Tarinaa tunteiden sallinnasta

Tunteiden sallinta ei ole aina helppoa. Itselle epämiellyttävien tunteiden sallinta saattaa olla jopa kiellettyä aluetta.
 
Kun kuitenkin ja lopulta valitsee sallia tunteet ilman tulkintaa ja arvostelua, kun lopulta sallii itselleen sen kielletyimmänkin tunnekokemuksen. Kun lopulta antautuu ja antaa koetusta pahasta patoutuneen vihan kokemuksen virrata vapauteen. Vangitun vihan virratessa ulos kehon syvistä kammioista, tuntee kehon kevenevän,  on helpompi hengittää ja vitutuksen virroista vapautuu ilonauru keskellä aamuista Bulevardia. Kukapa olisi uskonut, että ilo irtoaa runona: ”Haistakaa paska” .
 
Naurattaa. Nauru tuo mieleen mummon, joka ei kironnut koskaan ja jonka pahin sana oli paska. Pelkkä paska, ja ihan hiljaa sanottuna, ääntä korottamatta ja sen päälle sitten ilosta helisevä nauru. Jotenkin se toimimaton ja loppuun käytetty pitää itsestään ulos saada, vaikka sitten sanomalla: ”paska”, ja sen jälkeen ilo voi astua vapautuneeseen tilaan, ja kaikua nauruna.
 
Tunteiden sallinta saattaa sanottua yllättävällä tavalla, joskus sanojen salliminen voi olla vaikeaa. Kuitenkin  sana on vain sana, ennen kuin sille luodaan merkityksiä omasta maailmankuvasta käsin. Sallin itselleni tämän runo ja sen sanat, sillä sen kautta taakaksi muodostunut menneen tunnekokemus pääsi vapaaksi. Haistattamalla voi hyvästellä & kiitellä itselleen toimimattomaksi tulleen maailmankuvan(kin). Tämän runon myötä nauru nousi pintaan kuin kuplien, sulaen sisäiseksi kikatukseksi niihin kehon kammioihin missä ennen viha piti sijaa. Kuulin mummon nauravan kanssani, ihan ilovedet silmissä. Mummo tiesi paljon siitä mikä toimii elämässä, ja mikä ei. Ehkä pitää kokea pari sotaa, että oppii sallimaan itselleen parhainta – arvostelematta sanojaan.
 
Runo: Haistakaa paska
 
Haistakaa paska.
Haistakaa paska koko maailma.
Haistakaa paska kaikki;  
ajatellut ajatukset,
sanotut sanat,
tehdyt teot.
 
Haistakaa paska.
Haistakaa paska kaikki;
riittämättömyyden ajatukset,
tunteet
ja kokemukset.
Haistakaa paska.

Haistakaa paska, tästä se lähtee.
 
Tervetuloa.
Tervetuloa kaikki;
kielletyt tunteet,
kielletyt ajatukset,
kielletyt toiveet.
 
Tervetuloa
kielletty itse,
kielletty minuus.
 
Se mitä vihaksi luulin,
ei vihaa koskaan ollutkaan,
se oli kielletty minuus.
 
Se oli se,
jolle majatalossa ei ollut sijaa,
ei koskaan.
 
Se oli se, kärsivä osa,
jota ei koskaan kuultu,
jolle aina käännettiin selkä.
 
Se oli se, joka kiellettiin
sanoilla: ”Tässä maailmassa ei ole hulluudelle sijaa.”

--
 
Tämä seuraava runo on kai jonkinlainen väliruno, joka putkahti maailmaan kuin saattelemaan häpeän kokemuksen kautta helvettiin hylätyt. Ehkä tämä runo antoi puheoikeuden takaisin sille, joka oli hyljännyt oman äänensä. 

Runo: Jonkun on puhuttava tästä
 
Jonkun on puhuttava tästä,
ihmisenä olemisen häpeästä.
 
Jonkun on puhuttava tästä,
ihmisenä olemisesta
ihmisen äärillä.
 
Kärsimyksestä, joka taittuu
sieluun asti,
ihmisyyden äärellä.
 
Joistakin sanoista tulee hyvin voimallisia ja merkityksellisiä erilaisten elämän kokemusten myötä. Joskus sanojen voimallisuus myös muuttuu merkityksien muuttuessa. Helvetti on minulle yhä voimallinen sana. Kun lapsena selailin papan kuvaraamattua missä oli kuvattu helvetti monin eri tavoin, niin siitä asti helvetti sanasta alkoi muotoutua voimallinen käsite tilasta missä ihminen ei halua olla ja elää. Ehkä juuri siksi tämä seuraava runo synnytti itsensä helvetti sanan kautta vapauttaakseen tilaa jollekin uudelle.

​--
 
 Runo: Mistä helvetistä tunnistan unelmani?
 
Mistä helvetistä tunnistan unelmani?
Mihin helvettiin hylkäsin unelmani?
Mihin näistä helveteistä,
joihin jumituin
välttääkseni hulluuden
maailman silmissä.
 
Mihin, miten ja miksi
jäin näihin itse luotuihin helvetteihin.
 
Kuviin maailmasta,
maailmoista, joita vihasin,
joissa ei ollut
minuuksilleni sijaa.

-muutosvälittäjä, Sanoja muutoksesta 2018, 
www.luminated.fi

ps. Pitkään välttelin runojani, käänsin niille sitkeästi selkäni ja nyt ne vain syntyvät; ihan ihanan väkisin ja hyppivät nauraen syliini, ilovedet silmissään. <3