MUUTOSMATKALLA MAAILMANKUVISSA

• Kysymys: "Miksi teen sitä mitä teen? Miksi sanoittaa muutosmatkaamista?"
• Vastaus: Muutosmatkaillessani alati muuttuvissa maailmankuvissani, yritän havahtua omasta   karhumaisesta talviunestani. Karhukirjeeni kaamoksesta ovat pyrkimystäni olla valveilla itseni kanssa suhteessa toisiin ihmisiin, siihen mitä ja mitä tapahtuu suhteessa tapahtuvaan. Täysin itsekästä touhua. Kuitenkin toivon, että sivutuotteena syntyy jotain mistä itse kukin voi löytää itselleen jotakin, mikä on kunkin oman muutoksen kannalta, ehkä hyvä herätä huomaamaan ja muistamaan. Tavoitteenani ei ole tietää tai etsiä totuutta, vaan jakaa koetusta. Pyrkimykseni on lisätä ymmärrystä  ihmisenä olemisen rinnalla olevuuden ulottuvuudesta, jotta jokainen voisi kokea olevansa hyväksytty kaiken aikaa läsnä olevassa kollektiivisessa keskeneräisyydessämme myös yksilötasolla. 

---

Tarinointia havainnoinnista ja nimeämisen moninaisista vaikuttavuuksista

​Huomatun nimeäminen antaa hallinnan tunnetta. Huomatun nimeäminen on pyrkimystä olla tärkeä muiden silmissä: ”Katsokaa mitä minä huomasin!”.  Huomatun nimeäminen on myös hyväksynnän hakemista siinä ryhmästä johon ollaan  suhteessa: ”Katsokaa minäkin huomasin saman!”.  Ryhmän hyväksynnän kokemus luo turvallisuutta ja hallinnan kokemusta arkeen. Hyväksyntä ja turvallisuuden kokemus ovat hyvin miellyttäviä tuntea.
 
Kun näkemäänsä loputtomasti nimeää ja arvioi, riskinä on mitätöidä nähtyä sekä vähentää tilassa olevien suhteiden välistä voimaa, sekä näkijän että nähdyn.  Sanoittamalla nähtyä luodaan loputonta ajatusten virtaa, joka muodostuu sisäiseksi kokemukseksi. Sisäisestä kokemuksesta muodostuu totuus ulkona olevasta, jolloin ollaan oman mielen luomien kokemuksien ja kuvien vankina. Kyky kokea, sitä mitä todellisuudessa on, vähentyy.

Syntyy uskomus, että todellisuudessa tapahtuva on näkemyksesi mukainen esityksen siitä mitä tapahtuu. Uskomus, joka rajoittaa kykyä saavuttaa puhdas kokemusta olevasta ja tapahtuvasta.  Mieli ja sen ajatukset pyrkivät kiinnittymään vain siihen mikä on tuttua ja  siten merkityksellistä. Ajatuksien tauttoman virran sokeudutaan todellisuudessa olevalle. Kyky avautua huomaamaan ja herkistymään, sille mikä on nähtävissä, passivoituu.  
 
Halu nimittää ja määrittää kaikki koettu käsittein sekä rakentein johtaa siihen, että käytettävissä oleva energia keskittyy yhä suppenevan materian käsittelyyn.  Samanaikaisesi vähenee tilassa olevien toiminnan vapaus ja luovuus, sillä käsittein ja rakentein luodaan rajat, sille mitä olisi käytettävissä. Todellisuudessa kaikkea on rajattomasti, mutta käsitteellisyyden kautta elämästä muodostuu niukkuuden ja vajeen toimintakenttä, missä havaittavaa on rajoitetusti.
 
Jos altistaa itsensä vain sille, joka on ennestään kiinnostavaa, niin syntyy vähemmän mahdollisuuksia havaita laajemmin ja syvemmin sitä mitä on. Jos suuntaa huomionsa tapahtuvaan vain hyödyn näkökulmasta, niin havaitsee yhä vähemmän sitä mikä olisi aidosti hyödyllistä tapahtuvassa hetkessä suhteessa tapahtuvaan ja toisiin. Jos pitäytyy vain niissä näkökulmissa, joita mieli entuudestaan pitää järkevinä,  kapenee kyky nähdä uusia ratkaisuja.

Samalla eteen aukeavat uudet tilanteet  alkavat tuntua  yhä useammin ongelmallisilta, joihin on vaikeata ja työlästä löytää ratkaisuja. Elämästä alkaa muodostua pulmatehtävä, jossa aika ja energia kuuluu ratkaisujen keksimiseen. Jos altistaa itsensä vain sellaisille tilanteille, joiden kokee vievän perille ennalta päätettyyn tavoitteeseen,  niin elämän kulku voi alkaa näyttyä hyvin mustavalkoisena.

Mitä enemmän  altistaa itsensä tilanteille, jotka tukevat vain nykyistä ajattelua, sitä suurempi on riski, että ajattelusta tulee pääsääntöisesti arvottavaa, mitätöivää ja poissulkevaa. Joustavan, luovan ja mahdollistavan mielen salaisuus on oman olemassa olevan kokemusmaailman altistamisessa myös sellaisille kokemuksille mistä ei  vielä löydy tuttuuden tunnetta. Itselle tuntemattomiin maastoihin astuminen vaatii rohkeutta, sillä itselle vielä tuntemattomassa on vähemmän hallinnan tuntua ja sen tuomaa turvallisuuden kokemusta.

Ensimmäisiä askeleita uutta avaavaan ja tilaa luovaan kokemiseen voi harjoitella siten, että todella kuuntelee, katsoo ja havainnoi. Tunnustelee kokemusta, mutta malttaa olla nimeämättä kaikkea välittömästi. Kun viivyttelen hetken ja keskittyy sinnikkäästi hetken kauemmin havainnointiin, saattaa huomata kokevansa jotain aivan uudella tavalla. Samaan aikaisesti aukeaa ympärille oleville uutta tilaa, jossa suhteiden välissä syntyvä luovuusvoima voi alkaa kasvaa.
 
Pelkästään tunteiden seuraaminen saattaa alkaa myös kaventaa kykyä havaita ja kokea sitä mitä on havaittavissa. Jos oppaina eri tilanteissa käytetään vain itselle miellyttäviä tunteita, silloin on tiedostamatta aloitettu havaittavassa olevien mahdollisuuksien ja kokonaishavaintokentän kaventaminen. Jos  valinnat ja niitä seuraavat toiminta ovat vain tunteisiin pohjautuvaa, niin toiminnasta voi tulla hyvin lyhytjännitteistä ja toimijan kokonaisekologian, kokonaishyvinvoinnin,  kannalta epäedullista. 

Tunteet ovat aitoja, mutta tulkinnat tunteiden kokemista saattavat olla hyvinkin vääristyneitä suhteessa vallitsevaan todellisuuteen. Miellyttävät tunteet saattavat herätä silloin, kun kohdataan jotain entuudestaan turvalliseksi tai helpoksi koettua. Epämiellyttävät tunnekokemukset saattavat nousta pintaa juuri uusien mahdollisuuksien edessä. Ennen havaitsematon  maasto ennen näkemättömyydessään voi vaikuttaa pelottavalta.

Todellisuudessa joka hetkessä eteen avautuva mahdollisuuksien polku on tuntematon, jos mieli ei ole kiinnittynyt huomaamaan vain sitä mikä tuntuu ennestään tutulta. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus avautua huomaamaan laajemmin se mitä todella on. Menneisyyden kokemuksiin takertuva mieli voidaan herkistää avautumaan myös sille mitä on ja tapahtuu läsnä olevassa hetkessä. Herkistyminen voi alkaa itsensä altistamiselle myös sille mikä ei tunnu entuudestaan tutulta.