Ehkä se elämän juttu on juuri siinä

Kaikenlaista on liikkeessä ajassa ja tilassa. Vielä ei ole kaikki koettu sanallistunut. Kehoissa liikkuu paljon. Oman itsen tasojen tarkkailu on hämmentävää sekä mielenkiintoista; fyysinen keho, tunteet, ajatukset.
 
Erilaisissa tilanteissa suhteessa toisiin ja ympäröivään maailmaan kehojen eri tasoissa liikkuvien viestien tunnustelu on melkoinen kokemusmaailma.  Kehon tunneviestien sekä mielen tason ajatusviestien seuraaminen on melkoista pölläkkää.
 
Mielen toimintamalli on varsin mielenkiintoinen, mutta myös välillä rasittava sekä raastava. Ymmärränhän minä mieleni tärkeän perustehtävän ja sen mitä kaikkea se mahdollistaa maailmassa muotojen hahmottamisessa, mutta että se jaksaa olla välillä niin "apina" ja puuttuu ihan kaikkeen.
 
Mieli luo rikastavaa tulkintaansa ihan kaikkeen halusin tai en. Mielen kuvittamisen kanssa saa olla todella valppaana tai sitä löytää itsensä jatkuvasta reagoimisen tilasta sen sijaan, että rauhallisesti havainnoisi tapahtuvaa ja ottaisi tilaa itselleen tapahtumien taukoamattomassa ketjussa.
 
Ehkä se juttu tässä elämässä on se, että on näkyvänä  keskeneräisyydessään omalla kasvupolullaan. Ehkä se juttu on se, että jakamalla inhimillisyytensä tukee muita kanssakulkijoita omilla kasvupoluillaan.
 
Ainakin kokonaisena omana itsenään ja näkyvänä on kevyempää kulkea kuin pyrkimyksessä olla jotain muuta ja sulautua joukkoon parhaan kykynsä mukaan. Käytämme niin valtavasti energiaa ollaksemme jotain muuta, enemmän tai vähemmän, tai saadaksemme jotain enemmän tai vähemmän.
 
Sulautuneena ulkoiseen sitä on todella piilossa kaikilta, joskus jopa itseltään. Siinä voi mennä oma elämä hukkaan, jos elää ulospäin, eikä sisältäpäin.
 
Ehkä se elämän juttu on juuri siinä.