![]() NAURU JA KAUNEUS SAMASSA KUTSUVASSA KATSEESSA Sain eilen kokea upean yhteyden ja jaetun hetken, jossa toimittiin katsekontakin kautta. Olin kyykyssä lattian rajassa tutkailemassa kenkiä ja yhtä äkkiä pitelemääni kenkää silitti pieni sormi. Nostin katseeni ja kohtasin naurusta vilkkuvat silmät. Siinä sitten siliteltiin yhdessä kauniisti kiiltävää kenkää. Sitten pieni sormi osoitti näyteikkunassa olevaa kiiltelevää joulukuusta ja kohtasin naurusta kysyvät silmät. Pieni sormi jatkoi kauniiden kiiltelevien asioiden osoittamista ja jokaisen osoittamisen jälkeen kohtasin naurusta kysyvät silmät. Minä käytin paljon sanoja. Onneksi naurusta kysyviä silmiä eivät haitanneet turhat sanani. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen kauneutta näkevät silmänsä nauravat yhäkin minulle. Miten löytäisin jälleen itsestäni sen ikärajattoman, jolla nauru ja kauneus ovat samassa kutsuvassa katseessa? Tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että naurua ja kauneuden ihmettelyä täynnä olevat silmät kutsuvat minua säännöllisesti katselemaan yhdessä kaikkea kaunista. Jostain syystä näiden taianomaisten katsekontaktien ja kohtaamisten kohdalla on eräänlainen ikäraja. Jossain vaiheessa sanat korvaavat sormella osoittamisen ja tuo naurua ja kauneutta täynnä oleva katse ei enää kutsu katsomaan kanssaan sitä mikä on kaunista. Tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että vaikka olen ylittänyt tuon maagisen ikärajan kauan sitten, niin aina löytyvät uudet nauravat lapsen silmät, jotka kutsuvat minut nauraen mukaan näkemään, kokemaan ja jakamaan kauneutta. Ihmettelin miksi on niin helppo levätä lapsen syvässä katseessa ilman sanoja, ilman minkäänlaista vaivaantumisen tunnetta. Kun nauruun ja kauneuteen kutsuvan katseen ikäraja ylittyy, niin katseet muuttuvat. Katseet täyttyvät vaatimuksista, haluista, tarpeista, oletuksista ja tulkinnoista. Katseet täyttyvät kaikesta siitä, joka jakaa yhteisen maailman osiin ja erottaa ihmiset toisistaan. Kauneus ja nauru tekevät tilaa oikealle ja väärälle, hyvälle ja huonolle. Katseissa hyväksyntä on väistynyt vertailun, analyysin ja tulkinnan tieltä. Naurun ja kauneuden katseessa on kutsu yhteiseen ihmettelyyn ja kauneuden kokemisen jakamiseen ilman tulkintaa, oletuksia, vertailua tai ennakkotavoitteita. Tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että kohdatessani naurun ja kauneuden katseen osaan yhä sukeltaa yhdessä ihmettelemään ja kokemaan maailmaa. Kokemaan hetken verran miltä kaikki todella tuntuu, näyttää ja kuulostaa. Saan sukeltaa ihmettelemään vielä jakamatonta maailmaa, jonka osa olen ja kaikkea on, eikä ole mitään erillistä. Yhdessä ja jaetussa katse hakee sitä kaikkea joka on kaunista, sillä on vain kaunista. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|