Miellyttävät tunteet, kokemukset, tilanteet ja ihmiset kohtaa sekä vastaanottaa mielellään. Kaikelle kivalle on helppo antaa sijaa omassa elämässä. Myönteisessä mielentilassa ja kehon voimavarat tasapainossa on helppoa rakastaa itseä, kulkea toisen rinnalla, olla vertainen, tulla vastaan, ojentaa käsi, tukea ja nostaa.
Kuitenkin juuri epämiellyttävät tunteet, tilanteet ja kokemukset haastavat kasvuun rakkaudessa; rakastamaan itseä ja toisia tilanteissa missä eniten tarvitaan rakkautta. Kaikki epämiellyttäväksi koettu haastaa kasvamaan rakkaudessa uusiin täysiin mittoihin. Rakkautta on helppoa ylläpitää myönteisissä elämän maastoissa, mutta rakkaus kasvaa uusiin ulottuvuuksiin silloin, kun se on kaikkein vaikeinta. Epämiellyttävistä kohdista kumpuaa elämän syvä haaste, avautuminen rakkaudelle ja kasvulle oman haavoittuvaisuuden kautta. Haavoittuvuus on ihmisenä olemisesta toisen rinnalla, kun toinen torjuu ojennetun käden ja silti matka jatkuu. Haavoittavuus on oman ihmisenä olemisen inhimillisyyden näkemistä toisten kautta. Haavoittavuus antaa voimaa kulkea myös yhdessä erillään, sillä rakkaus ei tapahdu meille, vaan se tapahtuu meissä. Juuri vaikeissa tilanteissa tarvitaan eniten rakkautta. Juuri se oman elämän hankalin tyyppi tarvitsee eniten rakkautta. Rakkautta tarvitaan eniten niissä tilanteissa missä syntyy kokemus vertailusta, vastakkainasettelusta ja vallan käytöstä toisen yli. Rakkautta tarvitaan eniten niissä tilanteissa missä toinen hakee voimaa alistamalla toista. Kaikissa niissä tilanteissa missä vain haluaisi kääntää päänsä pois päin tai loukattuna kohottaa oman kätensä sivaltamaan takaisin. Ja.. ja joskus se on vain niin perseestä, vaikka on tietoinen kaikesta tästä. Joskus se on vain lähes mahdotonta, vaikka omat rakkauden lihakset kehittyvät kaiken aikaa. Ja.. ja juuri tässä kohtaa tarvitaan eniten rakkautta itseä kohtaan, armoa omassa kasvun keskeneräisyydessä. Rakkaus tapahtuu siinäkin kohtaa missä eniten vituttaa ihan kaikki. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|