Esipuhe kirjaan Tarinoita todellisesta muutoksesta

​Muutosvälittäjän esipuhe kirjaan
TARINOITA TODELLISESTA MUUTOKSESTA
 
Vuosia sitten aloin kirjoittamaan kirjaa. Vähänpä tiesin mihin aloin. Nyt ymmärrän vähän enemmän ja tiedän, että kirja kirjoittaa minua. Aloin kirjoittamaan omana itsenä olemisesta ja muutoksesta tietämättä mitään siitä mistä kirjoitin. Nyt yli ajan huomaan, että kirjoitin huomatakseni sen mikä oli itselleni tärkeintä. Kirjoitin, että muistaisin kuka todella olen ja mikä on tärkeintä oman kasvuni kannalta muistaa.
 
Nyt kirjoitan siksi, että se on tärkeintä minulle – se on minua ja minussa tapahtuvaa elävää elämää. Kirjoittaminen on minulle eräänlaista elämän hengittämistä itseni kautta. Kirjoittaminen on minulle oven avaamista elämälle itseni kautta ja siitä ovesta samalla kurkotan kohti toisia muistaakseni olevani osa tätä kaikkea ja suhteessa kaikkeen tapahtuvaan. Kirjoittaminen on oman itsensä kohtaamista. Kirjoittaminen on oman itsen kautta jakamista siitä mitä on.
 
Kirjoitan siksi, että kirjoitan. Olen aina kirjoittanut, se on ollut minulle luonnollista, itsenä olemista suhteessa toisiin ja siihen mitä on. Sitten oli vaihe milloin kirjoitin muita varten, en itselleni. Kirjoitin siitä mikä on järkevää, mistä seuraa hyötyä ja saadaan ulkopuolisten tahojen kiitosta. Kirjoitin siten miten saadaan haluttuja vastauksia ja lopputuloksia. Lopulta en enää tiennyt kuka olin ja mistä pidin. Kaikki oli hyvin, mutta mikään ei tuntunut hyvältä ja koin olevani kaiken aikaa erillinen kaikesta ja itseni sivussa. Elämästä oli tullut eräänlaista pintahengitystä ja selviämistä hetkestä hetkeen, ja silti kaikki oli hyvin. Elämästä oli tullut reagointia ja joka hetki pidin itsestäni yhä vähemmän. En tiennyt miten olla toisin ja se oli todellisen muutoksen alku.
 
Kun aloin jälleen todella kirjoittaa itseni kautta, niin se oli tuskaisaa, koska oli niin paljon menneisyyden taakkaa purettavana ja paljon kohtaamattomia tunteita kohdattavana. Nyt tuota matkaa jo katselee suurella hellyydellä ja jopa hilpeydellä, mutta tuolloin läsnä olevina hetkinä menneisyydestä irtipäästäminen ja taakaksi muodostuneen purkaminen ei ollut helppoa, vaan totista työtä. Pikkuhiljaa menneestä irtipäästäminen oli luonnollinen osa ihmisenä elämisen osaa, mutta se vaati ensin heittäytymistä tyhjään, että siitä saattoi tulla tietoista toimintaa oman hyvinvoinnin tueksi.
 
Nyt huomaan kirjoittavani esipuhetta kirjaan nimeltä Tarinoita todellisesta muutoksesta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kirja yhä kirjoittaa minua, eikä toisin päin, mutta minulla on etuoikeus olla tämän kirjan kirjoitettavana. Tosin minua myös jännittää, sillä jälleen astun tyhjään ja kohtaan sen missä kantaa vain syvä luottamukseni elämän kantokykyyn ja uskoni siihen, ettei todellisuudessa ei ole muuta tapaa kuin olla se kuka todella on. Sieltä mistä kirjoitan, niin siellä ei ole aikaa, eikä ennalta määrättyjä muotoja, joten kun kirja alkaa kirjoittaa minua, niin en tiedä mihin se minut vie. Elämä on valinta, ja minä olen valintani tehnyt ja siksi kirjoitan.