”EIHÄN TUO VOI PÄTEÄ TÄSSÄKIN TILANTEESSA?”

”EIHÄN TUO VOI PÄTEÄ TÄSSÄKIN TILANTEESSA?”
 
"Pimeys ei hävitä pimeää, vain valo tekee sen.
Viha ei lopeta vihaa, vain rakkaus voi tehdä sen."
-Martin Luther King Jr
 
Olen kuullut viime päivinä toistuvasti kysymyksen: "Päteekö tämä tässäkin tässä tilanteessa?" On voihkittu: "Eihän tuo voi päteä tässäkin tilanteessa?"
 
Valoisina päivinä on helppo rakastaa valossa kylpeviä. Rakastamisen haaste onkin pimeinä päivinä nähdä pimeässä ja pimeää heijastavissa valo. Rakastamisen haaste on loistaa valoa pimeässä, kun olisi helpompaa heijastaa  vallitsevaa pimeää pimeässä.
 
Tässäkin tilanteessa. Nimenomaan tässä tilanteessa kysymys kuuluu: "Mitä rakkaus tekisi? Miten valita rakkaus?" Rakkaus on se valinta; mitä valitsen heijastaa pimeässä, valoa vai pimeää. Rakkaus on valinta, jota kukaan ei voi tehdä puolestamme. Toisen heijastaman pimeän osoittaminen ja syyttäminen on toisenlainen valinta; valosta pois kääntyminen kohti pimeää. Jokaisessa ja kaikessa, on valon sekä pimeän ominaisuudet. Ilman pimeää emme tietäisi valosta, ilman valoa emme näkisi pimeää.
 
Pimeässä voi unohtaa valon. Pimeässä kulkiessaan voi unohtaa mitä heijastaa. Siksi kannattaa kertoa valosta. Siksi kannattaa keskittyä valoon, jotta jokainen voi muistaa itsessään olevan valon. Siksi kannattaa tuoda valoon sekä mikä on ollut pimeässä. Rakastaminen ja valoon päin kääntyminen ei tarkoita sitä, että sulkisi silmänsä pimeältä. Se tarkoittaa sitä, että kääntyy pimeässäkin valoa kohti ja tuo kokemansa pimeän valoon. Tuossa hetkessä aukeaa armon oivallus kehossa, kun ymmärtää tuovansa valoon oman pimeänsä.
 
Martin Luther King Jr: ”Hyvin todellisessa mielessä elämme keskinäisessä vuorovaikutussuhteessa. Me kaikki olemme väistämättömän vuorovaikutuksen verkostossa, meidät on kudottu yhteisen kohtalon kudokseen. Se, mikä vaikuttaa yhteen suoranaisesti, vaikuttaa muihin epäsuorasti. En voi koskaan olla mikä minun tulisi olla, ennen kuin sinä olet mikä sinun tulisi olla; etkä sinä voi koskaan olla mitä sinun tulisi olla, ellen minä voi olla mikä minun tulee olla. Tämä on todellisuuden yhteen kietoutunut rakenne.”
 
Luonnonkansojen kulttuureissa ei pidetä traumasta syntynyttä haavaa sen ihmisen ongelmana, joissa oireet tulevat näkyviin, vaan koko yhteisön ongelmana. Siksi yhteisöihin kuuluvien toipuminen koituu sairastuneen kuin koko yhteisön parhaaksi.
 
On inhimillistä, että oma pelko estää hetkeksi huomaamasta sen, että näkyviin tullut haava on yhteinen, eikä vain yksilön. Yhteinen haava ei parane tukahduttamalla, estämällä tai kontrolloimalla oireita, vaan vapauttamalla jähmettynyt energia, joka on haavan aiheuttanut.

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi oli monen maailmankuvassa maanjäristyksen kaltainen luonnon katastrofi. Inhimillistä on kokea pelkoa ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa, mutta ehkei ole viisasta elää pelossa ja keskittyä siihen mikä lietsoo pelkoa suurempiin liekkeihin.
 
Peter A. Levine kertoo, "Kun tiikeri herää", kirjassaan siitä miten maanjäristyksissä useat eläimet kokoontuvat tiiviiksi ryhmiksi ennen, aikana ja jälkeen järistysten. Havaintojen mukaan uhkaavissa ja ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa traumoista selviytyvät paremmin ihmiset ja perheet, jotka kokoontuvat yhteen, syömään ja leikkimään. Traumoille altistuvat eristyksiin jäävät perheet, jotka seuraavat pakonomaisesti televisiossa esitettyjä uusintoja katastrofista ja kuuntelevat geologisia ennustuksia tulossa olevasta ”pääjäristyksestä”.

---