Miten Minä ite -moodista Ite oot ihana -tilaan?

Miten Minä ite -moodista Ite oot ihana -tilaan?

Äitini kertomusten mukaan olin lapsi, joka ensi askeleista asti oli vahvasti Minä Ite -moodissa. Olin se lapsi, joka ei istunut rattaissa, vaan käveli rattaiden vieressä. Olin lapsi, josta varttui aikuinen, jota ei tarvinnut auttaa. 

Vuosien varrella kohtasin ihmisiä, jotka opettivat kasvattamaan teflonia pintaan, rakentamaan panssarin, eli kovettamaan pinnan ja kivettämään sisukset. Ihmisiä, jotka opettivat elämän olevan kovaa, ikuista sotatilaa, missä tikarit selässä olivat luonnollinen ja itsestään selvä tila, missä ainoastaan tikarien määrä vaihteli. Ihmisiä, jotka opettivat miten heikot olivat kohtalonsa ansainneet. Itsestään selvä tila, missä elämän kokemus oli raskas ja yksinäinen, koska eristäytyminen oli ainut keino piilottaa yksilön heikkouden kokemus. Heikkouden kokemus oli synti, joka piti piilottaa, koska perisyntiä ei saanut kokemattomaksi. Kun ihminen uskoo olevansa heikkoutensa tähden kuolemaan tuomittujen joukosta muiden kohtalonsa ansainneiden heikkojen joukossa, erillisyyden vankilan muurit ovat murtumattomat kunnes sisäinen paine käy liian kovaksi.

Vuosien varrella lapsesta aikuisuuteen kohtasin myös ihmisiä, jotka tarjosivat Ite oot Ihana -tilaa, jota en ymmärtänyt. Tila vaikutti käsittämättömältä, koska elämässähän mitään ei saavuta olemalla ihanassa tilassa. Voittajien elämä on kovaa ja raskasta, sillä menestyjien elämä koostuu ongelmista. Voittajan roolissa ei ole varaa hävitä, sillä se on kuolema. 

Vuodet veivät hetkeen, missä istuin kalliollani ja luovutin. Myönsin, etten tiedä mitään. Myönsin, etten tiedä, mitä haluan, enkä miten toimia toisin. Ainut mitä tiesin, oli se, että olin tilassa, missä en halunnut olla. 

Ei-tietämisen jälkeen olin valmis ottamaan tuntemattoman vastaan, vaikka pelkäsin. Menneestä irrottaminen vei minut äärieni rajoille, ja kohtaamaan jokaisen pelkoni. Lopulta aloin muistaa Ite oot Ihanan -tilan. Muistaminen oli myös suruprosessi, missä itselle anteeksi antaminen vei aikansa, pidempään kuin olisin tehokkaan ihmisen roolissa halunnut. 

Ei ole helppoa kohdata sitä, että Ite oot Ihana -tila oli kokemus, löytyy vasta kymmenien vuosien päässä menneessä. Ei ollut helppoa ymmärtää, että tuo tila olisi mahdollista jokaisessa hetkessä, jos suostun vain irti päästämään toimimattomasta.

Tie "taivasten valtakuntaan" ei avaudu tietäjälle. Tietäjän tie helvettiin on kivetty hyvää tarkoittavilla teoilla. Tietäminen on tietäjän toimimattoman menneisyyden opeista luotu maailma, josta on päästettävä irti, ja astuttava tuntemattomaan. Kun astuu tuntemattomaan ehdoitta, sukellus voi olla syvä ennen pintaan nousua. Kuitenkin ainut asia, mihin voi hukkua on omien ajatuksien meri, joka ei ole todellisuus. 

Ite oot Ihana on tila, missä ollaan, ja toiset ovat. Tietoisuus siitä, kuka todella on, ja miten valita itselleen sitä, mitä haluaa vahvistaa. Keskittyä määrätietoisesti siihen, mitä haluaa. Keskittyä päättäväisesti siihen, miten tehdä asioita nauttien kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Se on työtä, missä heikkous on herkkyyttä tehdä tarvittavat muutokset omissa valinnoissa. Se on työtä, missä heikkous on kyvykkyyttä olla auki hetkessä aukeavalle. Kun heikkous onkin supervoima, mikä takaa toimintakyvyn haastavissakin tilanteissa, niin on vihdoin synnistä vapaa. Kun heikkous on voima, se saa näkyä ja erillisyyden vankilan muurit ovat muistoissa vain oppi siitä, miten erilaisia maailmoja luodaan.
​
SIILIKIN SEN TIESI...

Tavallaan elin,
tavallaan en.
 
Tavallaan kuolin,
tavallaan en.
 
Sitten unessa tapasin siilin,
sellaisen piikikkään panssarin omaavan, 
sirkeä silmäisen metsän olennon.
 
Siili sanaili unessa seuraavaa: 
”Osittainen elämän hengittäminen,
on kivulias elämäntapa,
panssarilla tai ilman.”
 
Siilikin sen tiesi,
tavallaan.

-Anne Peltonen