METAFORAT VOIMAVAROINA

KUKKEAT
 
Kuusaman sukuisien tuoksussa, 
kukkivat ainoat suvussaan,
Vanamot,
kuisen taivaan valoa kohti.
 

​Kuusten kuiskeessa,
sammalten syleilyssä,
vartensa vahvat,
kukkansa hennot.
 
Kuuta kohti kurottavat
herkät voimat,
vahvana loitsivat kevättä,
voipuneina voimassaan
laskevat vartensa
lepoon maan sammalsyliin.
 
Valon ja värien vähetessä
tuoksuissa muistot kuusamien, 
ja vanamon varpujen kukkeiden,
ikiaikaisten vahvojen varsien.
 
-Anne Peltonen
 
Mietin asioita, joista muodostuu ytimeni. Asioita, jotka ovat ja pysyvät kuun kierrosta toiseen ajan rattaan kulutuksessa. Asioita, jotka ovat ikään kuin sieluni kulumattomia kuvajaisia. Kulumatta kertovat tarinoita, lohduttavat kuiskeellaan sitä, minkä sielukseni tunnen. Metsä, kuuset, sammalvuoteet, ja niiden sylissä lepäävät ikivihreät Vanamon vahvat varret. Talvitaivaan allakin ikivihreät voimissaan. Kevätyössä kuuta kohti kurottavat herkät kukinnot. 
 
Sellainen on sielumaisemani. Aina yhtä kiehtova, ja kutsuva. Se on eräänlainen maisema sisälläni, johon aina palaan, ikään kuin juurilleni muistamaan. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta se on äärettömän tärkeä. Jollain mielelle käsittämättömällä tavalla tuohon sielunmaisemaan palaamalla rauhoitun, lepään, olen turvassa ja voimaannun. 
 
Metaforat ovat olleet aina minulle tärkeitä, ja leikin niillä erittäin mielelläni. Se on ikään kuin eräänlainen meditaation muoto. Suljen silmät, sukellan tyhjään, ja annan maiseman ikään kuin avautua eteeni. Kutsun koolle voimani, palaan perusasetuksiini. 
 
Ei mitään järkeä, mutta tärkeä. 

---