HENKILÖKOHTAISESTA NÄHDYKSI TULEMISEN PELOSTA.

Olen saanut monenlaista palautetta elämäni aikana itseni ilmentämisestä. Osa siitä on saanut minut pelkäämään, ja menemään vielä enemmän piiloon. Osa siitä on saanut minut säikähtämään, ja näyttelemään kaikenlaisia näytelmiä, sekä lyhyitä että pitkiä.
 
Lopulta kuitenkin piilossa oleminen, ja oman itse ilmaisun tukahduttaminen, on vienyt sellaiseen kohtaan, missä pelkojen kohtaaminen on ollut ainut tie kohti terveyttä, hyvinvointia.
 
Joskus hetkellinen piilossa oleminen voi olla järkevä tapa suojautua aidosti uhkaavissa tilanteissa. Joskus väliaikainen piiloutuminen voi olla järkevä ratkaisu oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. 
Piiloon jääminen on kuitenkin askeleita poispäin omasta terveydestä, ja hyvinvoinnin kokemuksesta. Piiloon jääminen on päätös jättää elämättä oman näköinen elämän. Piiloon jääminen on päätös hakea merkityksellisyyden kokemusta ulkoa päin, ja koskaan sitä löytämättä, koska se löytyy aina sisältä päin.
 
Jokainen tietää, miltä tuntuu olla tilanteissa, missä itseilmaisulle ei ole turvallista tilaa. Jokainen tietää, miltä tuntuu olla tilassa, missä "itseilmaisun" nimissä kerrotaan mielipiteitä toisista ja yhden mielipiteistä tehdään totuuksia. Totuus päättyy siinä kohtaa, kun omasta kokemuksesta jakaminen vaihtuu sormella osoittamiseen itsestä pois päin.
 
Jokainen tietää, miten vaikea on kokea hyvinvointia, kun on osoittelevien sormien kohteena, ja miten ei ole enää turvallista tilaa jakaa omasta kokemuksesta.
Tämän kaiken tietäen, jokainen tietää, miten luoda turvallista tilaa itseilmaisulle suhteessa toisiimme, luoda itsen kautta yhteistä terveyttä. 
 
Oma sormi alas, myötätuntoinen katse itseen, omia pelkoja kohti, ja askeleita kohti toimivampaa yhteyttä itseen ja toisin, ja samalla askeleita jostain toimimattomasta tulleeksi poispäin.
 
Toimimattomasta tulleesta nousee lopulta kiitollisuuden kokemus, koska se kaikki toimimaton saatteli kohti jonkin toimivamman valitsemista. Kiitollisuus kulkee usein käsi kädessä anteeksi annon kanssa. Anteeksi antaminen on irti päästämistä, ja vastaanottamista, se on elävä tila, missä hyvinvoinnin kokemus voi virrata vapaasti itsen kautta suhteessa toisiimme. 
 
Itseilmaisu ei ole helppoa kaikissa maastoissa, eikä hetkissä, ja terveyttä onkin ottaa juuri itselleen sopivan kokoisia askeleita, matkata omaan tahtiin, ja hengähtää välillä. Istua hetkeksi oman itsen rannalle ja katsella aavalle. Levätä oman puun juurella, ja kuunnella hiljaisuutta, joka on täynnä metsän ääniä. Olla vain, jotta kuulisi oman sydämen sykkeen kaiken keskellä.
 
Kaikessa hälyssä oman sydämen sykkeen kuuleminen voi tuntua joskus mahdottomalta ajatukselta, mutta mitä jos se olisi mahdollista...

​Ensin voi ehkä olla helpompaa keskittyä huomaamaan oma hengitys. Huomata, että jokin hengittää sinussa, vaikka et tee mitään. Sitten jokin sykähtää.. <3