertaiset karhut pidämme asioita ja ihmisiä tärkeinä ilman, että niistä tehdään monimutkaisia ja vaikeita. Hunajan löytäminen yhdessä alkaa tuntua raskaalta ajatukselta organisaation ja johtamisen kanssa. Ja raskaat ajatukset ovat kovin väsyttäviä pienille karhuille ja hunajan löytäminen väsyneenä on lähes mahdotonta”, huokaa Puh.

​

Olen tässä kovasti odotellut uuden blogini juttuja tuleviksi. Synnyttäminen on joskus vaikeaa, kun ei millään malttaisi odottaa sitä syntymistä. Sitten yhtenä hetkenä se alkaa tapahtua. Uppo-Nalle hyppäsi eteeni kädet viuhuen ja huudellen, että "Huhuu, täällä ollaan. Minä voin kertoa sinulle johtamisesta ja organisaatiosta. Minä voin kertoa sinulle kasvusta ja toiminnasta yhdessä. Ja paljon muustakin." No, tässä sitä nyt sitten ollaan uusien gurujen kanssa piirissä. Täällä on Uppiksen lisäksi, Peppi Pitkätossu, Nalle Puh ja Muumiväkeä. Saa nähdä keitä kaikkia tänne vielä tuleekaan. Mutta nyt tässä on liikkeelle lähdön tunnelmaa. Nollapiste on saavutettu ja uusi kierros voi alkaa. Tässä sitä mennään eli tässä on uunituoreesta esimaistiaisia. Vielä pitää hetki piirissä pohtia, että millaisella reseptillä lähdetään yhdessä liikkeelle ja kohtaamaan loputtomat seikkailut. Uppis käski sanoa, että näissä hetkissä kiitollisuuden kokemus on käsin kosketeltavissa. Sori, nyt täytyy palata piiriin kuuntelemaan lisää. Hei, tule vain mukaan piiriin, sillä tänne kaikki ovat aina tervetulleita. Oikeastaan me olemmekin vain odottaneet juuri Sinua. Olet Sydämellisesti Tervetullut Mahdollisuuksien maailmaan. Täällä me kaikki ollaan siis ihan InLove&IhanKahvilla.

ps. Ai niin… pyydettiin vielä sanomaa KIITOS kaikille synnytykseen osallistuneille, siis teille kaikille elämän kätilöille. 

---
Uppo-Nallella on asiaa. Kuunnellenpa tätä pientä ja viisasta karhua hetki.

”Minun mielestäni vaikeita asioita taas on pitkitettävä. Niiden äärellä viivyttely saattaa johtaa ratkaisuun, joka helpottaa vaikeuksien kohtaamista.”
- Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär

Kasvun kohdassa ei kannata kiirehtiä, vaan hengittää syvään ja sukeltaa tutkimaan sitä mitä täällä onkaan. Sukeltaa rauhassa ja rohkeasti, pidättää hetki henkeä, jotta syntyy tyhjää tilaa sisään hengittämisen ja uloshengittämisen välissä. Tuossa hetkessä voi tavoittaa ei tietämisen tilan, jonka jälkeen kaikki on jälleen mahdollista. Se on nollapiste, hetki juuri ennen tapahtumisen tilaa. Nollapisteestä aukeaa vanhat maisemat ennen näkemättömin silmin. Nollapisteessä vanha luodaan uusiksi ja siksi syntyy kokemus aivan uudesta maisemasta ja tapahtumisen tila lukemattomille yhtä aikaa läsnä oleville vaihtoehdoille. Mahdollisuuksien maassa ei ole toisiaan poissulkevia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien maassa on lukemattoman loputon määrä erilaisten mahdollisuuksien yhdistelmiä kussakin hetkessä. Tartu siis hetkeen, sillä valinta on aina yhden vaihtoehdon kuolema ja toisen syntymän tulema.Mikä on siis nyt mahdollista?