11/16/2021 KUN YKSITTÄINEN TEKEMINEN, ASIA TAI JOKIN MUOTO, EI ENÄÄ MÄÄRITTELISI MINUUTTANI...Read Now![]() Tiedättehän sen kokemuksen, joka oli Matti Nykäselle ”Bon Voyage” -tunne. Jotkut ovat sitä nimittäneet myös ”Déjà vu” -kokemukseksi. Sellainen outo, ja vahva tuttuuden tunne. Entiselämys, että tämän olen kokenut ennenkin, ja johon kuluvassa hetkessä ei löydy selitystä. Koen usein vahvaa tuttuuden tunnetta, jolle ei kuluvassa hetkessä löydy selitystä. Kokemus on kuluvassa hetkessä vahva, mutta outo, koska se on vielä selittämätön. Laitan ne merkille, sillä tiedän, että jossain vaiheessa ajassa irrallisena olleet asiat alkavat yhdistyä. Se on vahva kokemus, kun irralliset tapahtumat nousevat huomattavaksi yli ajan, ja yhdistyvät. Yhtä äkkiä ikään kuin ymmärtää kuin nähden kerralla; miksi luin jonkun tekstin, miksi kävin jonkun pöytäkeskustelun, miksi juuri nyt oikoluen vuoden 2017 tekstejäni… Yhtä äkkiä aiemmin irrallisena kokemuksina olleet tapahtumat yhdistyvät, ja se on aina melkoinen ”Bon Voyage” -kokemus. Eilen viimeksi kävin pöytäkeskustelun, missä huomasin puhuvani siitä, miten kauan voikaan viedä aikaa riisuutua menneestä; opitusta, opetetusta, uskomuksista, ehdollistumista jne. Riisuutua ja luopua sen verran, jotta voi edes huomata, ettei oikeus olemassaoloon ihmisenä määrity minkäänlaisen asian, muodon tai tekemisen kautta. Ei siis edes sen kautta, mitä kutsumme työksi. Työ ei ole hyvä, eikä huono asia, tekeminen tai muoto. Jos oma arkinen hyvinvoinnin kokemus alkaa vähetä, niin kannattaa kuitenkin tutkia, millainen oma suhde on siihen, mitä kutsuu työksi. Tai millainen on oma suhde johonkin muuhun asiaan, tekemiseen tai muotoon. Ihminen voi tulla läheisriippuvaiseksi niin monesta asiasta, ja riippuvuussuhteet nimensä mukaisesti voivat tehdä olemassaolomme oikeudesta epäterveellisesti ehdollista suhteessa johonkin. On runsaasti ajassa hetkellisiä asioita, tekemisiä, muotoja ja materiaa, joihin voi syntyä riippuvuussuhde. Työ on asiana, tekemisen muotona, kaikille tuttu, ja siten hyvä esimerkki. Nyt kun työn muodot ja sisällöt ovat suuressa murroksessa. Ja toisaalla työtä on liikaa tai liian vähän. Oman hyvinvoinnin kannalta olisi ehkä kannattavaa pysähtyä huomaamaan, että kuinka syvässä on esimerkiksi uskomus, että ihminen on luotu työtä varten. Syvät uskomukset ovat niin syvässä, että joskus on hyvin vaikea edes havaita, millaisella voimalla uskomukset ohjaavat. Kun alkaa louhia omaa mielensä maastoa, ja tarkastella, että millaisella voimalla oma arvo ja merkitys ihmisenä onkaan riippuvainen suhteesta työhön, niin se voi olla melkoisen ravisteleva kokemus. Louhintaa voi aloitella ajatuksella: ”Mitä minä olen ilman työtä? Kuka minä olen ilman työtä?” Huomaa millaisia tunteita, ja ajatuksia nousee? Huomaatko vastusta jotakin ajatusta kohtaan? Haluatko ehkä työntää jotain syrjään, pois mielestä? Kaikki on oikein, tärkeintä on vain huomata se, mitä on nyt huomattavissa. Usein vapaaehtoisesti, ns. elämän tyvenillä vesillä, ihminen ei lähde louhimaan mielensä uskomuksia, ja kyseenalaistamaan luomaansa maailmankuvaa. Usein tarvitaan jotain odottamatonta, mikä ravistelee omaa maailmankuvaa riittävästi, jotta saadaan työntövoimaa tutkimusmatkalle omaan maailmankuvaan. Elämä pitää huolen siitä, että ennemmin tai myöhemmin syntyy riittävästi painetta aloittaa tutkimusmatka oman mielensä maastoihin, ja huomata kuinka ehdollinen ihmisenä olemisen oikeus voi olla erilaisille asioille, tekemiselle, hetkellisille ulkoisille muodoille. Elämän luomat paineet eivät ole miellyttäviä, ja juuri tuon epämiellyttävyyden kokemuksen hyvänä tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia huomata, millaiset uskomukset ohjaavat omaa elämää, ja mitkä omituista uskomuksista saattavat estää tai rajata omaa arjen hyvinvoinnin kokemusta. Mahdollisuuksia huomata, miten uskomukset vaikuttavat oman elämän kokemukseen. Miten omat uskomukset vaikuttavat siihen, miten suhtautuu mm. omaan kehoon, ympärillä oleviin ihmisiin, omaan toimintaympäristöön, ihmisistä muodostuvaan yhteiskuntaan, ja kaikesta elävästä muodostuvaan luontoon, jonka yksi elämän muoto ihminen on. ”Bon Voyage”, tällaista se on, kun yli ajan alkavat yhdistyä aiemmin irrallisena olleet tapahtumat; aiemmat pöytäkeskustelut, aiemmin luetut kirjoitukset, ja vuoden 2017 omien tekstien oikoluku muodostavat eräänlaisen vahvan uuden ymmärryksen johonkin missä on vahva tuttuuden tunne. Kun Noora Korppi kirjoitti 15.11.202 fb:ssä: ”…haluan tämän kirjoituksen myötä palauttaa huomiota siihen, että me ollaan jo.” Kun tänään oikoluin vanhoja tekstejäni vuodelta 2017, niin huomattavaksi nousi kohta: "... kun yksittäinen tekeminen, asia tai jokin muoto, ei enää määrittelisi minuuttani suhteessa itseeni tai muihin." Kun tuo kaikki koettu entisen yhdistyi tähän hetkeen. Kuulin menneen tekstistä oman toivoni, kurottumiseni kohti sitä olemisen tilaa, missä "ollaan jo". Olemisen tilassa olen vapaa valitsemaan, ja jakamaan tarinoita ihmisenä olemisesta. Kun yksittäinen tekeminen, asia tai jokin muoto, ei enää määrittele minuuttani. * Jukka Itkonen, Terveiset ulapalta, runoja vesiltä, runo Kuun meret |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|