"Kohteletko itseäsi kuin rakkaintasi,
katseletko kauniisti,
kuunteletko herkästi,
puhutteletko hellästi?
Itsesi puolella vai vastaan,
arvostaen vai arvostellen,
rinnalla vai erillään,
tukien vai taakkaa lisäten?
 
Kunnioittaminen, arvostaminen, hyväksyminen ja rakastaminen haastavat niistä hetkissä missä ajatukset, sanat ja teot erottavat meidät toinen toisistamme. Rakkaus ei ole samaa mieltä olemista, vaan ymmärrystä niissä hetkissä missä vallitsee erimielisyys.
Joskus rakkaus on yhdessä eri suuntiin kulkemista."
 
-muutosvälittäjä

Yleistä on nimetä epämiellyttäväksi tunteiksi viha, raivo, katkeruus, häpeä, kateus, suru, mustasukkaisuus, yksinäisyys jne. 

Voit listata ja nimetä tunteita, jotka koet epämiellyttäviksi. Tunnistatko mitkä tunteet ovat sinulle erityisen epämiellyttäviä, miksi ne tuntevat epämiellyttäviltä ja millaisissa tilanteissa ne nousevat kehossasi pintaan kohdattaviksi?

Sitten on tunnekokemuksia, joita ei yleisesti pidetä epämiellyttävinä, mutta ne voivat sitä olla joissain tilanteissa; rakkaus, armo, salliminen, vastaanottaminen, anteeksiantaminen, avun pyytäminen... kaikkiin näihin ominaisuuksiin sisältyy vahva tunnekokemus, jota ei ole aina helppoa kohdata ja jolle ei ole helppoa antautua.

Huomaatko milloin hyvin positiivisenakin pidetty tunne voi tuntua epämiellyttävältä? Tunnistatko kehossasi miten joissain tilanteissa on vaikeaa ottaa vastaan tarjottua positiivista tunnekokemusta?

Huomaatko miten negatiivisena pidetty tunne esim. viha voi olla joissain tilanteissa hyvinkin eteenpäin vievä tunne, kun tarvitset esim. voimaa irrottautua jostain toimimattomaksi käyneestä asiasta, tilanteesta tai suhteesta? 

Huomaatko miten negatiivisena pidetty tai epämiellyttäväksi koettu voikin olla myönteisesti toimiva tunnekokemus? 

Muistatko tilanteita missä olet tarvinnut voimaa jonkin vaikea tilanteen selvittämiseksi ja millaiset tunteet ovat auttaneet tuossa tilanteessa liikettä eteenpäin? Oletko ehkä tarvinnut kaikkia tunteitasi selvitäksesi erilaisista tilanteista, sekä negatiivisia että positiivisia tunnekokemuksia? Onko esim. surun kokemus auttanut sinua toipumaan jostain kokemuksesta ja jatkamaan eteenpäin?

Mitä jos jokainen tunnekokemus on kehosi ystävällinen viesti, joka odottaa vain, että huomaat sen tuoman viestin ja viestin sisältävän lahjan tähänkin tilanteeseen?

Miellyttävät tunteet, kokemukset, tilanteet ja ihmiset kohtaa sekä vastaanottaa mielellään. Kaikelle kivalle on helppo antaa sijaa omassa elämässä. Myönteisessä mielentilassa ja kehon voimavarat tasapainossa on helppoa rakastaa itseä, kulkea toisen rinnalla, olla vertainen, tulla vastaan, ojentaa käsi, tukea ja nostaa.

Kuitenkin juuri epämiellyttävät tunteet, tilanteet ja kokemukset haastavat kasvuun rakkaudessa; rakastamaan itseä ja toisia tilanteissa missä eniten tarvitaan rakkautta. 
Kaikki epämiellyttäväksi koettu haastaa kasvamaan rakkaudessa uusiin täysiin mittoihin. Rakkautta on helppoa ylläpitää myönteisissä elämän maastoissa, mutta rakkaus kasvaa uusiin ulottuvuuksiin silloin, kun se on kaikkein vaikeinta. 

Epämiellyttävistä kohdista kumpuaa elämän syvä haaste, avautuminen rakkaudelle ja kasvulle oman haavoittuvaisuuden kautta. Haavoittuvuus on ihmisenä olemisesta toisen rinnalla, kun toinen torjuu ojennetun käden ja silti matka jatkuu. Haavoittavuus on oman ihmisenä olemisen inhimillisyyden näkemistä toisten kautta. Haavoittavuus antaa voimaa kulkea myös yhdessä erillään, sillä rakkaus ei tapahdu meille, vaan se tapahtuu meissä. 

Juuri vaikeissa tilanteissa tarvitaan eniten rakkautta. Juuri se oman elämän hankalin tyyppi tarvitsee eniten rakkautta. Rakkautta tarvitaan eniten niissä tilanteissa missä syntyy kokemus vertailusta, vastakkainasettelusta ja vallan käytöstä toisen yli. Rakkautta tarvitaan eniten niissä tilanteissa missä toinen hakee voimaa alistamalla toista. Kaikissa niissä tilanteissa missä vain haluaisi kääntää päänsä pois päin tai loukattuna kohottaa oman kätensä sivaltamaan takaisin. 

Ja.. ja joskus se on vain niin perseestä, vaikka on tietoinen kaikesta tästä. Joskus se on vain lähes mahdotonta, vaikka omat rakkauden lihakset kehittyvät kaiken aikaa. Ja.. ja juuri tässä kohtaa tarvitaan eniten rakkautta itseä kohtaan, armoa omassa kasvun keskeneräisyydessä. Rakkaus tapahtuu siinäkin kohtaa missä eniten vituttaa ihan kaikki.

​Sanoilla on voimaa. Voiman sanoille antaa ihminen. Joskus voi käydä niinkin, että jokin sana muodostuu itselle toimintaa estäväksi. Sana saattaa saada kääntymään toiseen suuntaan, katsomaan pois, suuntautumaan vastakkaisesti yhteiseen ja asettumaan eripuolille. Silloin kannattaa testata sanojen vaihtamista. Sanojen vaihtaminen voi auttaa kääntymään yhteiseen suuntaan ja asettumaan rinnakkain. Sanojen vaihtaminen voi tukea uudella tavalla jonkin jo tutun jutun huomaamista.
 
Käytetään esimerkkinä "energia" -sanaa lauseessa: "Suojele energiaasi." Tunnustele miten kehomielesi reagoi "energia" -sanaan energia yhdessä "suojele" -sanan kanssa; millaisia ajatuksia nousee ja millaisia tuntemuksia tunnet.
 
Jos huomaat ajatuksien ja tuntemusten olevan kielteisiä, niin testaa millainen sana tuottaa myönteisiä ajatuksia ja tuntemuksia.
 
Keksi itse sanoja tai testaa seuraavia sanoja "energia" -sanan tilalle: toimintakyky, voimavarat, voimat, kunto, resurssit, jaksaminen, elinvoima jne. Keksi myönteisyyttä herättäviä sanoja "suojele" -sanan tilalle.
 
Kun löytää itselle merkitykseltään parhaiten sopivat sanat, niin on helpompi sallia itselleen hyviä asioita ja tehdä hyviä juttuja yhdessä toisten kanssa. Kun löytää itselle merkitykseltään parhaiten sopivat sanat, niin oma vastaanottavaisuus uusille jutuille  kasvaa ja joustavuus erilaisissa tilanteissa kehittyy. Kun sanojen merkitys on itselle myönteinen, niin on helpompaa suhtautua itseä ympäröivään myönteisesti, antaa toisille tilaa ja sallia itselleen enemmän liikkumavaraa.
 
Sanojen myönteinen merkitys auttaa vastaanottamaan jotain sellaista, joka on ehkä aiemmin ollut mahdotonta. Sanojen myönteiset merkitykset auttavat irtipäästämään jostain sellaisesta, josta on ehkä aiemmin ollut mahdotonta luopua.
 
Etsi itsellesi merkityksiltään myönteisesti toimivat sanat ja hetkessä kaikki voi olla aivan toisin, vaikka mikään ei ole muuttunut.
 
"To protect your energy...
It's okay to not answer a call.
It's to change you mind.
It's okay to want to be alone.
It's okay to take a day off.
It's okay to do nothing.
It's okay to speak up.
It's okay to let go."
-Women working

"Kirjoitan siksi, että kirjoitan."
Ainaisen ikuisesti keskeneräistä mietintää, ei ikinä valmista. Ääneen ajattelua. Ajassa liikkuvan tunnustelua. Kysymyksien huomaamista ilman vastauksia. Hämmennyksen tunnistamista. Ihmisenä olemisen häpeän sanoittamista.
 
Teksti lähtee kirjoittamaan itseään kirjoittajan kautta, ei koskaan toisinpäin.  Kirjoittaja herää tekstin virtaukseen, kun jokin ajatus tai lause hellittämättä toistaa itseään. Teksti alkaa muistuttaa siitä mitä kirjoittaja on kuullut, nähnyt, tuntenut, haistanut ja huomannut. Muistuttaa jostain kauan jo unohdetusta tämän hetken tapahtuvan kautta.  
 
Joku kirjailija sanoi: "Jonkun on puhuttava tästä ihmisenä olemisen häpeästä."  Teksti muistuttaa ihmisenä kasvusta ja siitä huomatun jakamisesta.
 
Joku muusikko sanoi: "Tekemällä musaa ja jatkamalla musiikin tekemistä." Teksti muistuttaa ihmisenä olemisen ainutlaatuisuuden ilmentämistä, oman intohimon ja sisäisen äänen ilmentämistä.
 
Luovuudeksi nimitetään sitä voimaa, joka virtaa kauttamme tähän maailmaan tekoina, sanoina ja ajatuksina. Luovuus ei ilmene vain taiteen eri muodoissa, vaan kaikessa siinä miten itseään ilmentää arjessa suhteessa toisiin ihmisiin kotona, työssä, harrastuksissa, parisuhteessa, ystävyyssuhteissa...
 
Sama voima virtaa jokaisessa ihmisessä, sama voima herättää muodot  elämään ihmisen kautta.
 
Miksi teet sitä mitä teet?
Miten teet sitä mitä teet?
Mitä teet silloin kun teet sitä mitä teet?

 Jatkoa edelliseen "Ehkä kannattaa miettiä..." juttuun
 
Lauseet, jotka alkavat "Sinä olet sellainen, ne ovat sellaisia, kaikki x:t ovat tuollaisia..." yleensä vievät voimia, vähentävät toimintakykyä, estävät yhteistyötä, tappavat innostusta, romuttavat itsetuntoa, pienentävät toista kanssakulkijaa ihmisenä suhteessa toisiin, asettavat ihmisiä vastakkain, tekevät erilaisuudesta epätoivottavaa, runsaus ja moninaisuus muodostuu vajeen kokemukseksi jne.
 
Nimeämällä toisten ihmisen laatua ja arvostelemalla ominaisuuksia omien motiivien tukemiseksi rakennetaan valta-asemaa itselle suhteessa toisiin ja/tai etsitään syyllisiä siihen mihin itsellä ei ole ratkaisuja.
 
Kaikkea tätä voi huomata, kuulla, nähdä ja lukea uutisissa. Asioita uutisoidaan tästä kulmasta kaikissa tiedonvälityskanavissa ja silloin nousee ajatus: "Ehkä kannattaa miettiä miten asioita yhdessä selvitetään ja ratkaistaan yhdessä, yhteisessä yhteiskunnassa, maailmassa, elämässä."
 
Kun pimeällä keskiajalla valtaa pitävillä ei ollut ratkaisua yhteiskuntaa lamauttaviin asioihin kuten ruttoon, niin silloin nostettiin sormi osoittamaan yhteiskunnan heikoimmassa asemissa olevia: "Noita! Polttakaa noita roviolla!" Vastaavaa on tapahtunut kautta aikain ja tapahtuu kaiken aikaa. Sen voi huomata, siihen voi herätä ja alkaa toimia toisin.
 
Muutos kannattaa aina aloittaa itsestä. Muutos kaikkeen uuteen alkaa aina itsen kautta, ei niiden toisten. Todellisuudessa ei ole olemassa ketään toisia.

​Kuka on syytön syyllisyyden kokemuksen ruokkimiseen? Kuka on syytön tarpeettomassa häpeän kokemuksessa roikkumiseen? Milloin syyllisyyden ja häpeän kokemus on tarpeellista ja milloin se muuttuu tarpeettomaksi? Miten erottaa toisistaan kasvua tukeva tunnekokemus ja toimintakykyä heikentävä tunnetila?

Mitä jos kukaan ei ole syyllinen tai edes syytön ihmisenä olemisen inhimillisiin kokemuksiin, oman elämän kasvukipuihin? Mitä jos sallii elämän tapahtua itsessään ja alkaa oivaltaa uudella tavalla, että kukaan ei ole syyllinen tai edes syytön ihmisenä olemisen inhimillisiin ominaisuuksiin.

Kun alkaa uudella tavalla tiedostaa ihmisenä olemisen osan ja kasvun suhteessa toisiin, niin kaikki on siitä hetkestä alkaen jotenkin toisin ja kuitenkin aivan samalla tavalla.

Yhtenä hetkenä jotain on muuttunut itsessä, jokin on ikään kuin toisessa asennossa ja silti kaikki entinenkin on paikallaan. Kokemus on muuttunut opiksi. Taakaksi koettu on vapautunut voimavaraksi.

Monen tunnekokemuksen, asian, ihmisen ja tilan kautta tiedostaa, että vihdoin ymmärtää jotain toisin, jotenkin uudella tavalla, vaikka kehossa koettu ei olisi edes vielä sanallistunut toisille jaettavaksi.

Kun alkaa elää kehon ja kokemuksen tasolla vapaana lopputuloksista, kaikki on toisin. Kun tekemisen tasolla kokee millaista on olla suhteessa toisiin ja tehdä asioita vapaana seurauksista, hyödystä ja lopputuloksista, niin alkaa ymmärtää miksi on tärkeintä tehdä sitä mitä tekisi joka tapauksessa ilman ennakkotietoa lopputuloksista. Sisällään voi tuntea hennon oivalluksen ehdottaman rakkauden kokemuksesta ja alkaa ymmärtää jotain siitä, miksi on tärkeintä tiedostaa miten elää suhteessa itseensä ja toisiin.

Kun vihdoin on valmis elämään vapaana lopputuloksista, ilman odotusta seurauksista ja hyödyistä. Kun on vihdoin valmis sallimaan elämän tapahtua ehdoitta itsessä ja itsen kautta suhteessa toisiin, niin sitä jollakin itsestä löytyneellä uudella tasolla ymmärtää, että tekee kaiken aikaa sitä mitä pitääkin, vaikkei etukäteen ymmärrä miksi.

Kuitenkin kehosta löytyneellä uudella tasolla tietää, että suunta on oikea. Tällä kehosta löytyneellä uudella tasolla oivaltaminen auttaa myös hyväksymään kehon erilaiset tuntemukset, tilat ja tunteet. Kehon erilaiset tuntemukset, tilat ja tunteet auttavat huomaamaan tarpeellisen kussakin tilanteessa ja suhteessa, ja tarvitsee vain hellästi huomata kehon kertomat viestit, jotta niiden ohjaus ja tarkoitus voi aueta tueksi arjen eri tilanteisiin sekä suhteisiin.

Kaikki on tärkeintä kehossa. Tärkeintä on myös huomata huomaamista haittaavat ja estävät asiat, valinnat, suhteet sekä kokemukset. Kaikki kasvua tukenut muuttuu myös jossain kasvun vaiheessa turhaksi. Kaikki ajatukset, uskomukset, toimintamallit, valinnat, ihmissuhteet, työpaikat ja tunnekokemukset ovat tarpeellisia kunnes niistä tulee tarpeettomia.

Joskus huomaamatta erilaiset asiat muuttuvat turhiksi ja siten taakaksi, joka vähentää arjen toimintakykyä suhteessa itseen, toisiin ja siihen mitä teemme. Kun ennen niin kovin tarpeellinen muuttuu tarpeettomaksi, niin se kannattaa huomata kiitollisuudella, eikä syyllisyydellä, pelolla tai häpeällä. Kiitollisena menneessä saadusta ja opitusta voi jatkaa kasvun tiellä vapaana, astella kohti uutta tuntematonta ehdoitta.

On inhimillistä, on jopa ihmisenä olemisen osa, että välillä juuttuu turhana syyllisyyteen, pelkoon ja häpeään. Aivan samoin kuin juutumme toimimattomiin ihmissuhteisiin ja tiensä päänsä tulleisiin toimintatapoihin.

Tällä turhallakin syyllisyyden, pelon ja häpeän kokemuksella on merkityksensä. Kuormitamme turhalla tunnekokemustaakalla ja toimimattomilla suhteilla sekä valinnoilla kunnes olemme kypsiä päästämään irti. Turhan taakan kantaminen lahjoittaa kyvyn päästää irti siitä mistä aiemmin on ollut mahdotonta irrottaa otettaan. Monista asioista tulee ihmisenä kasvun matkalla niin rakkaita, ettei ole helppoa antaa menneen lähteä ja tehdä tilaa uuden saapua.

Siksi muutos ja kasvu tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta kokemukselta. Siten muutos ja kasvu haastaa meidät kohtaamaan tuntemattoman uuden ja hyvästelemään tunnetun menneen. Tuntematon ei ole ennalta tiedetty ja siten sen vastaanottaminen voi herättää kehossa pelonkin kokemusta. Uuden odotuksessa ja innostuksessa on aina ripaus pelon kokemusta, joka voidaan kokea jännitteenä kehossa. Mennyt on tuttua ja siten turvallista. Jopa pahaksi koettu mennyt koetaan turvallisemmaksi vaihtoehdoksi muutoksen edessä kuin uusi tuntematon. Kuitenkin mennyt on menneessä, ei tässä, eikä tulevassa, jollei ihminen ala luomaan menneessä koetusta pahasta tulevaisuuttaan. Sekin on mahdollista, ja joskus sekin on tarpeellista kokea oman kasvun kannalta.

Ihmisenä kasvu on siitä haastavaa, että se tapahtuu vain kokemalla ja ainoastaan kokemalla. Ihmisenä kasvaminen ei perustu tietämiseen, sillä menneestä ammentamalla emme kykene elämään tuntemattomassa tulevassa.

Kaikella on olemassa aikansa, paikkansa, tarkoituksena ja positiivinen merkityksensä ihmisenä kasvussa. Se tarvitsee vain huomata, sallia ja ottaa vastaan. Se voi vaatia paljon nöyryyden opettelua. Kiitollisuuden harjoittaminen auttaa nöyryyden sallimisessa suhteessa elämään.

Ihmisenä olemisen osa suhteessa toisiin tapahtuu avautumalla itselle, keholle, toisille ja tapahtuvalle elämälle. Ihmisenä kasvu on oman haavoittuvuuden kokemuksen kohtaamista. Oman haavoittuvaisuuden kautta avautuu tie itsen ja toisten luo. Kun itse astumme pois elämän tapahtumisen edestä, niin on turvallista kohdata toiset sellaisena kuin on. Ihmisenä olemisen rohkeudessa ei ole kyse pelottomuudesta, vaan pelon kohtaamisesta. Itse pelon kokemuksessa ei ole mitään pelättävää, sekin on vain kehon viesti, joka pyytää tulla kohdatuksi ja kuulluksi.

Pelko, syyllisyys ja häpeä saattavat synnyttää paljon tarpeetonta riittämättömyyden kokemusta ja tunnetta siitä, ettei ole hyväksytty sellaisena kuin on, että on aina liian vähän tai paljon, tai loputtomasti jotenkin vääränlainen.

Kuitenkin tässäkin kohtaa syyllisyys, pelko ja häpeä pyytävät tulla ruokituiksi vain niin kauan, että ne auttavat huomaamaan sen mitä piti huomata. Kun nämä nälkäiset kaverit ovat auttaneet huomaamaan tarpeellisen ja erottamaan tarpeettomaksi tulleen, niin kyky päästää irti menneestä on kasvanut riittävästi tähän hetkeen.

Jos nämä nälkäiset tunnekokemukset jämähtävät kehoon ja jumittavat kaiken luonnollisen virtauksen kehossa, ja kehon energiaa käytetään näiden kavereiden ruokkimiseen, niin keho kertoo sen monin eri tavoin. Se tarvitsee vain nöyrtyä huomaamaan ilman turhaa syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa.

Kannattaa muista, että kaikki tunnekokemukset ovat nälkäisiä kavereita ja ne tulevat ilolla ruokituiksi. Kukin valitsee itse miten ja millä kehonsa tunnekokemuksia ruokkii. Syyllisyys ei välttämättä kaipaa ravinnokseen vain lisää syyllisyyttä, syyllisyys tulee kylläiseksi myös kiitollisuudesta.

Kohtasin kuluneella viikolla asioita, ihmisiä, tilanteita ja kokemuksia, jotka saivat kovan pöhinän aikaan kehossani. Tunsin kehossa voimalla kaikenlaista liikkuvan, mutta se jokin ja kaikenlainen ei ollut valmis sanallistumaan. 

Kuluneella viikolla moni asia, ihminen, tilanne ja kokemus auttoi minua huomaan ja muistamaan, että kasvua ei kannata pakottaa. Jokainen voi yrittää pakottaa esiin haluamiaan lopputuloksia tai hoputtaa ilmiintymään sitä jotain uutta minkä jo tuntee kehossaan, mutta joka ei ole vielä valmiina muodoksi muuttumaan

Itsellä on valta ja vapaus pakottaa sekä hoputtaa kaikkea olevaa jotakin itsen haluamaa kohti tai muodoksi muuttumaan halutulla aikataululla, mutta se ei vain kannata. Itsen haluama ei ole aina parasta mahdollista kokonaisuuden kannalta, eikä pitkällä juoksulla edes itsen kannalta. Vaikka hetkellisesti jokin maaliin pakotettu tahtotila saadaan näennäisesti maaliin, niin keskeneräinen on keskeneräistä. Tosin kaikki on aina jostakin näkökulmasta keskeneräistä kunnes se jokin elävä on loppu, kuollut ja haudattu. Ehkä, ei silloinkaan.

Olennaisinta on keskittyä siihen mitä tekee, miten tekee ja miten se kaikki on suhteessa itseen, toisiin ja tapahtuvaan. Olennaisinta on olla valpas, avoin, herkkä ja hellästi huomata mitä on, mitä tapahtuu, millaista on ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olennaisinta on kaikki minkä voi huomata. 
Olennaisinta ei ole aina se, että mitä hyötyä tästä on ja toimia tuota oletettua hyötyä kohti. Joskus toiminta ja valinnat oletettua hyötyä kohti lukitsevat toiminnan liian aikaisin ja siten jo liikkeelle lähdössä suljetaan pois parhaat vaihtoehdot. Joskus oma paraskaan tarkoitus ei anna mahdollisuutta sille mikä olisi kaikkein parhainta. 

Viime viikolla koin jotain harvinaista. Olin hetken aidosti ylpeä itsestäni. Oletteko huomanneet miten vaikeata on olla itsestään aidosti ylpeä? Ylpeä itsestään siten, ettei nanosekuntin murto-osaakaan soimaa itseään siitä, että on ylpeä jostain mitä huomasi itsestään, omasta kasvuprosessistaan alati keskeneräisenä ihmisenä.

Ylpeyden hetken kokemus oli ehkä lyhyt, mutta sitäkin arvokkaampi itselle ja se syntyi siitä, että minulla oli vihdoin rehellinen vastus ennen niin vaikeaan kysymykseen.

Kysymys: "Mitä sinä teet?"
Vastaus: "Kirjoitan siksi, että kirjoitan."

Toki tätä vastausta seurasi runsas lisäselvitys kirjoittamisen kokemisesta ja sen merkityksellisyydestä itselleni suhteessa toisiin. Mutta sekin on osa minua. Ehkä joskus rasittavakin osa itseäni, mutta kuitenkin aito osa itsenäni olemista. Minä olen sanoista rikas ihminen ja rakkainta minulle on jakaa siitä rikkaudesta, jonka olen osakseni saanut. Kirjoitan siksi, että kirjoitan. Jutustelen ja sanoitan ihmisenä olemisen osaa siksi, että minua on sanoilla siunattu. Annan itselleni rikkaimmaista ja rakkaimmasta, sillä muuta minulla ei ole antaa.

Jos luovuuden voimien elvyttäminen ja oman elämän muotoilu kiinnostaa niin suosittelen kuuntelemaan Antti Haverisen "Jos niin" –sivuston ”Eläköön prosessi” –podcastin  (http://josniin.fi/podcastit/luovia-sivuvaikutuksia). 

Korvani nappasivat ensimmäiseksi podcastin lopusta sanat: "En välitäkään tietää mitä tästä prosessista seuraa. Voin löytää sellaisia asioita joita en ollut ottanut huomioon aikaisemmin." Sama toisin sanoitettuna; onnellisuutta luodaan arkeen vapaana ennakkoon tiedetyistä ja päätetyistä lopputuloksista. Jumittuminen ja uhriutuminen ovat itse luotua lukittututumista jo tunnettuun ja siten näköalattomuutta tuntemattoman runsauden äärellä. 

Tähän itse luotuun näköalattomuuteen ja jumittumiseen elämässä voi olla vaikea havahtua. Eläköön oman elämän ja luovuuden voimien elvyttämisen myönteiset sivuvaikutukset, jotka voi löytää, mutta joita ei voi tietää tai päättää etukäteen. Etukäteen tietäminen johtaa vielä havaitsemattomien ja siten omaan todellisuuteen vielä ilmeentymättömien mahdollisuuksien rajaamiseen. 
Etukäteen päättäminen johtaa havaintokyvyn kaventumiseen lukemattomien mahdollisuuksien maastossa. 
 
Mitä muuta huomasin kuunnellessani ja mikä kaikki jo huomattu alkoi runsastua, kasvaa ja sanoittua syvemmin

Sisällä alkoi koputus. Sen kaikenlaisen koputus, joka on vielä jäänyt huomaamatta tai jota en ole vielä halunnut huomata. Kun omaan luovuuden oveen koputetaan, niin on kaksi mahdollisuutta. Yksi: laittaa musiikkia kovemmalle ja vaientaa koputus. Kaksi: antautua ja mennä avaamaan oma ovi.
Aina ei ole voimia availla uusia ovia itseen, eikä tarvitse olla. Kun hetki on oikea kaikin tavoin ja itse on valmis, niin sisäiset luovuuden koputukset kannattaa hyödyntää.

Mitä huomasin?

Huomasin ajattelevani, että onpa Antti rohkea, kun antaa äänen sanoilleen. Sisäinen keskustelu käynnistyi välittömästi tästä ajatuksesta. Luovuuden ääni aloitti kuiskaten: "Minäkin haluaisin tehdä podcasteja." Saman tien paikalle saapui sisäinen kontrolleri kommentoimaan: "Osaatko käytännössä ja miltä se kuulostaisi?" Menneisyyden uskomus ja synkkä muisto saapui tummana paikalle: "Sinulla on ruma monotoninen ääni. Kaikki kuulostaa samalta, sävelkulkuja tuskin erottaa toisistaan. Ei omaa soundia, vain laimeaa toisten kopiointia ja toisten laulun myötäilyä." Taustakuorona sisäiset epäilijät peesasivat synkkää muistoa: "Sinä olet vain sellainen jutustelija. Kannattaa jättää nämä jutut puheammattilaisille, eikä alkaa ammattitaidottomana harrastelemaan. Mitä siitä tulee kun kaikenlaiset pätemättömät alkavat jutustelemaan."

Luovuuden ääni jatkoi: "Onhan se jännittävää antaa ääni kirjoitetuille sanoille, luoda sanoista ääni ja musiikkia. Koskaan ei voi tietää mitä syntyy ja miltä se laulu kuulostaa."
Aloin pohtimaan mikä pelottaa eniten; se mitä menneisyyden uskomukset ja muistot supattavat vai se miten muut tulevat supattamaan.

Antti Haverisen "Eläköön prosessi" -podcastin kuuntelu nosti pintaan huomattavaksi jotain sellaista jota en ole halunnut kohdata tai johon en ole ollut aiemmin valmis ryhtymään. Oven avaaminen luovuuden koputtaessa on aina avautumista vielä tuntemattomalle. Se on muutoksen sallimista. Se on oman keskeneräisyyden kohtaamista. Se on kasvulle antautumista.

Luovuuden koputtaessa ovelle alkaa tapahtua. Välittömästi huomattavaksi nousee asioita, joilla on aina ennakkoon tietämättömiä sivuvaikutuksia.

Yhtenä hetkenä voi havahtua huomaamaan millaisia rajoitteita on yhä itsellä liittyen oman sisäisen äänen ilmentämiseen.

Yhtenä hetkenä voi huomata itsestään rajoittavia uskomuksia oman äänen käyttöön ja sanoilla luomiseen.

Yhtenä hetkenä voi huomata, että onko itsellä lupa antaa jo sanoitetulle myös ääni, onko lupa soittaa kirjoitetut nuotit.

Rohkaisen oman sisäisen äänen tutkimiseen, löytämiseen ja testaamiseen. Mihin sinulla on lupa? Millaiset sisäiset äänet estävät sinua laulamasta ääneen sisäistä sävelmääsi?

Kaikkien tärkeintä on huomata, sillä ensimmäistä askelta seuraava toinen askel on jo kävelyä uudessa.