Muutoksen muistamisen matkassa...

Jälleen katson muistojani 5 vuoden takaa, hetkestä 8.10.2017. Hyvältä tuntuu katsella muutoksen muistamisia, ja jatkaa samalla polulla muutoksen kantaessa jokaisella askeleella.
--

"MUUTOSVÄLITYSTÄ JO VUODESTA 1968." (8.10.2017)

Viimeisten vuosien aikana minulta on usein kysytty: "Mitä teet?"

Kun on elänyt voimakkaassa muutoksen tilassa useita vuosia, tuo kysymys on ollut ajoittain haastava vastattava kysyjää tyydyttävällä tavalla. Kun urakalla riisuu päältään toimimattomaksi tulleita rooleja, statuksia, ympäristöjä, ajatuksia, uskomuksia ja toimintamalleja. Kun luopuu elämässään jostain hyvin palvelleesta, mutta tässä hetkessä tiensä päähän tullleesta, niin ns. uusi ei astu heti tilalle. Uuden ollessa vielä kehkeytymässä ollaan eräänlaisessa välitilassa. Tästä hetkellisesti tyhjästä tilasta on ollut haastavaa vastata "Mitä teet?" -kysymyksiin.

"Mitä teen?" -kysymykseen voi toki vastata, että "Olen tässä." Tuo vastaus yleensä vain hämmentää kysyjän, eikä vie yhteistä vuorovaikutustilannetta eteenpäin.

Kysymys on haastava, sillä ihmiset kysyessään "Mitä teet?" -kysymyksen odottavat kuulevansa eri asioista. Joku haluaa kuulla missä asuu, toinen haluaa tietää millaisessa parisuhteessa on, kolmatta kiinnostaa millainen terveydentila on, tai millaisia töitä tekee ja millaisin tavoin ansaitsee rahaa.

Siinä vaiheessa kun omat käsitykset mm. työn teon käsitteestä romuttuvat ja alkavat muotoutua uudestaan, niin sitä on todella haastavaa vastata toisia ihmisiä tyydyttävällä tavalla "Mitä teen?" -kysymykseen.

Kun itseltä häviää ihmisenä olemisesta ja suhteessa toisiin ns. vapaa-ajan sekä työajan rajat, niin haaste vastata kysyjää tyydyttävällä tavalla vain kasvaa.

Kun itsellä työn käsite ei pidä enää sisällään tiettyä lopputulosta, niin sitten sitä on jo todella ongelmissa vastauksiensa kanssa. Ihmisten ennakkoajatus on usein se, että työtä on se mistä seuraa rahaa.

Mitä jos tekee valtavasti töitä kellon ympäri ilman tiettyä välitöntä hyödyn odotusta. Mitä jos tekee työnä sitä mitä tekisi joka tapauksessa ilman, että siitä seuraa välittömästi ennakkoon valittu lopputulos X tai hyöty Y, esim. raha. Mitä jos huomaa toimivansa tunti-, päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuosikaupalla silkasta intohimosta, eräänlaisesta järjettömästä sisäisestä pakosta. Mitä jos sallii itsensä tehdä jotain, jolle ei pysty edes lupaamaan tiettyä lopputulosta tulevaisuudessa tai mitään järkevää aineellista seuraamusta, jolla voisi selittää tekemisensä järkevyyttä kysyville.

Miten synnyttää jotain aivan uutta ja suunnata aivan jotain uutta kohti, jos pitää ennakkoon tietää miten, milloin ja kuinka paljon siitä seuraa esim. rahaa. Onko tekeminen hyödytöntä tai arvotonta, jos siitä ei seuraa koskaan rahaa.

Jos tavoittelee uutta vain rahan näkökulmasta, niin silloin toimitaan etukäteen rajatussa maastossa ja uuden ilmeentyminen on hyvin rajallista. Tuo näkökulma voi pahimmillaan estää liikkeelle lähdön uuteen. Koen, että tämän muutosilmiön ymmärtäminen on keskeistä suhteessa omaan ja yhteiseen hyvinvointiin tämän päivän yhteiskunnassa, sekä vapaa-ajalla että ns. työajalla.

Eilen aamulla pyöräillessäni sateessa kuulin vastauksen "Mitä teet?" -kysymykseen. Sisältäni nousi iloinen hihitys ja ajattelin, että ehkei tämä vastaus edelleenkään tyydytä kysyjää, mutta minulle se oli ainut todellinen vastaus.
​
Kysymys: "Mitä teet?"
Vastaus: "Muutosvälitystä jo vuodesta 1968."