MUUTOSVOIMAT: intohimo, innostus, sisäinen ääni, sielu
 
"Ihmisen anna mennä, miehen, naisen, lapsen, vapautta janoavan.
Avaa ovet ja ikkunat, sillä ketään ei voi käskeä. Vain yhdestä
pidä kiinni, äläkä ikinä päästä. Vain sielustasi pidä kaksin käsin kiinni."
-Tommy Tabermann
 
Jostain kaukaa kantaa sanat: Tee sitä mitä sielusi eniten janoaa. Keskity siihen mistä sisäinen liekkisi syttyy. Laula sitä laulua, joka sisälläsi soi.
 
Kauneus on sen ilmentymää, kun elää intohimonsa lähteestä. Innostus on se voima, joka pulppuaa tuosta sisäisestä lähteestä. Sisäistä innostusta ei voi synnyttää ulkopuolelta. Sitä saa tukea ja sitä voi tukea, mutta ulkoa käsin sitä ei synnytetä, eikä luoda.
 
Kaikki luominen tapahtuu aina sisältä päin ja siitä voidaan jakaa ulospäin. Näkyväksi oma intohimo tulee jakamalla ja silloin näkyväksi tullut voi tukea toisen sisäisen liekin loistetta.
 
Intohimo on myös kaikkein yksityisintä, sillä se on ihmisenä olemisen sisintä. Oman sisimmän näkyviksi tekeminen on valinta, joka voi alussa vaatia rohkeuden loikkia. Nuo ensimmäiset loikat voivat tuntua jyrkänteeltä hyppäämiseltä. Ne voivat tuntua matkaan lähdöltä maastoon, jossa ei ole polkua ja jossa kuljetaan aavistuksen varassa.
 
"Kun uskaltaa maastoon, jossa ei ole polkua, on usein kuljettava pelkän aavistuksen varassa ja silti on mentävä. Muuta tapaa luoda tulevaisuutta, joka ei lisää menneisyyttä, ei ole."
-Tommy Hellsten
 
Kun uskaltautuu itselle uuteen ja tekee polullaan näkyväksi intohimoaan, silloin löytää suuren salaisuuden: yksityisin on yleisintä. Olemalla näkyvä intohimossaan pääsee yhteyteen, jossa alkaa tapahtua jotain uutta suhteessa toisiin. Yhteydessä toisiimme, aiemmin piilossa ollut potentiaali, voi tulla näkyviin. Kokonaisina  ihmisinä suhteessa toisiimme luomme hyvinvointia ja tasapainoa kaikissa ympäristöissä.
 
Kaikki todellinen elävä toiminta, uudistuminen ja uudistava toiminta, tapahtuu tilassa, jossa olemme alastomia intohimossamme, sillä se on ainut polku yhteyteen toistemme luo. 

MUUTOSVOIMAT: avautuminen, yhteys, läsnäolo, hyväksyntä, keskittyminen

"Kauan kesti ymmärtää kuinka helppoa on maailma parantaa: Että jotain muistaa ja jotain unohtaa, että hymyilee lapsen lailla, eikä pelkää rakastaa."
-Tommy Tabermann
 
Muutos aukeaa siitä hetkestä, mistä oma toiminta alkaa ja vaatimus jonkin toisen muutokselle lakkaa.
 
Uudistuminen omassa avaa yhteyden tapahtuvaan, missä ei enää tiedetä mistä itse alkaa ja mihin toinen päättyy. Uudenlainen maailma ei aukea itselle koskaan toisten toimesta, vaan omien ensimmäisten askelten kautta toisten luo.
 
Ensimmäisen askeleen ei tarvitse olla iso ja maailmoja mullistava. Se riittää, että ottaa sen pienimmän mahdollisen askeleen, jonka pystyy. Se on kaikki, sillä tuo pienin mahdollinen askel on alku. Toinen askel on jatkoa ja sitten ollaankin jo matkalla johonkin uuteen.
 
Muutos ei tarkoita, että jotakin on enemmän tai vähemmän. Muutos ei tarkoita sitä, että itse olisi enemmän tai vähemmän. Muutos on avautumista sen havainnoinnille mitä on ja sallitaan sen tapahtua mikä tapahtuu.
 
Muutos on tila, jossa avaudutaan yhteydelle, jossa voi tapahtua. Muutos on tila, jossa keskitytään siihen missä ollaan nyt ja mitä voidaan tehdä nyt. Muutosvoimista suurimpia on hyväksyntä, joka lahjoittaa toimintakyvyn.
 
Muutos on mitä suuremmissa määrin läsnä olevaa hyväksyntää tilassa, jossa voi tapahtua suhteessa toisiin. Muutoksen suunta määrittyy keskittymisen kautta. Kun keskittyy havaitsemaan hyvää, eteenpäin vievää ja rakentavaa, niin luo hyvää, eteenpäin vievää ja rakentavaa toimintaa.
 
Kaikki todellinen ja elävä toiminta suhteessa toisiimme lakkaa siitä hetkestä, kun  keskitytään tuomitsemaan, arvostelemaan ja vertailemaan. Kaikki  luottamus, avoimuus ja yhteistyö päättyy siihen hetkeen, kun joku alkaa tietää toisten puolesta ja alkaa hallita tapahtuvaa toimintaa.
 
Muutoksen tilassa ei voida hallita, sillä se on luontaisesti sallinnan tila, jossa oma suhtautuminen tapahtuvaan ja toisiin määrittää sen mitä tapahtuu. Muutoksen tila ei määrity toisten ajatusten ja tekojen kautta, vaan itsen.

​Muutoksen tilassa vastuu on aina itsellä, ei toisilla. Olosuhteet ja tilanteet vaihtelevat, mutta vastuu suhtautumisesta ja valinnoista tapahtuvaan on aina itsellä.  Vapaa tahtoa ei ole ilman vastuuta, eikä vastuuta ilman vapaata tahtoa. 

Miten voi havaita asioita, jotka ovat liian ilmeisiä tai liian lähellä, jotta ne voisi todella nähdä? Mitä voi tehdä, jotta näkisi, kuulisi ja havaitsisi tutusta uutta? Miten voi saada uusia näkökulmia jo tunnettuun?
 
Minä teen sitä niin, että vien itseni ympäristöihin, jotka ovat minulle vieraita ja joissa käytetään itselle  vierasta kieltä. Sellaiset ympäristöt vähentävät tietämistä, tulkintaa ja silloin syntyy tilaa uudenlaiselle oivaltamiselle ja sekä ylipäätään avoimelle havainnoinnille.
 
Yksi itselleni tuntematon maailma on musiikin maailma sen ammattilaisten näkökulmasta. Käyn mahdollisuuksien mukaan  kuulemassa musiikin ammattilaisten keskusteluita, jotta kuulisin minulle tutun toisin sanoin, näkisin uudella tavalla ja havaitsisin jotain itselleni aiemmin sokeaan pisteeseen jäänyttä. 
 
Viime torstaina Musiikkitalolla, Tunne orkesterisi -tapahtumassa, oli vieraana mm. kapellimestari Dima Slobodeniouk ja aiheena: "Missä vaiheessa tapahtuivat käänteet, jotka johtivat oman tien löytämiseen? Mikä johti viulunjousen vaihtumiseen kapellimestarinpuikoksi? Mitä oli takana, mitä on edessä, missä ollaan nyt?"
 
Dima Slobodenioukin ajatukset musiikista, näkökulmat työstä ja roolista kapellimestarina olivat täynnä hyvää tekeviä sanoja. Parantavia sanoja, jotka koskettivat ja liikuttivat.
 
Hyvää tekevät sanat tunnistaa siitä, että ne voimauttavat toista ihmistä hänen omassa intohimossaan. Joskus jokaisella on tarve kuulla toisen sanoin ja toisin sanoin se, mikä on itselle tärkeintä ja oman intohimon ytimessä.
 
Kun mallitan omaa intohimoani ja jaan siitä havaittua, niin  koen ennen kaikkea olevani välittäjä. Olen välittäjä, joka tarinoi havaitsemaan muistuttaakseen siitä minkä kaikki jo tietävät. Se on ei-tietämistä sekä ei-tekemistä, ja mitä suuremmissa määrin sallintaa. 
 
Kun lähdin näkyvästi liikkeelle oman intohimoni kanssa, niin mallitin muutosta. Nyt mallitan x:ää, koska x:n nimeäminen joksikin pienentää sitä mitä x on ja mitä tapahtuu x:ssä. Minulle x on se tapahtumisen tila, jossa yhteydessä toisiimme alkaa syntyä suhteessa isompaa kuin itse olemme. Siksi jokainen voi nimetä x:ksi juuri sen teeman mikä on itsellä pinnalla, koska se on aina osa x:ää. 
 
Seuraavassa lauseessa Dima Slobodenioukin sanoin sanottuna se mihin kaikki oma intohimoni x:n mallittamisessa perustuu.
 
Dima Slobodeniouk: "Kapellimestarin tehtävänä on välittää tunnetta, jos kapellimestari ajattelee johtavansa tai hallitsevansa orkesteria, sinä samana hetkenä musiikki kuolee."
 
Kapellimestari Esa-Pekka Salosen ajatuksista kertovassa artikkelista, kuulin saman toisin sanoin: ”Ammattiorkesterilla on sisäinen koheesio ja taipumus soittaa hyvin yhteen. Aika usein tilanne oikenee sillä, että pyyhit itsesi hetkeksi kuvasta. Ja annat heidän käyttää omia vaistojaan!”
 
Kannattaa välillä uskaltautua itselle vieraisiin maastoihin ja maailmankuviin, jotta voi löytää jotain uutta omastaan, itselle tutusta, tai muistaa  uudella tavalla jotain, mikä on tärkeää juuri nyt oman inhimillisen kasvun kannalta.

​Oman muutoksen muutosvoimat: näkökulmien päivitystä, omien ikkunoiden pesemistä ja sanojen siivilöintiä
 
Omilla näkökulmilla on kannattavaa leikkiä. Jos omassa arjessa kokee olevansa jumissa jonkun asian, tilanteen tai jopa suhteessa toiseen ihmiseen, niin kannattaa todella testata näkökulmiaan.
 
Yleensä päädytään samoihin ratkaisuihin ja tilanteisiin juuri siksi, että sokeudutaan sille miten suhtaudutaan erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Suhtautuminen taas määrittää valinnat, joiden pohjalta syntyvät seuraamukset ja lopputulokset, joiden vaikutuksien kanssa koetaan olevan jumissa.
 
Tuo arjen jumi voi olla mikä tahansa asia, tilanne, olosuhde, suhde toisiin ihmisiin tai jokin tehtyjen valintojen seuraamus, jota voidaan alkaa pitää jopa omana ominaisuutena ja saatetaan jopa alkaa määrittää oma itse sen kautta. Käytännössä oma itse alkaa vähetä ja mitätöityä mitä enemmän samaistuu identiteettitasolla jonkin valinnan seuraamukseen, omana ominaisuutena.
 
Siitä voi muodostua melkoinen omaa toimintakykyä ja hyvinvointia rajoittava jumitustilanne, jos oma itse samaistuu ajatus- ja toimintamalleihin tai niiden seuraamuksiin, tai niihin tunteisiin joilla suhtaudumme näihin seuraamuksiin. Oma itse on paljon enemmän kuin ajatus- ja toimintamallit, uskomusmallit tai tunteet, joita koetaan kehossa.
 
Jumittavat tilanteet tunnistaa siitä, että mitä lujemmin yrittää niin sitä lujemmin myös jumittaa. Tunnusomaista on myös se, että vaikka yrittää työntää tuon jumittavan tilanteen mielen perukoille, niin ne hiipivät mieleen, kun hetkeksikään hengähdät. Ne hiipivät mieleen estämään rentoutumisen, uneen vaipumisen ja herättävät aamuyöllä murehtimaan.
 
Tunnusomaista on myös uskomus, että kaikki olisi hyvin, jos vain tuo asia, tilanne tai suhde olisi toisin. Tunnusomaista on myös, se että mitä enemmän yrittää olla huomaamatta ja unohtaa, niin sitä enemmän jumittava kohta voimistuu ja sen vaikuttavuus arjessa lisääntyy.
 
Yleistä on se, että keskitytään jumituskohdan seuraukseen ongelmana ja jumituksen alkulähde on täysin näkökentän ulkopuolella. Se on kuitenkin on siellä ja se on mahdollista nähdä, koska seuraukset ovat jo näkyviä. Se mikä on jo näkyvää, niin sille voidaan tehdä jotain. Siinä on näkyväksi tulemisen lahja; muutoksen mahdollisuus.
 
Kun erilaisten seurauksien ja vaikutuksien tuomitseminen lopetetaan, voidaan kääntyä niitä kohti ja alkaa tutkimaan; missä mennään nyt ja mitä tehdään seuraavaksi.
 
Ongelmaksi muodostunut arjen jumituskohta seuraamuksineen sekä vaikutuksineen on juuri se mahdollisuuksien ovi, josta sisään astuttaessa voidaan löytää arjen jumituskohdan alkulähteelle.
 
Kun ongelmaksi muodostuneen asian, tilaan tai suhteen seuraamuksia ei enää nähdä esteinä, vaan mahdollisuuksina löytää ratkaisuja. Silloin saamme lahjaksi toimintakyvyn, joka puolestaan lahjoittaa  hyvinvointia.
 
Parasta on se, että kun jostakin tulee näkyvää ja sille voidaan tehdä jotain, niin silloin ratkaisukin on jo olemassa. Ensimmäisen askeleen jälkeen tarvitsee vain ottaa toinen askel ja sitten ollaankin jo matkalla johonkin uuteen.
 
Vaikka matkan aloittaessaan ei tiedä mitä se uusi on, joka on vielä tuntematon, niin siitä voi olla varma, että se on ratkaisu siihen mikä on arjessa tuntunut jumittavalta kokemukselta suhteessa asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin.
 
Yleensä tässä vaiheessa pelottaa, koska vanha on tuttua ja uudesta ei tiedä, mutta ratkaisua arjen jumiin ei voi löytää vanhasta ja siksi on lähdettävä liikkeelle johonkin uuteen ja tässä hetkessä vielä tuntemattomaan.
 
Todellisuudessa ei ole olemassa esteitä, ongelmia tai jumituskohtia, vaan ne ovat mahdollisuuksia uudenlaiseen kasvuun ja ratkaisuihin, toimintakykyyn sekä hyvinvointiin.
 
Oman elämän, arjen ja kasvun muutoskohdan tunnistaa sellaisten tunnekokemusten kautta, jotka koemme esteinä, ongelmina ja jumituskohtina.
 
Muutoskohdat eivät ole esteitä sille mitä eniten haluaa.
Muutoskohdat ovat ikkunoita ja ovia siihen mitä eniten haluaa.

Muutos on aina tässä ja ovi on aina auki, joten avaa ikkunasi ja astu rohkeasti ovesta sisään uuteen, se kannattaa aina. 

​Torstain lapsen torstai on toivoa täynnä: työn siirtymä ja muutos tietämisestä sallimiseen
 
Tässä torstaissa on jotain ihmeellistä. Ulkona leijuu yhä vahva ja lumoava usva.
 
Tämän upean usvan keskellä koen löytäneen itseni oman elämäni nollahetkestä, josta kaikki alkaa jotenkin uudella tavalla ja toisin. Mikään ei ole muuttunut ja kuitenkin kaikki on kuin jotenkin aivan toisin.
 
Aivan kuin olisin herännyt tähän aamuun aivan uudesta maailmasta, jossa ei päde enää ennen tunnetut logiikat ja lainalaisuudet.
 
Tältäkö se tuntuu, kun toimii omasta sydämestä ja intohimosta käsin. Kaikki vaikuttaa niin helpolta, kevyeltä ja selkeätä. Kaikki vaikuttaa jopa liian yksinkertaiselta, liian itseltään selvältä ja itsestään tapahtuvalta.
 
Valtava riemu ja hämmästys kasvaa kehossa: Mitä jos kaikki on todellakin yksinkertaista? Mitä jos kaikki monimutkainen ja vaikea onkin vain oman mielen tuotetta? Mitä jos kaikki onkin kiinni omasta valppaudestani valita suhtautumiseni siihen mitä havaitsen? Mitä jos kaikki onkin ollut aina kiinni itsestäni? Mitä jos ketään toista ei ole koskaan ollutkaan?
 
Sitten se hämmennyksen kokemus, että minähän tiedän jo kaiken tämän. Miksi tämä oli niin vaikea muistaa? Miksi kaikki pitää muistaa yhä uudestaan ja uudestaan?
 
Nousee lapsenomainen riemu ja kikatus sisältä: Kaikki on ollut koko ajan tässä. Ihan koko ajan. Hetki sitten ei-tietäminen ja ei-tekeminen tuntui hulluudelta, ja nyt se on itsestään selvää.
 
Ei pidä käsittää väärin, sillä työtä on kyllä paljon. Työ on vain toisin ja täysin erilaista maailmassa, jossa asiat tapahtuvat sallimisen ja muistamisen kautta. Täällä ketään ei tarvitse käskeä, eikä täällä tarvitse tietää . Täällä riittää, että ottaa vastaan ja antaa takaisin. Täällä jaetaan, jotta voidaan muistaa yhdessä. Se on aivan uudenlaista oppimista, sillä se on ennen kaikkea yhdessä tekemistä. Se on yhteyden avaamista itsestä toiseen, jotta syntyy tila, jossa voi tapahtua ja syntyä uutta.
 
Elämässä taitaa mitä suuremmissa määrin olla kysymys omien osiensa integroinnista, jotta alkaisi muistaa sen minkä jo tietää. Loppu onkin sitten vain kaiken sallimista, ei-tietämistä ja ei-tekemistä.

​Kaikki muuttuu koko ajan, joten periaatteessa hirvityksen vallassa voisi elää koko ajan, jos niin haluaa. Kyse on aina omasta suhtautumisesta siihen mitä tapahtuu. Ei muutos tee kenellekään mitään hirveää, vaan oma suhtauminen siihen mitä tapahtuu.

Jos elää harhassa, että ulkopuolella tapahtuvaa ja olevaa voi hallita ja kontrolloida, niin tuosta harhasta herääminen voi todella hirvittää.

Kun vapautuu ulkoisesta ohjauksesta ja alkaa toimia sisäisestä ohjauksesta käsin, niin hirvittäminen alkaa helpottaa. Kun tekee asioista siksi, että ne ovat itselle aitoja ja tosia, niin kaikki muu on vain seurausta siitä. Kun jakaa siitä mikä on itselle tärkeintä ja arvokkainta, niin sitä myös saa takaisin.

Kun antaa parastaan itsestään, niin huomaan elävänsä juuri sitä elämää, jota on aina halunnutkin elää.

Se on kaikki kovin yksinkertaista, mutta liikkeelle lähtö voi hirvittää, kun ei ole vielä kokemusta siitä mikä todella ja aidosti lisää onnelllisuuden kokemusta omaan arkeen.

Ensin on löydettävä ja kohdattava omaa onnea estävät uskomukset, jotta voi vapauttaa itsensä kokemaan onnea, sen estämisen sijasta.

Omat betonoidut käsitykset ja uskomukset, onnen kokemisesta elämässä, ovat ainoat todelliset esteemme. Muutos lähtee aina itsestä, ei koskaan itsen ulkopuolelta.

Ensimmäinen askel on se, että lakkaa osoittelemasta sormellaan ulospäin ja kääntää katseen itseensä. Siinä on sinun työmaasi ja NYT on paras hetki aloittaa.

Tätä duunia ei tee kukaan puolestasi; ei kumppanisi, pomosi, työkaverisi, ystäväsi, vanhempasi, asiakkaasi - ei kukaan niistä, joiden mielestäsi pitäisi toimia toisin, jotta sinä voisit olla onnellinen.

Eikä ole olemassa mitään olosuhteita tai asioita, jotka estävät onnesi, sillä on vain ihmisten välisiä suhteita, joista syntyy olosuhteita ja asioita.

Eikä tämä ole niin vakava asia, sillä tämä on vain elämää ja työtä saa tehdä myös nauraen, ilolla ja huumorilla. Sekin on oma valinta.

 Olen pitkään mallittanut otsikolla muutos, koska se on sana, joka voi merkitä mitä tahansa.  Muutos on vain sana ja käsite, jolle merkityksen ja sisällön antaa kukin oman maailmankuvansa kautta.  Maailmankuvamme on ainutlaatuinen kokoelma koettua ja ilmaisee suhdettamme siihen mitä on koettu ja mitä koetaan. Maailmankuvamme on muuttuva ja elävä, sekä aina suhteessa toisiimme ja ympäristöömme. Koetun myötä myös muutoksen merkitykset muuttuvat ja niin on käynyt minullekin.
 
​Opittu/mallitettu/tutkittu/koettu muuttuu koko ajan. Nyt sillä ei ole enää edes nimeä, joten mallitan x:ää. En olisi uskonut, että mallitan jotain, jota ei voi todellisuudessa edes nimetä. Jos sitä tapahtuvaa nimittää niin se on vain osa siitä. Toisaalta sitä voi kutsua miksi tahansa, koska kaikki on sitä samaa eri muodoissaan.
 
Huomaan sen x:n tapahtuvan ja huomaan mitä silloin on läsnä. Se on hyvin yksinkertaista, mutta sen helppouden hyväksyminen on vielä kesken, koska x:n huomaaminen on romuttanut kaikki aiemmat käsitykseni tapahtumisen tilan logiikasta ja lainalaisuuksista. Hankalinta tässä vaiheessa on hyväksyä ja sallia tuo tapahtumisen helppous, sillä se on ei-tekemistä ja ei-tietämistä. Mitä enemmän sitä alkaa muistaa sen itsestään selvemmäksi se muuntuu.  Kun sen sallii, sitä enemmän muistaa.
 
Olen tässä tervetoivotellut syyllisyyden kokemusta siitä, etten tee mitään, enkä tiedä mitään. Entisessä maailmankuvassani oikeus olemiseen ansaittiin tekemällä ja tietämällä, ja täällä uudessa, tai uudestaan muistetussa, maailma ei toimi niin.
 
Olen tunnustelut tässä sellaista ajatusta, että kun jakaa sitä minkä kokee todeksi ja jakaa siitä, niin siinä on tilaa tapahtua. Sillä silloin itsen kautta ilmennetty tarina on riittävän keskeneräinen, jotta siinä on tilaa tarinan kasvaa toisten kautta. Keskeneräisyydessä on murtumakohtia, josta jokainen tunnistaa omansa ja voi astu siitä sisään yhteiseen, ja sitten voi alkaa muistaa.
 
Kaikesta koetusta kiitollisena huomaan edelleen, että välittäjän roolini hyväksyminen on kesken. Onneksi aikaa on niin paljon kuin tarvitaan sen hyväksymiseen, että se riittää, kun vain puhun. Toisaalta eilen pohdin jo sitä, että eikös se riitä, että ajattelen, näen, kuulen ja tunnen sen mitä on.
 
Vatvon sitä mikä ero on ajatuksella ja toiminnalla, sillä toinen seuraa toistaan niin kuin yö päivää ja päivä yötä. Enkä tiedä kumpi oli ennen toista. Erillisiä ne eivät ole olleet koskaan, mutta kun ajatukselle antaa muodon sanana, niin onko sen voima juuri sinä, että vapaata tahtoaan käyttäen antoi jollekin vielä näkymättömälle muodon. En tiedä.
 
Sen ymmärrän, että ovi, joka avataan itsen kautta johtaa aina toisten luo ja sitten tapahtuu. Samalla itse luodut kasvun esteet alkavat murentua ja toimintakyky kasvaa, kun rajaton potentiaali on otettavissa käyttöön.

Olin  perjantaina 9.9.2016  kuuntelemassa CoPassion tutkimushankkeen kuulumisia Finlandia-talolla. Melkoisen myötätuntoinen ja myötäintoinen kohtaamistapahtuma.
 


Kuulin koko ajan ympäriltäni iloista, innostunutta ja ihmettelyä: "Ihanaa kun täällä on näin paljon myötätunnosta & myötäinnosta kiinnostuneita ihmistä. Olipa ihana kohdata."
 
Seminaariesitys oli antoisa, mutta kaikkein parasta antia olivat seminaarin aikaiset ja jälkeiset kohtaamiset, jotka täyttyivät energisoivista keskusteluista ja kanssakulkemisen aitoudesta.
 
Tuon päivän aikana kysyttiin lukuisia kertoja: "Miten tämä voisi olla totta muuallakin kuin täällä? Mistä muutos alkaa?"
 
Melkein kyynelsilmissä osoitin sydäntäni: "Muutos lähtee aina täältä." Se on muutoksen ainut ehdoton totuus.
 
Olen yhä CoPassion tunnelmissa, koska se liittyy täysin ja kaikin tavoin omaan intohimooni tässä elämässä; missä tilassa ihmiset kohtaavat itsensä ja toiset, saapuvat yhteisen äärelle, eivätkä enää erota mistä toinen alkaa ja mihin itse loppuu, miten ihmiset kohtaavat ja mitä tapahtuu, kun todella tapahtuu ja miten tällainen tila luodaan.
 
Olen nimittänyt tätä mallituksissani "muutokseksi", koska en löytänyt parempaakaan sanaa. CoPassion -tutkimushanke käyttää sanaa myötätunto.
 
Sama asia ja jokaisella on sille oma sanansa. Kuitenkaan yksikään  sana ei kykenen kuvaamaan koettua kokemusta, joka jaetaan kun kohdataan, ollaan liikkeessä ja kaikki tapahtuu yli ajan. Aivan kuin aina oltaisiin tunnettu toisemme ja nyt se vasta muistetaan.
 
Sanat voivat erottaa meidät toisistamme, mutta sanat voivat myös yhdistää meidät. Tärkeintä ehkä onkin kuunnella merkitykset käytettyjen sanojen takaa.
 
Kaikki sanat ovat hyvää tekeviä sanoja, jotka auttavat avaamaan yhteyttä toisiimme, muistamaan keitä todella olemme ja muistamaan ikiaikaisen yhteyden toisiimme. Muistamaan sen, ettemme ole koskaan todella erossa toisistamme olleetkaan.
 
Vapaan tahdon vallalla ja vastuulla avaamme tai suljemme tuon yhteyden toisiimme, joka on kuitenkin olemassa kaiken aikaan.
 
Toistemme luo pääseminen on sen hetken päässä, kun päätämme avata oman sydämemme, kun emme enää jää odottamaan jonkun toisen tekevän sen ensin. Kun emme enää odota, että muutos tapahtuu ulkopuolellamme ja jonkun toisen toimesta. Kun päätämme tehdä sen pienimmän mikä on nyt mahdollista.
 
Tuo on se sama hetki, kun pelko nousee ja pelkoa päin päättää avata ovensa.  Vaikka vastassa on vielä tuntematon, niin ainut tapa herätä erillisyyden kokemuksen unesta, on tuon pelon kokemuksen kohtaaminen.
 
Kannattaa herätä muistaakseen, että todellisuudessa ei ole koskaan ollut yksin, eikä erillinen. Se on se suurin todellinen muutoshetki, jonka jälkeen kaikki on mahdollista ja kaikki muuttuu, vaikka mikään ei ole muuttunut.
 
Se on Liisana kulkemista ja valkoisen kanin seuraamista kaninkoloon asti, koska vastassa on aina Ihmemaa.

Kun minulta pyydettiin muutosvalmennusta painoteemalla, en osannut kuvitella, miten paljon minulla on opittavaa tästäkin teemasta. 

Oikeastaan innostuin pyynnöstä aivan valtavasti, koska tajusin, että jopa omasta syömishäiriön kokemuksestanikin voi olla hyötyä toisille. Entisenä syömishäiriöisenä kuvittelin tietäväni miten herkästä asiasta on kysymys, mutta vähän tiesin liikkeelle lähtiessäni.

Tiesin kuitenkin tämän teeman olevan tärkeä kuten mitkä tahansa muutkin näkökulmat, joissa lähestymme itseämme ja unelmiamme, toiveitamme sekä tavoitteitamme tässä elämässä.

Vaikka Mielipainoni -mentaalivalmennuksen testiryhmä ei ole vielä edes startannut, niin saamani kysymykset ovat osoittaneet, että painoteeman kautta avautuu paljon enemmän kuin olisin koskaan osannut aavistakaan. 

Kaikki ihmisenä olemisen inhimillinen herkkä kasvu avautuu eteeni. Kaikki se vertailu, arvostelu ja mittaaminen suhteessa toistemme muuttuviin ominaisuuksiin avautuu eteeni. Pelko siitä, ettei tule hyväksytyksi suhteessa toisiin juuri sellaisena kuin on. Ajatus siitä, että pitää olla toisenlainen, erilainen, enemmän tai vähemmän jotain, jotta olisi hyväksytty ja voisi saada elämäänsä sen mitä eniten kaipaa ja toivoo.

Kyllä, minä muistan kuinka tavoittelin asioita elämääni oman painoni kautta. Uskoin, että kun painan x kiloa, niin silloin olen onnellinen. Kaikki se tulee todeksi, mitä olen aina toivonut ja kaivannut. 

Kilolukemat muuttuivat, mutta minusta ei tullutkaan onnellista ja se mitä tavoittelin, niin se tuntui vain lipuvan kauemmaksi luotani. Olin yksinäisempi kuin koskaan. Tunsin olevani täysin erillinen kaikesta ja mikään mitä tein ei vain riittänyt sen saavuttamiseen mitä kaipasin yli kaiken. Mitä lujemmin yritin pitää maailmani kasassa painoni hallinnalla, niin sitä kovemmin pelkäsin kaiken hajoavan altani. 

Yritin lujemmin olla vähemmän ollakseni enemmän ja voimani hupenivat. Aloin syyttää itseäni heikkoudesta ja tein yhä enemmän salaa itseni vähentämistä. Heräsin yöllä salaa tekemään vatsalihaksia, juoksin salaa useampia lenkkejä, jumppasin salaa useampi tunteja. Ennen kaikkea olin salaa syömättä tekemällä valtavat määrät ruokaa. Leivoin ja kokkasin koko sydämestäni muille ja sain nautintoa siitä, että muut söivät sen kaiken ruuan ja minä en. 

Loppujen lopuksi olin oma itseni enää vain salaa ja sellaisessa tilassa eläminen käy jossain vaiheessa sietämättömäksi. Oli tehtävä jotain toisin. Oli oltava olemassa jotain muuta. En tiennyt silloinkaan mitä se olisi, mutta sen tiesin silloinkin mikä oli toimimatonta. 

Olen huomannut, että kaikessa kasvussa ja muutoksessa koittaa tuollainen hetki. Se on eräänlainen läpimurron hetki, josta jokin uusi lähtee aukeaman. Pelkästään tietoisuus siitä, ettei tunnista muuta kuin toimimattoman ja sen varassa astuu kohti tuntematonta. Astuu uuteen tietämättä mitään toimivasta ja astuu silti. 

Omassa elämässäni on ollut useita näitä hetkiä Liisana Ihmemaassa, jolloin on ollut vain pakko seurata valkoista jänistä ja hypätä kaninkoloon löytääkseen sen mitä ei tiennyt menettäneensä, löytääkseen sen mitä ei tiennyt edes etsineensä.

"Love is an untamed force. When we try to control it, it destroys us. When we try to imprison it, it enslaves us. When we try to understand it, it leaves us feeling lost and confused."
~ Paulo Coelho
​
Kiitos teille rakkaat kanssakulkijat, kun pyysitte minua lähestymään muutosta ja kasvua painoteemankin kautta.