Miten palaudut?

Jokaisella on omat tapansa palautua, keinonsa ladata akkunsa, levätä,  ottaa iisisti, relata,  rauhoittaa parasympaattinen hermostonsa. Tapansa hengittää ulos, jotta voi hengittää sisään. Keinonsa päästää irti menneessä koetusta, että voi olla läsnä tapahtuvalle  ja toimia läsnä olevassa hetkessä. Keinonsa palata kehoonsa, ja muistaa, että mieli on leikkikalu, millä voi luoda kaikenlaista. Muistaa, että ajatukset ovat aina tulkintoja siitä mitä on. Ajatukset eivät ole todellisuutta. Jokaisen maailman kuva ja mielen maisema on itse luotu tulkinta tapahtuvasta, ei yhteistä jaettua todellisuutta.

Minulta kysyttiin: "Miten palaudut?"
Vastasin: "Kirjoittamalla."

Polullani sanat ovat valoja taivaallani... ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan. Sanat taivaallani ovat valoja, joiden kautta löydän aina tieni kotiin ja takaisin.

Pimeän valkeat, tähteni taivaalla sanoittavat huomattavakseni sen, mikä on tietona kehossa, vaikka ei vielä tietoisen puolella.

Sanat tähtinä taivaallani hellästi saattelevat minut takaisin polulleni, kun vapisen ja horjun syrjään polultani. Sanat tähtinä ohjaavat takaisin oman voimani äärelle, missä lähteeni on kirkas.

Lähteeni äärellä muistan, miten tärkeä on turvallinen tila, missä voi vapaasti ilmaista ja jakaa kokemaansa, ja sitä kautta päästä kosketuksiin yhteisen kanssa. Kun itseilmaisu vaarantuu itseluodun pelon kokemuksesta, hyvinvoinnin perusta horjuu.

Onneksi ikiaikaiset valot odottavat taivaalla väsymättä hetkeä, jolloin on valmis kääntämään katseensa taivaalleen, ja muistamaan, että on vain yhden uuden ajatuksen päässä levosta.

Runot ovat kuin sisimmän hiljaisia rukouksia, jotka hellästi hoitavat haavoittuneita kohtia, antavat luvan levätä ja jatkaa matkaa, kun on sen aika.

Siitä Polullani -runo muistutti ja muistuttaa minua

POLULLANI
Pommikoneet jylisevät taivaallani,
mieleni horjuu.
Kehoni vapisee
pelkojeni metsästysmaana.

Kurkotan tähtiä taivaaltani,
etsin polkua kotiin ja takaisin,
Ikivihreän kuusen
viitoitettaessa tietä.

Polullani
vanamot lepäävät
syvässä vihreässä,
sammaleen syleilyssä.

Olen jälleen täällä,
istun kivelläni
vanamoiden tuoksuvassa yössä,
jalkani syvässä sammaleessa,
kuuseni juurella,
on lähteeni kirkas.

​-Anne Peltonen