Kuten sinä, niin minäkin olen ajoittain pohtinut oman elämän merkitystä. Etsinyt oman elämän merkitystä saavuttamisten, tekemisten ja kokemusten kautta. Kerta toisensa jälkeen havainnut saavutusten, tekemisten ja kokemusten tarjoavan vain hetkellistä merkityksellisyyden kokemusta. Kun jokin on saavutettu, tehty ja koettu, niin hiljalleen sen suurimmankin huipun merkityksellisyys haihtuu ajan saatossa. Kerta toisensa jälkeen huomaa kyseessä olleen keinon löytää, ja huomata jotain aivan muuta. 
 
Kuten sinun, niin minunkin on ollut vaikea ajoittain hyväksyä, irti päästää ja ottaa vastaan se, mikä on ollut parasta kussakin kuluvassa hetkessä. Vastaanottaminen ja irti päästäminen ovat yhtä liikettä, ja tuskaisuus syntyy niiden välissä jumittamisesta. Kun yli ajan katselee, mistä on ollut vaikea irti päästää ja mitä ottaa vastaan, niin voi tarkastella, millaiset ajatukset, uskomukset ja niistä seuranneet tunteet ovat saaneet takertumaan johonkin toimimattomaksi tai tarpeettomaksi tulleeseen. Joskus ne ovat saavutuksia, tekemisiä, kokemuksia, joskus suhteita toisiin ihmisiin, ja mitä suuremmissa määrin ajatuksia, ja uskomuksia siitä, mikä on tärkeää, ja miksi. Se, että jokin on tullut tarpeettomaksi ja toimimattomaksi tarkoittaa vain sitä, että se jokin on palvellut aikansa, ja nyt on seuraavan askeleen, ja kasvun vaihe.  
 
Kuten sinun, niin minunkin on ollut ajoittain haastavaa kyseenalaistaa oma ajatteluni, ja uskomukseni, joiden pohjalta olen valintani tehnyt. Ja huomata, että tekemätön valintakin on aina valinta. Kuten sinun, niin minunkin on ollut ajoittain vastaanottaa kaikki ne tunteet, jotka näihin hetkiin liittyvät. Se, että tiedostaa vastaanottamisen olevan ainoa tie irti päästää, niin se ei tee kaiken tuntemisen vastaanottamisesta helpompaa. Jostain syystä näihin hetkiin liittyvien tunteiden vastaanottaminen saa ihmisen kosketuksiin ihmisenä olemisen keskeneräisyyden kanssa, ja saattelee vertaisuuden äärelle kaikesta koetusta riippumatta. Se mistä toista syytät tai kiität, niin sen voit tunnistaa vain itsesi kautta. 
 
Kuten sinun, niin minunkin on ajoittain vaikea olla läsnä omalle keskeneräisyyden kokemukselle, tuntea kokonaisen ihmisen elämän, ei sen täydellisen kuvan, johon jokin itsessä kurkottaa.
 
Kuten sinun, niin minunkin on ajoittain vaikea antaa itselle lupa olla oma itsensä. Omana itsenä oleminen, oman itsen ilmentäminen vaatii turvallista tilaa, ja todellinen sisäinen turvallisuuden olemus löytyy sisältäpäin, ei luotuna ulkoisena kokemuksena. Siksi mikään saavuttaminen, tekeminen ja sitä kautta kokeminen ei luo pysyvää merkityksellisyyden kokemusta. Joksikin tulemisen kokemuksen tarve on hetken hiljaa läsnä olemisen ajattomuudessa. Kun tästä ajattomuudesta hiljaisuudesta käsin olemme läsnä toisillemme ja kaikelle elävälle, niin todella kuulemme ja näemme. Ajatusten ja niiden tulkinnan hiljentyessä avaudumme olevalle. Olemme yhteydessä tulkitsijan hiljentyessä, etsijän ja löytäjän vihdoin kohdatessa.
 
Kuten sinun, niin minunkin on kiittäminen elämän vaiheisuutta, joka kirkastaa ajassa ja ajattomuudessa sen tärkeimmän. Se on jokaiselle jotain erilaista, ja kuitenkin samaa. Suhteessa toisiimme, ja kaikkeen elävään, kirkastuvat oman elämän johtotähtemme, arvomme. Suhteessa toisiimme, ja kaikkeen elävään, on mahdollista huomata, millaisten arvojen mukaan luomme arkea ja maailmaa itselle, toisillemme, ja kaikelle elävälle. On mahdollista huomata todelliset arvomme, ja ristiriidat tekojemme välillä. On mahdollista irti päästää, ja vastaanottaa. Pelkojemme toisella puolella kohtaamme maaperällä, missä ei ole enää mitään menetettävää, tai saavutettavaa. Se mitä sinulla on, ei ole minulta pois. Se mitä minulla on, on myös sinun. Kuten sinä, niin minäkin.
 
Kuten sinun, niin minunkin on joskus haastavaa jakaa omasta, ilmentää olevaista itsen kautta, siis olla vain oma itseni, ja jakaa itselle tärkeästä. Joskus omasta tähdestä jakaessaan ajatus alkaa haastaa mielessä, ja herättää tunteiden maastosta pelot, kunnes muistaa jotain todella tärkeää. Joskus ne ovat Pikku Prinssin sanoja*: ”Tähdet ovat eri ihmisille erilaisia. Matkustajille tähdet ovat oppaita. Toisille ne ovat ainoastaan valopilkkuja. Tiedemiehille ne ovat arvoituksia. Liikemiehille ne ovat kultaa. Mutta kaikki nuo tähdet vaikenevat. Sinulle tähdet tulevat olemaan aivan erilaisia kuin kaikille muille… Sinun tähtesi ovat niitä, jotka osaavat nauraa.”

*Pikku Prinssi, Antoine De Saint-Exupery

Aika kulkee ja vaihtuu, ja tulee tunne, että ollaan ikään kuin jumissa ilmiössä, jota on hyvin vaikea ymmärtää. Ilmiössä, joka tuo esiin voimalla olemus puolemme mustat joutsenet. 

Ihmisellä on voima nostaa, ja alistaa. Alistamisen aallokossa pauhaa vastakkainasettelu, syyllistäminen, pelot ja pakottaminen: "Jos et taivu tahtooni, niin sinun nimesi kiroan ja heimosta karkotan." Ismit muuttuvat ajassa, mutta omaan tahtoon taivuttamisen väkivallan muodot pysyvät. 

Hämmentävää, miten menneen ajan väkivallan muodot tunnistetaan, mutta oman ajan väkivallan muodoille sokeudutaan. Kun omasta totuudesta tai asiasta tulee liian tärkeä oman turvallisuuden näkökulmasta, niin mikään hinta ei ole enää liian kova maksettavaksi. Ihminen on valmis uhraamaan mitä tahansa oman etunsa nimissä.

Viimeaikaisen ilmiön kautta omat arvoni ovat kirkastuneet, ja ne todella tärkeät asiat ovat selkiytyneet. Kun vallalla oleva alisteinen ja vastakkainasettelun ilmapiiri on alkanut uuvuttaa tahtoani ymmärtää ja pysyä myötätuntoisena, huomaan vetäytyväni, varjellakseni ennen kaikkea oman sisäisen turvallisuuden kokemustani, en niinkään ulkoisen. Tosin en tiedä, voiko sisäistä ja ulkoista turvallisuuden kokemusta edes käsitellä erillään. 
 
Olen kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka näin aikoina tunnistavat kaipuun yhteiseen toistemme luo. Olen kiitollinen kaikille, jotka hyvän tahdon kaipuussaan pyrkivät avaamaan uraa aidolle ja vapaalle keskustelulle. 

Kun tahtoni ymmärtää ja pysyä myötätuntoisena on alkanut uupua, niin olen toistanut itselleni kuin mantraa, että nyt on hetki tunnistaa tärkein, yhteinen.
 
Hyvän tahdon kaipuussani olen tunnistanut aidon keskustelun kaipuun, ja merkittävyyden. 
 
Kaipuun huomatusta jakamisesta, toistemme luo löytämisestä, eräänlaisesta yhteistyöstä, toisiltamme oppimisesta, peilaamisesta. 
 
Kaipuun keskusteluun, missä kuljetaan yhteisessä maastossa kukin omalla kartallaan, ei tavoitteena taivuttaa toista oman tahdon jatkeeksi. 
 
Kaipuun keskusteluun, missä tavoitteena ei ole järkyttää kenenkään sisäistä tai ulkoisen turvallisuuden kokemusta omien aikeiden tukemiseksi. 
 
Kiitos kaikille teille, jotka yritätte tavallanne avata vapaata tilaa keskustella, peilata, huomata yhdessä tästäkin ilmiöstä, oppia, ja muistaa olemus puolemme valkeat joutsenet.