![]() Positiivareiden Ajatusten aamiaisen Aamun ajatuksena tarjoiltiin seuraavaa: "Lupaajat lupaavat, onnistujat sitoutuvat." Ja tästä ajatuksesta otan kopin jatkoajatuksella: Lupauksia lunastetaan vähintään kahden eri osapuolen välisessä suhteessa. Sitoumuksessa ei ole enää antajaa tai saajaa, on vain yhteinen, joka yhdistää erillään olleet. Avataan aloitusajatuksia ensin leikkimällä englannin kielen sanojen merkityseroilla:
Sama ilmiö on havaittavissa muutososaamisen mallituksissa eli onnistujat ovat sitoutuneet. Silloin kun kun luvataan jotain, niin usein luvataan täyttää jotakin jonkin ulkopuolisen voimasta tai miellyttämiseksi. Lupaus toteutetaan, koska on luvattu, vaikka ei todella haluttaisi tai edes jaksettaisi. Lähdetään lunastamaan jotain ulkoisten tahojen tyydyttämiseksi, vaikka tuskin kyetään kokemaan tyytyväisyyttä itseen. Lupaamalla suostutaan jonkun ulkopuolisen tahtoon, jolle lupaus lunastetaan lukitussa muodossa ja ajassa. Kun lupaus lunastetaan tietyllä lukitulla suorituksen muodolla ja tuottamisella tietyssä lukitussa aikajanan mitalla ja kohdassa, niin lunastajan voimavarat vähenevät, eivätkä täyty. Puhumattakaan siitä, että voimavarat kasvavat. Lunastusten lunastaminen on sitä, että syödään omasta kuormasta, jolloin jaettavissa oleva vähenee kaikille. Uuvutaan, kun on koko ajan vähemmän mistä jakaa ja millä jakaa. Lopulta ei ole enää mitä jakaa. Lupauksien lunastaminen on raskasta ja elämän pituiselle matkalle kohtuuttoman kova toimintamalli. Lunastuksien hinnat eivät kokonaiskuvassa palvele parhaiten ketään ja vähiten lupausten lunastajaa. Sitoutuminen on toisenlainen tarina. Se on tarina tasapainoisesta yhteydestä toisiimme, josta onnistumiset syntyvät. Ja se onkin paljon kiinnostavampi tarina, jos haluaa menestyä omassa elämässään ja elää hyvää elämää, joka on jokaiselle erilainen kuten rakkaus. On aivan eri näkökulma tekemiseen ja sen lopputuloksille, jos lähdetään liikkeelle liitosta ja yhdyssiteestä kuin siitä, että luvataan itsemme jollekin tai lupaudutaan johonkin. Sitoutuminen kertoo siitä mikä yhdistää, eikä siitä mikä pitää erillään. Lupauksissa erillisyydestä saavutetaan yhteys täyttämällä ehdot eli annetut lupaukset. Sitoutumisessa yhteys on olemassa ehdoitta. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|