Myötätuntoa tutkimassa ja sen rajoja tunnustelemassa

 
Pariisin tapahtumat ovat saaneet meidät keskustelemaan. Keskustelemaan siitä, että kyse ei ole vain Pariisista, vaan koko maailmastamme ja sitä mitä tapahtuu kaikkialla maailmassamme. Ehkä jopa alamme tiedostamaan erillisyyden harhamme, joita luomme erilaisilla rajoilla, jotka ovat totta vain mielissämme. Rajat ovat hyvin harvoin fyysisiä. Ne saattavat kyllä olla jaettuja ja kollektiivisia, mutta silti totta vain mielissämme.
 
Ehkä jopa alamme heräämään siihen, että jokainen myötätunnon osoitus on myötätunnon osoittamista koko maailmaa, yhteiskuntaa ja elämää kohtaan ilman rajoja. Myötätunto ei ole ehtyvä luonnonvara. Myötätunto on ehtymätön voima sisimmässämme, joka vain kasvaa sen osoittamisen myötä.
 
Myötätunnon voimaa itsessä voi kasvattaa missä tahansa ja milloin tahansa. Se on henkilökohtainen valinta, jonka voi tehdä juuri nyt. Hymyile bussipysäkillä kanssakulkijalle. Anna autoilijana tietä suojatiellä kulkijalle. Avaa ovi ruokakaupassa. Tervehdi naapuria rappukäytävässä. Kuuntele työkaveria töissä arvostavasti. Katso ympärillesi missä ikinä oletkin ja huomaa ettet ole yksin, et ole koskaan ollut, etkä tule koskaan olemaan. Olet osa tätä kaikkea, yhteydessä kaikkeen ja vaikutat tähän kaikkeen joka hetki.
 
Huomaa ja huomioi ympärilläsi olevat ihmiset. Kohtaa katseet, hymyile, nyökkää, tervehdi, sano kannustava sana, kuuntele, ojenna kätesi, rutista olkapäästä, avaa sylisi… muista että maailmaa on juuri tässä ja nyt.
 
Sinä olet osa tätä kaikkea. Valitse tänään myötätunto siinä mitä ikinä teetkin. Aloita jostain. Ota ensimmäinen pieni askel tänään. Harjoittele myötätuntoa. Pura mieleesi rakentamiasi rajoja.
 
Joskus silmiin katsominen ja toisen kunnioittava kuuntelu voi olla "That's one small step for man, one giant leap for mankind."
 
Myötätunto kutittelee minua kovasti sisältäpäin. Se tuuppii minua kohtaamaan omia rajojani. Huomaan, että minulla on rajoja myötätunnolle. Se onkin voimavara, jonka olen kahlinnut. Se on kuin pato, jota säännöstellään. Mitä täältä löytyykään?
 
Myötätuntoa on helpompi osoittaa ihmisille, joista pidämme tai joita kykenemme jotenkin ymmärtämään. Ihmisille, jotka käyttäytyvät meidän normiemme ja odotustemme mukaisesti. Myötätuntoa on helpompi osoittaa lähipiirille ja tutuille. Oman edun tavoittelu erilaisissa tilanteissa ja omalla miellyttävyysalueella  pysyminen saattaa rajata meidän kykyämme osoittaa myötätuntoa. Halumme selviytyä ja pärjätä tietyissä tilanteissa saattaa rajata kykyämme osoittaa myötätuntoa. Pelkomme saattavat estää meitä osoittamasta myötätuntoa. Pelkojemme voimalla olemme saattaneet luoda itsellemme uskomuksia tai ottaa toisten peloilla rakennettuja uskomuksia omiksemme, jotta estävät meitä käyttämästä ja kasvattamasta myötätunnon voimaa. Annamme peloista rakennetuille rajoille nimiä ja teemme niistä ismejä, joita julistamme.
 
Herääkö myötätuntoni vain silloin, kun säikähdän ja oma selviytymisviettini herää? Oliko Pariisi riittävän lähellä laukaisemaan selviytymisviettini ja herättämään sitä kautta uinuvan myötätuntoni? Onko selviytymisvietti ihmisen myötätuntoa suurempi voima? Onko oman edun tavoittelu ihmisen myötätuntoa suurempi voima? Onko miellyttävyysalueeni tärkeämpi  kuin myötätuntoni kasvattaminen?
 
Eikö myötätunto ole sitä, että arvostaa kaikkea elävää maantieteellisistä etäisyyksistä ja rajoista huolimatta? Arvostaa toista ihmistä, vaikka ei ymmärtäisikään hänen maailmankuvaansa. Arvostaa toista ihmisistä silloinkin, kun hän ei ymmärrä valintojensa ja tekojensa seurauksia. Arvostaa sitä elämää, joka meissä kaikissa ja kaikkialla on. Arvostaa meissä ihmisissä olevaa inhimillisyyttä ja sitä elämän kestävää kasvuprosessia, jossa noustaan ja kaadutaan. Arvostaa ympäristöä, eläimiä ja kaikkea elävää omilla valinnoillaan.
 
Mihin asti minun myötätuntoni tänään yltää? Yltääkö se itseni ulkopuolelle, kotiini, läheisiini, naapuriin, kadulle, bussiin, työpaikalle, naapurikortteliin, Pariisiin…? Mitä jos myötätunnollani ei olisi rajoja? Mitä jos luopuisin kaikista mieleni pelkojen rakastamista uskomuksista, jotka rajaavat myötätuntoni voimaa?
 
Jatketaan pienten askelten ottamista kohti itseämme ja toisiamme. Siitä on kyse myötätunnosta. Se on kotiin palaamista, sen yhteyden tiedostamista, joka on aina ollut välillämme. Me emme ole erillisiä, vaan aina yhteydessä toisiimme. Osoita myötätuntoa itsellesi, löydä myötätunto itsestäsi, jotta voit  osoittaa sitä ulkopuolellesi. Myötätuntoon herääminen on vastuun ottamista itsestä, eikä syyn hakemista ulkopuoleltasi.
 
Luin jostain kommentin Pariisin tapahtumista, jossa sanottiin maailman olevan julma paikka. Maailmassamme ei ole mitään sellaista, jota ei ole meissä kaikissa. Julmuus on meissä. Julmuutta on olemassa vain silloin kun me luomme sitä sisällämme ja osoitamme sitä toisillemme. Maailma on sellainen kuin miksi me sen luomme. Maailmasta voi havaita vain sen minkä kykenee löytämään oman itsensä sisältä ja se koskee myös julmuutta.
 
Se on niin yksinkertaista ja se on niin vaikeaa. Nähdä itsessä se minkä näkee toisessa. Ja kuitenkin voimme nähdä toisessa vain sen mitä meissä itsessämme on. Kun tänään joku ei käyttäydy sinua kohtaan miellyttävästi, niin mitä valitset. Vastaatko samalla energialla takaisin vielä lujempaa. Vai herätätkö myötätunnon voiman sisältäsi ja katsot toiseen kysyen: ”Onko tänään rankka päivä?”