​Muutosvoimat ovat murtumakohdissa: todellisen itsen salliminen ja liikkeeseen lähteminen

​Muutosvoimat ovat murtumakohdissa: todellisen itsen salliminen ja liikkeeseen lähteminen
 
Ihmisen murtumakohdista paistaa sisäinen valo, joka on todellinen itse. Murtumakohtiensa puoleen kääntymällä saavuttaa yhteyden todelliseen itseensä, identiteettinsä. Murtumakohtiensa puoleen kääntymällä kohtaa myös pelkonsa, jotka huutavat kauhusta ja käskevät palaamaan tunnettuun, jossa on turvalliseksi koettu maasto ja jossa miellyttämällä muita on hyväksytty.
 
Matelija-aivot nakuttavat pelkoja kannustaen: lauman hyväksyntä on hengissä selviämisen kannalta olennaista. Lauman ulkopuolella on menettäminen ja kuolema. Pelosta sekaiset matelija-aivot vaativat pitämään kiinni kaikesta menneessä saavutetusta ja pysymään tuttuudessaan turvallisella maaperällä.
 
Tunnettu ahdistus on turvallisempi kuin tuntemattoman lupaus jostain uudesta. Tuntemattoman lupauksen uudesta voi lunastaa vain luopumalla vanhasta tunnetusta. Se on liian suuri riski yksilön elämän kannalta kahdesta näkökulmasta. Liian suuren riskin kaksi näkökulmaa muodostavat paradoksin. Jos valitsee tunnetun turvallisuuden, hylkää todellisen itsensä ja elämän.
 
Kuitenkin tuntemattoman valinnassa on kohdattava murtumakohdan kipu, jotta voi löytää tuntemattomasta todellisen itsensä ja elävän elämänsä. Murtumakohdan kipu on oman heikkouden, haavoittuvuuden ja riittämättömyyden kohtaamista. Murtumakohdan kipu on pelkoa menettämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Kipua kohti omaa itseä, itsen uudestisyntymää ja paluuta todelliseen yhteyteen, paluuta toisten luo omana itsenä. 
 
Tuntemattomaan astuminen voi tarkoittaa kaiken tunnetun ja omistetun vaihtumista johonkin uuteen. Tuntematon on elämän liike, jota ei voi hallita. Kun alkaa ottaa todellisen itsensä sallimisen askeleita, astuu maastoon, jossa polku syntyy ja aukeaa omista askeleista. Kukin askel sisältää aina valinnan, itsen ja toisten hyväksynnän välillä. Kun lopulta valitsee itsensä, valitsee todellisen hyväksynnän suhteessa toisiin. Todellinen ja aito on aina ehdotonta. Aitoa ja todellista ei tarvitse ansaita. Paradoksaalista, että ehdottaman hyväksynnän kokemisen ainut ehto on  itsenä olemisen ehto.
 
Paradoksi paradoksin sisällä: kun valitsee todellisen itsensä, oma polku yhtyy toisten polkuihin juuri oikeaan sekä parhaalla mahdollisella tavalla. Polkujen yhdistyminen ei  ehkä tapahdu kuten uskoi, tai toivoi, koska parhaat ratkaisut tulevat näkyviksi vasta ajan yli. 
 
Oman todellisen itsen valinta on antautumista vielä tuntemattoman edessä. Tuntemattoman edessä ainoana oppaana on todellisen oman itsen ääni; siitä on kysymys ihmisenä kasvussa. Ainoastaan sisältäpäin ihminen voi kasvaa ulospäin. Ainoastaan sisältäpäin kasvaen ihminen voi luoda elämän, jonka todella halusi ja jossa on riittävä juuri sellaisena kuin on. 

Siksi murtumakohdat huutavat kipeästi, jotta ihminen kääntyisi, kuulisi ja kohtaisi kipunsa, vapauttaisi  muutosvoimansa.  Murtumakohdista loistaa todellisen itsen valo ja odottaa vapauttajaansa.  

---