Jälleen katson muistojani 5 vuoden takaa, hetkestä 8.10.2017. Hyvältä tuntuu katsella muutoksen muistamisia, ja jatkaa samalla polulla muutoksen kantaessa jokaisella askeleella.
--

"MUUTOSVÄLITYSTÄ JO VUODESTA 1968." (8.10.2017)

Viimeisten vuosien aikana minulta on usein kysytty: "Mitä teet?"

Kun on elänyt voimakkaassa muutoksen tilassa useita vuosia, tuo kysymys on ollut ajoittain haastava vastattava kysyjää tyydyttävällä tavalla. Kun urakalla riisuu päältään toimimattomaksi tulleita rooleja, statuksia, ympäristöjä, ajatuksia, uskomuksia ja toimintamalleja. Kun luopuu elämässään jostain hyvin palvelleesta, mutta tässä hetkessä tiensä päähän tullleesta, niin ns. uusi ei astu heti tilalle. Uuden ollessa vielä kehkeytymässä ollaan eräänlaisessa välitilassa. Tästä hetkellisesti tyhjästä tilasta on ollut haastavaa vastata "Mitä teet?" -kysymyksiin.

"Mitä teen?" -kysymykseen voi toki vastata, että "Olen tässä." Tuo vastaus yleensä vain hämmentää kysyjän, eikä vie yhteistä vuorovaikutustilannetta eteenpäin.

Kysymys on haastava, sillä ihmiset kysyessään "Mitä teet?" -kysymyksen odottavat kuulevansa eri asioista. Joku haluaa kuulla missä asuu, toinen haluaa tietää millaisessa parisuhteessa on, kolmatta kiinnostaa millainen terveydentila on, tai millaisia töitä tekee ja millaisin tavoin ansaitsee rahaa.

Siinä vaiheessa kun omat käsitykset mm. työn teon käsitteestä romuttuvat ja alkavat muotoutua uudestaan, niin sitä on todella haastavaa vastata toisia ihmisiä tyydyttävällä tavalla "Mitä teen?" -kysymykseen.

Kun itseltä häviää ihmisenä olemisesta ja suhteessa toisiin ns. vapaa-ajan sekä työajan rajat, niin haaste vastata kysyjää tyydyttävällä tavalla vain kasvaa.

Kun itsellä työn käsite ei pidä enää sisällään tiettyä lopputulosta, niin sitten sitä on jo todella ongelmissa vastauksiensa kanssa. Ihmisten ennakkoajatus on usein se, että työtä on se mistä seuraa rahaa.

Mitä jos tekee valtavasti töitä kellon ympäri ilman tiettyä välitöntä hyödyn odotusta. Mitä jos tekee työnä sitä mitä tekisi joka tapauksessa ilman, että siitä seuraa välittömästi ennakkoon valittu lopputulos X tai hyöty Y, esim. raha. Mitä jos huomaa toimivansa tunti-, päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuosikaupalla silkasta intohimosta, eräänlaisesta järjettömästä sisäisestä pakosta. Mitä jos sallii itsensä tehdä jotain, jolle ei pysty edes lupaamaan tiettyä lopputulosta tulevaisuudessa tai mitään järkevää aineellista seuraamusta, jolla voisi selittää tekemisensä järkevyyttä kysyville.

Miten synnyttää jotain aivan uutta ja suunnata aivan jotain uutta kohti, jos pitää ennakkoon tietää miten, milloin ja kuinka paljon siitä seuraa esim. rahaa. Onko tekeminen hyödytöntä tai arvotonta, jos siitä ei seuraa koskaan rahaa.

Jos tavoittelee uutta vain rahan näkökulmasta, niin silloin toimitaan etukäteen rajatussa maastossa ja uuden ilmeentyminen on hyvin rajallista. Tuo näkökulma voi pahimmillaan estää liikkeelle lähdön uuteen. Koen, että tämän muutosilmiön ymmärtäminen on keskeistä suhteessa omaan ja yhteiseen hyvinvointiin tämän päivän yhteiskunnassa, sekä vapaa-ajalla että ns. työajalla.

Eilen aamulla pyöräillessäni sateessa kuulin vastauksen "Mitä teet?" -kysymykseen. Sisältäni nousi iloinen hihitys ja ajattelin, että ehkei tämä vastaus edelleenkään tyydytä kysyjää, mutta minulle se oli ainut todellinen vastaus.
​
Kysymys: "Mitä teet?"
Vastaus: "Muutosvälitystä jo vuodesta 1968."

"Muutosta ei ole se mitä tapahtuu meille, vaan mitä tapahtuu meissä." Tuo lause on ollut johtotähteni pitkään, keskittymistä omaan kasvuun olosuhteiden ja tilanteiden muutoksen tarjotessa runsasta kasvualustaansa. Vielä viisi vuotta sitten kirjoittelin ajatuksiani "muutosvälittäjän" nimissä. Se oli aikaa, kun vielä kipeästi etsin nimikkeen kautta itselleni uutta identiteettiä, kun vanhat olivat tulleet kuolleiksi kirjaimiksi. Tuosta hetkestä piti vielä kulkea muutama hetki, että saattoi kokea oman merkityksellisyytensä pelkän olemassaolon kautta, ilman nimikkeitä, ja jopa ilman toimintaa. 
 
Kun muistaa, että "Ite oot Ihana", kun olet sitä, mitä olet, ja teet sitä, mitä teet, niin kaikki alkaa sujua kuin itsestään, kevyesti, aina parhaalla tavalla, ja juuri oikeaan aikaan oman kasvun kannalta. Kaikki on kaiken aikaa tässä, ja vain odottamassa huomatuksi tulemista. Elämä odottaa, että olet valmis vastaanottamaan, ja myös valmis tekemään tilaa. Elämä odottaa, että olet valmis olemaan liikkeessä. 
 
Luonnollisessa tilassa oleminen ei tarkoita sitä, että huomaat, ja koet vain kaiken positiivisen. Kaiken positiivisen huomaaminen on sama kuin yrittäisit hahmottaa valkoisen värin näkemättä mustaa. Se ei ole mahdollista. Luonnollisessa tilassa oleminen on sitä, että huomaat enemmän, syvemmin ja laajemmin. Se tarkoittaa sitä, että osaat ottaa vastaan, ja irrottaa. Se tarkoittaa sitä, että osaat levätä, ja toimia. Se tarkoittaa sitä, että musta ja valkoinen ovat vain elämän värejä, jotka auttavat sinua kehittämään erottelukykyäsi, jotta osaisit valita itsellesi asioita, joita todella haluat, ja erottaa ne niistä, mitä kuvittelit haluavasi, tai mitä kuuluisi haluta. 
 
Erottelukyky auttaa keskittymään ratkaisuihin, sen sijaan, että tuhlaat energiaasi ongelmien kasvattamiseen. Kaikki tunteet ovat edelleen läsnä kehossasi ja ympärilläsi, mutta sinä erotat omasi toisten tunteista. Ja tunteet ovat osa ohjausjärjestelmääsi, joka kertoo sinulle suhtautumisestasi siihen, mitä on. Tunteet ovat kehossasi, ja kuuluvat kehoosi, kuuntele siis niitä. Älä vaienna ohjaustasi juoksemalla pakoon, ne huutavat vain kovemmin. Ne huutavat kehossasi, vaikka tekisit mitä vaimentaaksesi niiden äänen. Tunteet kertovat, miten tulkitset asioita. Tunteet kertovat, miten päästää  irti ajatuksista, jotka herättävät tunteita, mitkä rajoittavat hyvinvointiasi, toimintaasi ja valintojasi. Mahdottomat ajatukset estävät sinua nauttimasta elämästäsi, ei maailma, eikä olosuhteet, eivätkä toiset ihmiset. Kuten Liisa Ihmemaassa tiesi kannattaa heti aamusta miettiä tietty määrä mahdollisia ajatuksia. 
 
Kaikki on lopulta kovin yksinkertaista, kun ensin oivaltaa, että ”Ite on Ihana”, ja siten voi nähdä sen toisissa, ja antaa parhaan lahjansa sanoen: ”Ite oot Ihana.” Lopulta se kaikki tiivistyy kauneuden näkemiseen itsessä, ja sitä kautta toisissa. Kauneus on aina ensisijaisesti ensin sisäistä, ennen kuin siitä tulee ulkoista. Kauneus on lähde, ei lopputulos. 
 
Lopputuloksista vapautuneina kenenkään ei tarvitse enää olla enemmän tai vähemmän, tai jotenkin toisenlainen selvitäkseen hengissä elämästä, ja pärjätäkseen maailmassa, joka on jokaiselle kovin erilainen. Kenenkään ei tarvitse saavuttaa jotain vain sen vuoksi, että olisi hyväksytty, ja arvostettu. Kenenkään ei tarvitse enää suorittaa elämää, tai ansaita paikkaansa tässä maailmassa. Kaikille on tilaa, kaikki ovat tervetulleita, ja kaikkia tarvitaan.
 
Maailmasi on aina vain yhden uuden ajatuksen päästä sen toisen maailman kuvasta. Kun itse näet maailmasi kauniina, niin avautuvat myös ovet tutustumaan toisten maailmoihin. Maailmoja on rajattomasti, ja lukemattomia. Kauneus on yhteys, silta maailmojemme välillä, ja ovi toistemme luo. 
 
Kun lopulta kaikkialla on kauneus ja runsaus, niin vajeen maailman rajoitteet, estot ja jumit luhistuvat. Yksi ei ole toista parempi, ei arvottomampi. Erottelukykyä tarvitaan lopulta vain omien valintojen tekemiseen, itselle tärkeiden asioiden tunnistamiseen, ei erilaisten valintojen keskinäiseen vertailuun, ja arvottamiseen. 
 
Kaikkialle ilmiintyy ratkaisuja, avoimia ovia, siltoja, ja ennen ajattelemattomia mahdollisuuksia. Se on se paratiisi maailmoissamme. Se on se todellinen taivas maan päällä.
 
 On vain yksi este, minä itse, ja sinä itse. Jokaisen itsen omat ajatukset, tulkinnat, uskomukset, ehdollistumat, totuudet, oikeat ja väärät. Erottelukyky ei ole tuomintaa varten, vaan luomista varten, oman näköisen elämän luomista varten.  Mikä parasta oman näköisen elämän luominen ei ole keltään poissa, sillä kaikkea on runsaasti ja yllin kyllin valittavissa. Jokaiselle löytyy oma jätskivaihtoehto, kombinaatioiden määrä on rajaton ja jokaiselle elämä on erilainen, vaikka aina sama, ja yhteinen.
 
Muutosvälittäjän matka tähän hetkeen, ja tähän kohtaan oli pitkä, mutta ainut mahdollinen tie, jotta oli mahdollista avata silmät, ja nähdä se, mitä oli aina halunnut. Ja matka jatkuu, sillä vielä on niin paljon koettavaa, ja yhä uudelleen muistettavaa siitä, minkä on aina tiennyt. Kaikki tunteet ovat yhä läsnä, ja edelleenkään kaikkien tunteiden kohtaaminen ei ole helppoa, mutta kaikki on toisin, kun oma suhde tunteisiin on toisin. Kaikki on samoin, mutta minä itse olen toisin suhteessa siihen, mitä on. Kun maailmassa mikään ei ole enää kenenkään toisen syy. Kun itse ei ole enää olosuhteiden ja tilanteiden armoilla. Kun tiukassa tunnetilassa vain on, ottaa sen vastaan, niin aina voi hengittää sisään ja ulos, vaikka vielä ei muuhun hetkeen pystyisi. Hengittäminen on ensimmäinen askel toisenlaiseen ajatukseen, ja toisenlaiseen tulkintaan. Hengittäminen on tilan tekemistä vielä jollekin ajattelemattomalle, ja samalla toimimattomaksi tulleesta ajatuksesta irti päästämistä. 
 
Siinä on melkoinen parodoksi, ja tragedia, miksi keskitymme niin paljon siihen, mikä tuntuu pahalta, estää ja rajaa hyvinvoinnin kokemustamme, ja jumittaa toimintakykyämme. Lamautamme itsemme omilla ajatuksillamme, ja syytämme sitten siitä olosuhteita, tai muita tilanteita. Uhrin roolista tehdyt valinnat eivät vie meitä kohti, vaan poispäin toisistamme, ja sen elämän luomisesta, jonka todella haluamme.

Uhrin(kin) rooli ohjaa meitä huomaamaan, miksi mahdottomuuksien maailmasta kannattaa vapauttaa itsensä. Uhrin roolissa toimiessa luomme painetta, jonka tavoitteena on suorastaan pamauttaa meidät mahdollisuuksien äärelle. Jokaisessa meissä asuu jo tarvittava viisaus, ja tieto, vaikka emme edes sitä tiedostaisi. Jokaisessa roolissa on viisaus, joka odottaa vain huomatuksi olemista. Lopulta kaikki meille tapahtuva, ja kaikki koettu, on vain ohjausta, jotta elämän kokemus olisi sitä, mitä olemme aina halunneet. Saattaa vain olla, ettet edes aavistanut, mitä se oli, mitä halusit, ennen kuin olet valmis sen vastaanottamaan. Elämä tapahtuu aina meissä, ei meille.