​Kehonsa kadottaneet muistelemassa kokemuksellisuuden voimaa

Olen hämmentynyt, koska olin unohtanut, että millaista on olla vuorovaikutuksessa ihmisjoukon kanssa, jotka ovat unohtaneet asuvansa kehossa.
 
Olen hämmentynyt, koska en muistanut kuinka päähäni kadonnut itse olen ollut ja kuinka raskasta vuorovaikutus on kanssani ollut.
 
En muistanut, että päähänsä eksyneille kokemuksellisuuden olemassa oleminen ja vaikuttavuus pitää todistella tieteellisillä tutkimuksilla. Ilman tiedettä kokemus ei voi olla enää totta. Tiedosta on tullut pelastusoppi, joka on erottanut meidät kehostamme. Tieto on vienyt meidät itsemme ulkolaidalle.
 
Kun kokemuksellisuus ei itsessään ole enää riittävä totuus niin kaikesta toiminnasta tulee hidasta ja jäykkää. Kaikki luontainen toiminnan joustavuus ja sujuvuus vähenee.
 
Kun oman kokemuksen kunnioitus ja arvostus häviää niin sitä ikään kuin antaa elämänsä ohjakset pois omista käsistään. Ihminen ottaa elämän prioriteetit ja tavoitteet ulkoapäin.
 
Kun ihminen jostain syystä on kadottanut yhteyden omaan kehoonsa, hän ei pysty enää käsittämään kokemuksen dynamiikkaa. Hän ei enää tiedosta, että jokaisen sisäinen dynamiikka näkyy ulospäin ja ulkopuolella olevat reagoivat siihen.
 
Hän on ikään kuin vaipunut unohdukseen uneen kehojen keskustelusta ja kuvittelee että omat todelliset ja aidot ajatukset voi kätkeä. Kuvittelee aidosti, että voi esittää jotain muuta kuin ajattelee.  Unohtaa, että ajatukset ovat kaiken näkyvän toiminnan ensi askel.
 
Ruususen tuhatvuotisessa unessaan ihminen sitten ihmettelee vuorovaikutuksensa seurauksia ja saattaa päätellä, että vuorovaikutuksen toimimattomuuden syy on oltava hänen ulkopuolellaan. Hän alkaa kuvitella, että muut ihmiset ovat hankalia ja ympäristöt haasteellisia.
 
Siinä on ristiriitaa kylläkseen sekä sisäistä että ulkoista. Siinä riittävästi ristiriitaa kaikenlaiseen lamaantumiseen ja jähmettymiseen kaikilla elämisen ja olemisen tasoilla, ihan kaikissa ympäristöissä, joissa toimimme. Rahaa on maailmassa on enemmän kuin koskaan, joten ei lamaantumisemme syy voi olla rahan vajeessa. Se on helppo selitys, koska se on löydettävissä ulkopuoleltamme.
 
Jos yhteys omaan itseen katkeaa, niin todellisen yhteyden luominen  toisiin ihmisiin ja  itseä ympäröivään maailmaan voi olla melkoinen Don Quijoten retki Tuulimyllyjen maahan.
 
Ei tarvitse pätevöityä erilaisilla tieteen aloilla kokeakseen sen milloin vuorovaikutus on raskasta ja aitoa yhteyttä ei synny. Se tuntuu ja se vaikuttaa, sillä se on totta. Kaikki muu kokemuksen ulkopuolella onkin sitten selitystä ja sen totuusarvo onkin aina näkökulmakysymys.
 
Toki selityksemme puheentasolla on totta kunkin omasta maailmankuvasta. Haaste on se, että jokaisella meistä on täysin oma maailmankuvamme, josta käsin lähestymme toisiamme tulkiten.
 
Olen hämmentynyt, että miten kokemuksellisuus luonne muuttuu, kun alamme puhua ihmisistä, itsestämme ja toisistamme roolinimillä eri ympäristöissä. Kun alamme puhua toisistamme työkavereina tai asiakkaina, niin kokemuksellisuuden arvo lähes häviää. Yksityiselämässä kokemuksellisuuden voimaa ei yleensä tarvitse todistella tieteen keinoin, mutta kaikkialla muualla kokemuksellisuuden totuusarvo onkin sitten tieteen keinojen varassa.
 
Olen tyytyväinen, että olen hämmentynyt. Hämmennys kertoo siitä, että vanhat uskomukseni saavat kyytiä ja tähän hetkeen paremmin toimivat uskomukset ovat hyvällä kasvualustalla. En tiedä onko hämmennyksen voimasta tieteellistä tutkimusta, mutta oma 47-vuotinen kenttäkokemukseni on osoittanut  hämmennyksen kokemuksen olevan varma merkki omasta kasvustani.