Mitä mummo oikein kysyi?

PYRKIMYS OLLA TÄYDELLINEN, virheetön, hyväksytty,  miellyttää ja olla turvassa, jotta elämässä olisi riittävästi hallinnan ja kontrollin kokemusta?
 
Automaattivastaus pamahtaa ilmoille kuin puolustuksena hyökkäykseen: "Ei, tuo ei ole minun harhani. Minä olen aina oma itseni ja ilmennän avoimesti itseäni; omia tunteitani, ajatuksiani ja kokemuksiani. Tiedän, ettei ole täydellistä. Virheettömyys on harhaa. Täydellinen tarkoittaa samaa kuin mahdoton. Eikä elämää voi kontrolloida, se on mahdoton keikka. "
 
Pyrkimyksessä täydellisyyteen voi astua itsestään pahastikin sivuun. Pyrkimys virheettömyyteen on niin syvässä ihmisessä, että usein on lähes mahdotonta huomata miten tuo pyrkimys mahdottomaan ohjaa omia ajatus- ja toimintamalleja arjessa. Se on kuin piilossa oleva perususkomus, joka on niin syvässä, ettei sen vaikutuksia tunnista itsessään kunnes elämä pysäyttää sinut tavalla toisella, eikä päästä eteenpäin ennen kuin sanot: "Luovutan. Annan virheideni näkyä ja olla maustamassa inhimillisyydellään tarinaani."
 
Mummo aina kuolemaansa saakka kysyi minulta kolmea asiaa: "Paljonko painan?", "Paljonko minulla on velkaa?" ja "Olenko tehnyt töissä virheitä?". En tiedä miksi nuo kolme kysymystä olivat niin tärkeitä mummolle. Siksikö, että mummo eli molemmat sodat, selvisi hengissä, mutta varmasti koki paljon erilaista vajetta eläen ainaisessa epävarmuuden sekä turvattomuuden maailmankuvassa missä elämän hallinnan tuntua oli varmasti olemattoman vähän arjessa läsnä.  
 
En tiedä, sillä minä en tullut koskaan kysyneeksi syytä noihin kolmeen kysymykseen. Minä kiltisti vastasin aina näihin kolmeen kysymykseen mummolle: "En ole lihonut.", "Ei ole velkaa." ja "En ole tehnyt virheitä."
 
En koskaan sanonut mummolle, että kaikkien paino vaihtelee päivästä toiseen. En sanonut, että lähes jokaisella ihmisellä on velkaa jossain elämänsä vaiheessa. Ainakin silloin jos yrittää omistaa joskus sen katon, jonka alla asuu. Enkä myöskään sanonut, että jokainen ihminen tekee virheitä.
 
Elämä on kuin kirjoittamista. Kirjoittaessa tulee tehtyä ainakin kirjoitusvirheitä, jotka voi huomatessaan korjata. Kirjoittaessa tulee tehtyä myös ajatusvirheitä, joiden korjaaminen onnistuu joskus vain kirjoittamalla lisää, jotta huomaisi mitä ja miten todellisuudessa ajattelee.
 
Joan Didion on sanonut: "En tiedä mitä ajattelen ennen kuin kirjoitan siitä."
 
Olen huomannut, että minun kohdallani Joanin huomio pitää paikkansa. Usein vasta kirjoitettuani huomaan mitä tai miten ajattelen. Perususkomukseni ja toimimattomat ajatusmallini ovat joskus niin syvässä, että olen täysin sokeutunut niille kunnes alan kirjoittaa. Usein vasta kirjoittamisen kautta tulee näkyväksi se mitä todella ajattelen tai miten ajattelen.
 
Luovutan. Kirjoitan jotta tunnistaisin mitä todella ajattelen ja miten ajattelen. Annan virheideni olla maustamassa inhimillisyydellään tarinani.
 
En ole ihan varma miten mummon kysymykset liittyivät tähän kaikkeen. Ehkä siten, että usein tulee vastattua jotain miellyttääkseen muita. Usein saattaa jättää sanomatta mitä on mieltä, ettei olisi erimieltä toisten kanssa. Usein tuntuu turvallisemmalta jättää ilmaisematta oma mielipide. Joskus oman itsen aito ilmaisu saattaa keikuttaa venettä tuntemattomalla tavalla ja aiheuttaa laineita, joita ei voi kontrolloida. Elämästä tulee vain kovin raskasta, jos aina pelkää itseilmaisun keikuttavan venettä liikaa ja aiheuttavan hallitsemattomia laineita.
 
Elämässä kannattaa seistä tukevasti itsensä puolella. Suurinta rakkautta itseä kohtaa on antaa itselleen lupa ilmaista omia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Itseilmaisu on mielipiteitä ja koettua omasta maailmankuvasta käsin. Mielipiteet ja kokemukset muuttuvat suhteessa tapahtuvaan ja sen voi huomata ajan yli. Itseilmaisu on kuitenkin aina totuus itsestä tapahtuvassa hetkessä. Itseilmaisu on kertomusta koetusta kuluvassa hetkessä kunnes koittaa seuraava hetki. Keskeneräisyys ei ole syntiä, mutta täydellisyyden tavoittelu voi johtaa syntiin itseä vastaan ja pahoihin tekoihin suhteessa toisiin.  Keskeneräisyys on lahja, joka mahdollistaa kertomuksen  kasvusta itsen kautta, tämän yhden elämän mittaiselta ajalta.
 
Pitkässä juoksussa avoin ja aito itseilmaisu on ainut tapa voida hyvin itsensä kanssa suhteessa toisiin. Se on ainut tapa myös vetää puoleensa sellaisia ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja joiden kanssa on innostavaa tehdä asioita yhdessä. Ihmisiä, joiden kanssa arjen jakaminen tekee elämästä merkityksellistä ja monellakin tapaa kevyempää. Kun olet se kuka todella olet, niin elämääsi alkaa ilmestyä niitä asioita, joita todella haluat ja ympärillesi ilmestyvät ne ihmiset, joiden kanssa todella haluat   luoda ja jakaa yhteistä arkea.

​Kun olet se kuka todella olet, niin elämä täyttää sinut merkityksellisyyden kokemuksella. Elämän kokemisesta tulee täyttymyksellistä.