![]() Miellyttäminen oli pitkään tapani selvitä kaikesta ja suhteessa kaikkeen. Miellyttäminen oli nimenomaan elämästä selviytymismalli, eikä elämästä nauttimisen malli ja elämässä hyvinvoinnin malli. Joskus menneessä toimivaksi koettu toimintamalli ulottaa lonkeronsa liian syvälle, ja toimintamalli alkaa hallita elämää ja vie sitä suuntaan, johon ei halua elämäänsä suunnata. Menneisyyden kokemukset saattavat luoda kaiken kattavia uskomuksia siitä miten elämässä pärjätään ja hyvinvointi uhrataan tällä uskomusalttarilla. Joskus on aidosti syytä pelkoon, ja aidosti syytä toimia pelkojen pohjalta. Jos koko elämän ajan pelkää, ja toimii siltä pohjalta, niin siitä reissusta voi tulla raskas ja lopulta voimat uuvuttava kokemus. Kun hyvää tarkoittava uskomus on oman elämän ohjaksissa, niin sitä voi olla vaikea haastaa. Toimimattomasta toimintatavasta suhteessa itseen ja toisiin voi olla vaikea päästää irti, koska siitä irtipäästäminen muuttaa kaiken ja on kohdattava tuntematon. Toimimattoman toimintatavan tunnistaminen on kuitenkin helppoa; se on pelkopohjaista, se tuottaa kärsimystä, ahdistusta ja vie kaikilla tavoin omaa voimaa. Kun miellyttämistä ei enää ole, harjoittelee horjuvin askelin rohkeata rakastamista. Kun ei tiedä miten se tehdään, tietää kuitenkin sen, että se selviää uusia askelia ottamalla. Kun lakkaa tietämästä, siitä aukeaa luottamus, että askeleet kantavat. Luottamuksesta luominen on aivan toisenlaista kuin pelosta käsin luotu suhde itseen ja toisiin. -- Kirjavinkkejä Rohkeudesta rakastaa kirjoittavat mm. Brenee Brown ja Tara Lange. Suosittelen lukemaan. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|