Pieniä hakevia ajatuksen haituvia tässä hetkessä

​Pieniä hakevia ajatuksen haituvia tässä hetkessä:
- Mitä jos koko ajan kulkeekin jo omalla tiellään, eikä sitä tarvitsekaan löytää?
- Mitä jos "menestys" on juuri tässä hetkessä, ja hetkessä oleva lahja tarvitsee vain tunnistaa ja ottaa vastaan?
 
Kun vanhoista merkityksistä on päästänyt ja irti ja uudet merkitykset alkavat hahmottua tyhjään tilaan, niin hämmennystä seuraa ihmettelevä kiitollisuus.
Oma polku alkaa hahmottua, kun on irtipäästänyt jo kuljetuista poluista tai käsityksistä siitä millainen polku pitäisi löytää kuljettavaksi.
 
Menestys löytyy kokemuksena omasta itsestä suhteessa siihen mitä on tässä hetkessä.
 
Sitten hissukseen ja herkkänä havaitsee uudenlaisia ajatuksen haituvia. Yhä hakevina ja vähän arkoina kysyvät lupaa, että saavatko edes tulla sisään kuultaviksi.
 
Pelon poikaset haluaisivat sulkea oven edes kuulematta. Sitten toivotan pelon poikaset tervetulleiksi tupaan ja annan heille luvan tulla kuulluiksi. Kiitän pelon poikasia. Nyt voimme asettautua yhdessä rauhan tilaan kuulemaan myös arat ja herkkinä hakevat ajatukset jostain uudesta.
 
Moneen kertaan välissä pitää kuunnella uusia pelon poikasia, joilla on myös sanansa sanottavana ja tärkeät välikommenttinsa.
 
Totean, että tässä rauhassa meillä ei ole kiire, joten kaikki kuullaan ja kirjataan ylös tulevaa varten. Kaikella on merkityksensä ja arvonsa. Kaikki otetaan kiitollisuudella vastaan.
 
Syntyy kokemus siitä, että on oppinut jotain täällä oman itsensä rajoilla liikkuessaan. Se ajatus kutsuu ilon ja keveyden kokemuksen kehoon. Omana itsenä oleminen on jotenkin niin paljon kevyempää nykyään, kun itsensä voi ottaa nykyään jo hyvin kevyesti, mutta aina arvostaen.