​Häpeän kohtaamisen riskissä on mahdollisuus hyvään elämään

Jonkin aikaa sitten kiinnostuin kovasti häpeän voimasta. Siitä mitä häpeä oikein onkaan. Löysin häpeästä kirjallisuutta, tutkittua tietoa. Tieto on hyvä asia, mutta vasta kokemuksellisuus tekee tiedosta totta itselle. Joten tutkiskelin omaa kokemustani häpeästä ja jaoin sen saadakseni kuulla muiden häpeän kokemuksista. Suuri kiitos kaikille, kun jaoitte kokemuksianne. Kiitos luottamuksesta. Tiedän, että on helpompi jakaa ilon kokemustaan kuin häpeän kokemustaan.
 
Minua ensin "hävetti" olla kiinnostunut häpeästä. Soimasin itseäni, että miksi kiinnostuin kehon kokemuksista näin negatiivisen tunnekokemuksen kautta? Sitten asiaa tutkittuani ymmärsin, että oman kasvun kannalta on tärkeää tunnistaa ne asiat, jotka estävät omaa kasvua. On tärkeää tunnistaa mikä estää olemasta omana itsenään, jotta voi vapauttaa itsensä siitä ilmentämään kaikkia olemuspuoliaan, olemaan vapaa ja kokonainen yhteydessä muihin. Vaikka ymmärsin positiivisen tarkoitukseni niin silti jouduin kohtaamaan oman häpeäni ja pelkoni siitä, etten tule ymmärretyksi kiinnostukseni kanssa ja tulen siten myös torjutuksi.
 
Häpeä on iso sana niin iso sana, että on jopa vaikea myöntää tai tiedostaa itsessä oleva häpeä. Olisi niin paljon helpompi olla täydellinen ja sanoa: ”Minä olen täydellisesti sinut itseni kanssa ja minulla ei ole mitään hävettävää.”  Mutta juuri täydellisyys on se harha, joka estää meitä kohtaamasta häpeää, estää meitä olemasta kokonaisia ihmisiä ja täysin sinut kaikkien olemuspuoliemme kanssa.  Täydellisyyden vastakohta ei ole riittämättömyys, vaan kokonaisena oleminen. Häpeä on  meille kaikille yhteinen tuttu.  Me emme osaisi nimetä häpeän kokemusta, jos emme olisi sitä kokeneet ja tunnistaneet itsessämme Häpeä on osa kollektiivista olemustamme kuten kaikki pelot ovat. Kuka on ollut niin täydellinen, ettei olisi kokenut pelkoa?
 
Kyllä, häpeä on pelkoa. Pelkoa siitä, että omana itsenään ja sisintään ilmentäen ei kuulukaan joukkoon, ei ole hyväksytty osana muita omana itsenään. Pelko nostaa meissä häpeä kokemuksen piiskaten meitä sopeutumaan vallitsevan ympäristön muotoihin ja tapoihin, sopeutumaan joukkoon sen säännöillä ja sisimpämme häpeän pelosta piilottaen. 
 
Häpeän pelosta sitten sopeudumme, etteivät muut näkisi todellista itseämme. Sopeudumme siitäkin huolimatta, että menetämme kokemuksen aidosta joukkoon kuulumisesta. Astumme yhteisyyden maailmasta erillisyyden maailmaan, jossa altistamme itsemme alituiselle vertailun ja arvostelun kierteelle suhteessa muihin. 
 
Uhraamme itsemme ulkoa asetetulle täydellisyyden harhan tavoittelulle ja siinä kisassa mikään ei riitä.  Käytämme elämämme jonkin sellaisen tavoitteluun, joka ei ole saavutettavissa. Samalla häpeämme syvetessä, koemme olevamme yksin sisällemme kasvavan  mitättömyyden ja riittämättömyyden taakan kanssa.  Olemme luoneet päättymättömän kärsimyksen, yksinäisyyden ja erillisyyden kehän, joka ruokkii itse itseään. Olemme luoneet ikiliikkujan, joka elää meidän elämän energiastamme.  Uupumuksen tunteesta tulee menestyksen tunnusmerkki. Olemme luoneet eräänlaisen energialoisen, josta meillä on kuitenkin mahdollisuus vapauttaa itsemme joka hetki.
 
Oman häpeän kohtaaminen ja paljastaminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta näyttää oma haavoittuvuutensa ja inhimillisyytensä. Kuitenkin riski tulla haavoitetuksi on joka kerta olemassa, kun olemme aidossa yhteydessä toisiimme. Aito yhteys toisiimme on itsemme avaamista, jotta valomme pääsisi ulos ja muut voivat nähdä keitä todella olemme. Jos on ollut kauan piilossa niin ehkä kuitenkin  kannattaa ottaa tietoinen riski ja tulla näkyväksi, jotta voi elää kokonaista elämää omana itsenään.
 
Ehkä se riski kannattaa ottaa, kun tiedostaa sen, että toisena vaihtoehtona on elää elämänsä erillisyyden kokemuksessa ja kantaa riittämättömyyden kokemusta ainoana todellisena kaverinaan. Häpeän kohtaamisen riskissä on mahdollisuus hyvään elämään, oman näköiseen olemiseen ja aidon hyväksynnän kokemiseen.