"Etsitkö rakkautta vääristä paikoista?"

”Etsitkö rakkautta vääristä paikoista?”
 
Huomaan vastaavani, että kyllä. Huomaan, että yhä ja edelleenkin jossakin mieleni tason kolkissa etsiväni tarkoitustani, arvoani, iloani, onnean, rakkautta ja kokemaani kauneutta toisten kautta, erilaisten olosuhteiden ja tilanteiden kautta. Huomaan vertaavani itseäni toisiin ja jääväni aina toisella sijalle, tai paremminkin palkintosijojen ulkopuolelle. 
 
Miksi mielelle ei tahdo riittää se iloinen pikkutyttö, joka tekee sitä mitä tekee silkasta ilosta ilman sen suurempia ulkoisia tavoitteita ja lopputuloksia kuin itse luotu ja koettu ilo, ja siten myös kanssa koettavaksi tarjottu ilon kokemus oman itsen kokemisen kautta. 
 
Enhän Tarmoltakaan (kts. foto yllä) odota suuria tekoja, lopputuloksia tai saavutuksia. Iloitsen Tarmon ilosta ja riemusta. Iloitsen Tarmon hyvinvoinnista. Miksi en siis iloitsisi omasta ilostani ja riemustani, ja lopettaisi iloni lähteiden dissaamista (huom. Tarmo ei kuulu ed. viitattuihin  lähteisiin).
 
Kuulen äänen, joka lausuu sanan: ”Turhamainen. Turhamaista.” Sehän tarkoittaa, että minä olisin turha ja elämäni on turha. Aivan kuin minulla ei olisi arvoa ja olemassa olemisen oikeutta, jos ammennan elämäni iloni lähteistä, koska mieleni tuomitsee minut turhuuden lähteiden uhriksi.
 
Se on ristiriitaista, kun oman ilon lähteillä ja jokin ääni lausuu niiden olevan turhuuden lähteitä. Huomaan, että kaikki tämä turhuus voisi olla sallittua, jos se olisi ammattini ja olisin alan ammattilainen, ja tekisin sillä rahaa. 
 
Ilo ei ole siis oikeutettua, jos siitä ei välittömästi seuraa rahaa. Niinkö se todella on? Kuitenkin usein käytetään paljon rahaa, jotta koettaisiin iloa. Siinä on melkoinen ristiriita. 
 
Minulla on kaunis elämä. Minulla on ollut kaunis elämä, ja sellaisena se jatkuu kauneuden kokemuksen kautta.

Kauneus on sitä, että tuntee kauneutta, näkee kauneutta, kuulee kauneutta. Kauneus on kokemus, jonka majatalossa on sijaa kaikille tunteille. Kauneus kuulostaa ilosta pulppuavalta naurulta.

Kauneus voi olla kevyttä, ja myös raskasta. Kauneus on valoa, ja kauneus on varjoa. Kauneus on sitä mitä on, se on näkökulma mistä haluaa maailmansa luoda ja elämänsä kokea.

Kauneus on valinta, joka tehdään tietoisesti hetkestä toiseen. Kauneutta on kaikessa ja kaikkialla, sillä se on itse elämä kaikissa runsaissa variaatoissaan.

Kauneus ei koskaan loista poissa olollaan, kun kurkottaa kohti sitä mitä todella haluaa, mistä pitää ja mikä on kivaa.

Kaikkein tumminkin ja raskainkin kohta kätkee sanoin kuvaamatonta kauneutta koettavaksi, jos vain tohtii itsensä avata tuossa kohtaa, ja tuostakin kohtaa.

Haavoittuvuus on sana, jolla usein kuvataan avointa sydäntä. Kuitenkin kukaan tai mikään ei pysty haavoittamaan avointa sydäntä, jollei sydämen kantaja itse niin valitse, ja anna siihen lupaa.

Joskus vaatii paljon rohkeutta kohdata pelko siitä, että joissakin tilanteissa ja olosuhteissa suhteessa siihen mitä kaikkea on, niin sydämen kantaja antaa voimansa toisten käsiin, ja haavoittaa omaa sydäntään.

Kuitenkaan niin ei tarvitse käydä, sillä aina voi valita toisin, ja astua ilolla kauneuden puolelle. Koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä liian aikaista, ja kaiken aikaa kauneus on läsnä, ja sitä kohti tarvitsee vain kääntää sydämensä.

Kauneuden kärsivällisyys on ääretöntä, ja se jaksaa odottaa maailmojen loppuun asti. Kaikki kaunis tapahtuu aina oikeaan aikaan, ja sillä parhaalla mahdollisella rytmillä, mihin itse on valmis kussakin hetkessä.

Kun elämästä katoaa oikea ja väärä, niin kauneus valtaa alaa mielen kaikkiin varjoisimpiinkin sopukoihin, ja jokainen varjo todistaa kauneuden olemassa olosta.