JUOKSUN KAUTTA OPITTUA: vahvuus vs. kovuus

Eilen kesken juoksuharjoitteen oivalsin uudella tavalla, että kehonkin harjoittamisessa pointti on tulla vahvemmaksi, ei kovemmaksi. Ajattelin miten tuo sama pätee kaikkeen elämässä.

Kun keskittää huomionsa itseä innostavaan ja harjoittelee, niin ajan myötä tulee vahvemmaksi siinä mitä harjoittelee. Vahvuuden kautta tekemisen joustavuus lisääntyy. Luovuuden määrä alkaa kasvaa, kun perustat ovat kunnossa ja niille voi rakentaa. 

Kun juoksen koen, että huuhtelen kehoani siitä mitä ei enää tarvita ja teen samalla tilaa uudelle. Juoksemisessa on kyse ennen kaikkea liikkeessä olemisesta. Liikkeessä olemisessa tärkeintä on oivaltaa levon merkityksellisyys osana liikettä. Liikkeen kautta vahvistumisessa on olennaista on olla herkkänä hetkessä olevalle parhaalle.

Yhtenä hetkenä parasta on haastaa itsensä nousemaan uudelle tasolle. Uudella tasolle nouseminen ja vanhojen rajojen rikkominen on kasvun haaste. Toisena hetkenä parasta on ns. läpijuosta, mennä tuttua perusvauhtia ja keskittyä olemassa olevan ylläpitoon. Kolmantena hetkenä parasta on levätä. Joskus vaikeinta on levätä.  Kokonaisuudessaan on vaikeata sallia itselleen sen hetken paras, eikä suorittaa omaa käsitystään parhaasta.
​ 
Hetkiä on elämän juoksussa kaikenlaisia. Vahvuudessa on lopulta kyse aina tasapainosta, joka muodostuu näiden erilaisten hetkien huomaamisesta ja kunnioittamisesta. Kovuus on sitä, että pyrkii tekemään uuden ennätyksen jokaisessa hetkessä. Kovuuden vaikutukset ovat kovin erilaiset kuin vahvuuden.

---