LUOTTAMUS? Mitä on luottamus? Mistä luottamus kertoo? Mitä luottamus kuvaa? Miten luottamus syntyy? Missä on luottamusta?
Johonkin luottaa ja johonkin ei. Luottamus voi kohdistua asioihin, tilanteisiin tai toisiin ihmisiin. Luottamus kuvaa sen suhteen laatua, joka itsellä on johonkin. Luottamus johonkin kantaa itseä yli haastavienkin tilanteiden. Luottamus myös kantaa suhdetta toiseen ihmiseen kovinakin aikoina. Kovina aikoina luottamus itseen voi heikentyä tai kasvaa. Tiukoissa tilanteissa luottamus toisiin voi vahvistua, heikentyä tai katketa kokonaan. Luottamus kertoo millainen suhde on itseen, toisiin ja hetkessä olevaan. Luottamus kertoo omasta asenteesta elämään erilaisissa olosuhteissa. Luottamus kertoo oman sisäisen maailman itsenäisyydestä suhteessa ulkoiseen maailmaan. Luottamus kertoo siitä kuinka itseohjautuva tai ulkoa ohjautuva on. Luottamus paljastaa suhteen itseen. Luottamus usein selkiytyy kovissa paikoissa. Luottamus ohjaa eteenpäin ja vie kohti sitä mikä toimivaa. Luottamus kertoo siitä, että onko jokin toimivaa tai toimimatonta suhteessa itseen, toisiin tai olosuhteisiin. Jotakin toimimattomaksi tullutta voi rakastaa, vaikka siihen ei voi enää luottaa. Joskus huomaa, että on helpompaa antaa anteeksi kuin luottaa jälleen. Joskus puhutaan luottamuspääomasta, koska joskus vain luottamus loppuu, jos ihmisten välisistä suhteissa syntynyttä hyvää käytetään toista ihmistä vastaan. Luottamus kuvaa sen suhteen laatua joka meillä on itseemme, toisiimme ja maailmaan. Luottamus kertoo siitä kuinka toimiva suhde itseen, toisiin tai maailmaan on. Tunnustele luottamusindeksiä erilaisissa suhteissa. Huomaa miten luottamus itseen, toisiin ja maailmaan heijastuu ajatuksina, uskomuksina, tunteita ja toimintana. Huomaa miten erilaiset valinnat vaikuttavat suhteessa itseen ja toisiin. Huomaa millaiset valinnat; ajatukset, uskomukset, tunteet ja toiminta tekevät suhteista toimimattomia. Se riittää, että huomaat. Se on ensimmäinen askel. Ensimmäinen askel on yleensä vaikein, mutta toinen on jo helpompi ja sitten vain jatkat. Joskus elämä muistuttaa vahvalla tavalla siitä miten tärkeää itselle on luottamus. Välillä on hyvä pysähtyä huomaamaan, että elämän muistuttamana luottamus vahvistuu askel askeleelta. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|