Muutosvoimat: oman innostuksen äänen kuuleminen ja tunteminen

Muutosvoimat: oman innostuksen äänen kuuleminen ja tunteminen
 
Muistan ajanjakson elämästäni, kun enää kuullut, enkä tuntenut innostuksen ääntäni. Olin unohtanut, että mikä oli muutosvoima, josta ammensin. Unohdin sen niin täysin, että aloin uskoa sen pienen äänen sisälläni olevan heikkouden ääni, jolle ei ollut sijaa järjen ja logiikan maailmassa. En enää muistanut sitä aikaa, kun elämässäni kaikki tapahtui kuin itsellään ja luonnollisella rytmillään. Se oli pieni musta piste menneisyydessä, jota ei enää ollut.
 
Jostain näkökulmasta kaikki oli hyvin, sillä ulkoapäin elämä oli täyttä, mutta sisälläni kolisi tyhjyys. Merkityksellisyyden kokemusta oli yhä vaikeampi tavoittaa missään arjen tilanteissa. Suurinta merkityksellisyyden kokemusta ja sisäistä rauhaa koin luonnossa olemisen tilassa. Ei-tekeminen ja ei-tietämisen tilassa hengittäessäni metsän puiden tahtiin ja asettaessani sydämeni sykkeen aaltojen rytmiin. Kosketuksissa kallioiden, puiden ja veden voimaan koin yhteyttä ja ehdotonta hyväksyntää; silloin saatoin olla ja silloin oli lupa levätä omana itsenään.
 
Ihmisten kanssa oli toisin. Ihmisten kanssa oli ristiriitaista. Kaipasin yhdessä innostumista ja jakamista yhdessä toisten kanssa, mutta suhteessa ihmisiin uuvuin. Jossain vaiheessa ymmärsin, että vuorovaikutussuhteeni ihmisiin ei toiminut. Tiedostin ainoastaan toimimattomuuden, mutta en todellakaan tiennyt miten toimia toisin.
 
Toimimattoman tiedostaminen riitti. Tuohon tiedostamiseen tarvittiin paljon uupumusta, jotta tuolle totuudelle saattoi antautua. Tietoisuus omasta tilasta suhteesta toisiin tuli ovi, josta astua johonkin uuteen. Liikkeelle lähtiessä tuosta uudesta ei ollut mitään tietoa. Oli vain heikko aavistus tai toivo siitä, että on olemassa jotain muuta, jotain joka voisi toimia.
 
Tietämättä mikä toimisi tai mistä oli edes kysymys, astuin tuntemattomille poluille ja aloin salaa etsiä jotain, joka voisi toimia. Tuo antautumisen ja irti päästämisen hetki oli myös päätöksen hetki. Päätös lähteä etsimään jotain, jota ei edes muistanut kadottaneensa. Päätös astua omalle polulle ja löytää takaisin kotiin oman sisäisen äänen äärelle, vaikka ei edes tiennyt niin tekevänsä. Se mikä oli tietoista oli riski. Riski siitä, että tulisi hylätyksi ja menettäisi kaiken sen minkä oli luullut olevan tärkeintä.
 
Näin jälkeen päin ymmärrän, että tuona hetkenä itse hylkäsin toimimattomaksi tulleen, sillä itse en voi koskaan tulla hylätyksi muuta kuin itseni toimesta. Tuosta hetkestä alkoi itseni muutospäivitys, jonka aikana päästin irti kaikesta toimimattomasta ja löysin jälleen oman ääneni.
 
Ensimmäisiä kosketuksia omaan sisäiseen ääneen, innostukseen ja intohimoon sain lapsuuden muistojen kautta. Tein harjoitusta, jossa pyydettiin muistelemaan sitä hetkeä, kun kaikki sujua vaivattomasti, luonnostaan, aivan kuin itsestään ja itsellään. Mitä tein, missä olin ja mitä tapahtui, kun toimintaa oli paljon, mutta pakkoa vähän? Silloin aloin muistaa, että sellainenkin aika oli ollut ja miten sitä olinkaan kaivannut.
 
Mitä sinä teet, missä olet, kenen kanssa olet ja mitä tapahtuu silloin, kun kaikki sujui vaivattomasti, luonnostaan, aivan kuin itsestään ja itsellään? Millaisissa arjen hetkissä ja arjen ympäristöissä on innostavaa olla yhdessä toisten kanssa ja tehdä asioita yhdessä? Onko sellaisia hetkiä ollut lähimenneessä vai hieman kauempana menneisyydessä?
 
Se on varmaa, että jokaisella meillä on ollut hetkiä elämässä, jossa toimimme sisäisestä innostuksesta käsin; teemme sitä mitä tekisimme joka tapauksessa. Toimimme ja valitsemme siten, että kaikki vain toimii suhteessa itseen ja toisiin.
 
Joskus saatamme löytää itsemme elämän kohdasta, jossa kaiken tuon kokeminen tuntuu vaikealta saavuttaa tai se tuntuu sadulta, joihin lapsena uskoi, mutta ei enää tosielämässä.
 
Se on kuitenkin siellä ja se on työ, joka on tehtävissä. En edes yritä väittää, että oman muutospäivitys on helppoa, mutta se on tehtävissä olevaa työtä. Se on elämistä omana itsenään ja omasta innostuksesta käsin. Kun on elänyt pitkään erilaisten roolien takana, niin alussa ei ole edes helppoa tiedostaa, että elää roolien takana. Sitä vain ihmettelee miksi uupuu suhteessa toisiin ihmisiin, eikä elämä enää maistu, vaikka kaikki on hyvin.
 
Roolit ovat osa elämässä selviytymisen strategioita. Sellaisia  toimintamalleja, joilla selviydytään elämän eri tilanteissa. Mutta jos erilaiset roolit jäävät päälle ja noista rooleista tulee kuori oman todellisen identiteetin päälle, niin pikkuhiljaa roolit todellisen itsen päällä ovat liian raskas taakka kantaa. Lopulta voi käydä niin, että ihminen ei enää kuule aitoa itseään, vaan on eksynyt valeminuuksiensa viidakkoon.

Eksyneenä itseltään ja piilossa toisilta alkaa arki suhteessa itseen ja toisia muodostua uuvuttavaksi. Kun kukaan ei tiedä  kuka todella olet ja mitä todella haluat, sitä ei voida sinulle antaa. Kun itse et enää tunnista kuka todella olet ja mitä haluat, niin et enää osaa tavoitella todellisia unelmiasi. Et osaa enää tehdä valintoja, jotka vastaisivat aitoja tarpeitasi. Et osaa enää toimia siten, että loisit elämääsi sitä mitä todella haluat.
 
Omien ajatus- ja toimintamallien päivittäminen toimiviksi on ihmisenä kasvua suhteessa ympärillämme olevaan ja tapahtuvaan. Se on suhteessa olemista kaikkeen elävään siten, että se on kokonaisekologista myös suhteessa itseen. Se on tehtävissä olevaa työtä, sillä se on ihmisenä kasvua suhteessa toisiimme ja muuttuvaan maailmaan ympärillämme. Kasvu tapahtuu vääjäämättömästi ja se on helpompaa, kun annamme muutoksen tapahtua meissä. Kamppailu muutosta ja kasvua vastaan on uuvuttaa, joten kannattaa olla mukana muutoksessa.
 

 

---