ITSESTÄÄN SELVÄN ARVOSTAMISEN VAIKEUS
Monia tärkeitä asioita osataan arvostaa vasta, kun ne menetetään. Monet tärkeät asiat jäävät huomaamatta, koska ne koetaan itsestään selvyyksinä. Ne ovat olemassa, ja silti ikään kuin oman huomiokentän ulkopuolella. Kunnes nuo näkymättömät olevaiset menetyksen hetkellä astuvat oman tietoisuuden valokeilaan. Jonkin itsestään selvän, mutta tärkeän menettäminen mahdollistaa oman maailmankuvan kirkastumisen; mikä on todella tärkeää, ja mitä on vain pitänyt tärkeänä. Menettämisen kokemus ikään kuin avaa uudenlaisen mielen ikkunan vanhaan tuttuun maisemaan. Kaikki ikään kuin kirkastuu; taivas on sinisempi, tuoksuja on enemmän, linnut laulavat lujempaa, maa kannattelee, ja kehoa hengitetään. Sanoja tarvitaan yhtä äkkiä paljon vähemmän, sillä kaikki on jo, ja sen kaiken nimeämisestä tulee ikään kuin tarpeetonta. Jokainen nykyään tuntee sen, miten ihanalta tuntuu nähdä toisen ihmisen kasvot, tai miltä tuntuu pelosta vapaa kosketus. Jokainen tunnistaa kehossaan rauhan ja turvallisuuden tunteen arvon. Menetyksien hetkissä jokaisen vuoden ajan vaihtumisessa on lohdutuksen viesti. Kaiken elävän kiertokulusta luonto kertoo tarinaansa väsymättä vuodesta toiseen. Kaikki talven sylissä levännyt herää jälleen eloon kevään valossa. Kaikki oleva kukoistaa kesän lämmössä, ja lahjoitettuaan kasvunsa sadon palaa jälleen lepoon talven syliin. Muodot kuolevat vain syntyäkseen uudelleen ajallaan, ja tavallaan. Menetyksien hetkissä muistaa kirkkaasti sen, mitä ei edes tiennyt tietävänsä. Menetyksien hetkissä kohdataan myös omat pelot. Menetyksen jälkeen suhde myös omiin pelkoihin muuttuu. Omat pelot on helpompi huomata, niiden turvalliselle tarkastelulle syntyy tilaa, ja niiden kanssa voi solmia rauhan. Menetyksen hetkellä kamppailu omien pelkojen kanssa vihdoin päättyy. Rauhan solminta voi tarkoittaa pelkojen kanssa matkaamista rauhassa, tai pelkojen poistumista tarpeettomina. Kun kamppailu pelkojen kanssa päättyy, jokin alkaa vapautua kehossa. Kun vastustamiseen käytetty energia vapautuu, niin pelkojen takana olevat tarinat avaavat mahdollisuuden uudenlaiselle huomaamiselle. Asiat näyttävät vähemmän mustilta tai valkoisilta, värejä ja sävyjä on enemmän. Mahdottomuudet katoavat vielä näkymättömienkin mahdollisuuksien maastoissa. Menetyksen hetkien jälkeen voi kokea yllättävän helpotuksen tunteen; jokin mielen maailma ehkä kaatui, mutta maa kantaa yhä, ja ilma virtaa vapaammin sisään ja ulos. Se mihin mennyt maailma oli rakentunut, se on tullut tiensä päähän, talven syliin lepoon löytääkseen uuden kevään. Kevään valossa eletyn voi nähdä uusin silmin, arvostaa hetkessä olevaa, ja rauhassa odottaa tulevan uuden kasvun näkemistä, ja sen tuoman sadon korjaamista. Tietäen, että saamisen ja luopumisen ajat ovat kasvun vaiheet. Muistaen, että vain luonnollisen vastustaminen satuttaa. Kaiken itsestään selvän arvostaminen on helpompaa, kun huomaa loputtoman alati ympäröivän runsauden. Muistaminen, tietäminen ja ymmärtäminen eivät poista menetykseen liittyviä tunteita, mutta ne auttavat vastustamisen aallokoissa lopulta luovuttamaan. Kelluminen, sukeltaminen ja uiminen elämän meressä tapahtuu jokaisen omalla tyylillä; toiset kelluvat pidempään, toiset sukeltavat syvempään, ja jokainen uintityyli on aina itse kullekin oikeanlainen. Tässä kohtaa voit ehkä kuulla mielessäsi äänen sanovan: ”Mutta…” Niissä kohdissa lepäävät mielesi maaston vastustukset. Niistä on voinut tulla kovin rakkaita ja tärkeitä totuuden pilareita, jotka kannattelevat maailman kuvaasi. Ole rauhassa rohkea, ja kysy: ”Kuka olen ilman tätä ajatusta? Mitä minulle tapahtuu ilman tätä ajatusta? Mitä tunnen ilman tätä ajatusta? Miten toimin ilman tätä ajatusta?” Uskomuksiinsa menneestä voi rakastua tavalla, joka estää halutun tulevaisuuden luomista kuluvassa hetkessä. Uskomukset itsestä ja omasta suhteesta siihen, mitä kutsuu todellisuudeksi, voi olla suhde, joka estää elämää, mistä ei osannut edes haaveilla. Uskomukset menneestä eivät ole arvottomia ne ovat tuoneet sinut tähän hetkeen, jotta olisit valmis luopumaan niistä, ja tekemään tilaa jollekin aivan uudenlaiselle, joka on ehkä vielä näkymättömissä, mutta olemassa jo tulevassa. -- Menetyksessä voi levätä aivan uudenlainen menestys. Mitä menestys sitten ikinä sinulle tarkoittaakaan. -- |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|