Kehotietoisuus: sopusointu läsnä olevan ja tapahtuvan kanssa

​

Aamusta nousee hento ajatuspolku teemasta kehotietoisuus: sopusointu läsnä olevan ja tapahtuvan kanssa



Keho on ihmeellinen. Syntymän ihmeen jälkeen käynnistyy ihme toisensa perään, jotka eivät ole tahdonalaisia tai tietoisia.
 
Kohdusta poistuttuamme jatkamme kasvuamme hurjaa vauhtia ja solumme uusiutuvat joka hetki.
 
Hengitämme heti synnyttyämme, vaikka emme tiedä miten se tehdään. Opimme kävelemään, vaikka emme tiedä miten se tehdään. Opimme olemaan yhteydessä toisiin ihmisiin, vaikka emme tiedä mitä se on ja miten se tehdään. Opimme  puhumaan, vaikka emme tiedä miten se tehdään.
 
Opimme joka hetki läsnä ollen tapahtuvalla ja sopusoinnussa olevan kanssa, ja emme tiedä mitä se on, miten se tapahtuu ja mitä siitä seuraa.
 
Sitten alkaa tapahtua jotain, jossain vaiheessa alamme tietää ja hakea tarkoituksia sekä syitä. Koemme olevamme oikeassa ja jokin toinen on väärin. Asetamme tavoitteita, alamme kokea erillisyyttä ja vuorovaikutus alkaa olla haasteellista.
 
Alamme kamppailla kehomme kanssa, mielemme kanssa, toistemme kanssa, olosuhteiden ja tavoitteiden kanssa. Mikään ei tapahdu itsestään ja itsellään, vaan kaikki on itsestä, kovasta tahdosta, voimasta ja päättäväisyydestä kiinni.
 
Sopusointu olevan kanssa ja läsnäolo tapahtuvan kanssa on lapsuuden koettu ihme, jolle sokeudumme ja alamme pitää sitä illuusiona.
 
Kumpi on illuusio?
Uusituvatko nyt solumme tahdonalaisesti ja kuka hengittää nyt?

Mitä jos todellinen luontomme, kehon luonne onkin kuin luonto itse; sopusointu läsnä olevan ja tapahtuvan kanssa, jossa kaikki tuntuu tapahtuvan itsellään ja itsestään. Päivä seuraa yötä, vuodenaika toistaan, säät vaihtuvat, aika kuluu, kukka kukkii ja kukka kuolee - kaikki tuo tapahtuu ilman tietämistä tai tahtomista sekä tiedostamme ja tahdostamme riippumatta. 

Mikä on illuusio ja mikä on todellinen luontomme?

---