Pukuleikit muutosvälineenä

Pukuleikit oman itsen ilmentämisen ja kauneuden huomaamisen tukena...

Muutosleikit ja pukuleikit ovat olleet aina se minun juttuni. Omat pukuleikkini aloitin, kun opin pukemaan itse, noin kolmen vuoden ikäisenä. Pukuleikkiurani alussa sain äitini välillä raivokohtausten partaalle.

Ensinnäkin pukeutuminen kesti, koska toimin "minä itse" -periaatteella. Kukaan ei saanut puuttua pukeutumiseeni, sillä kukaan muu ei tiennyt miltä minusta tuntuu sinä aamuna ja mikä on paras yhdistelmä tuohon tunnekokemukseen. Toisekseen vaihdoin asua monta kertaa päivässä, koska luonnollisesti oma tunneilmastoni muuttui päivän mittaan ja niin vaihtuivat sitten asukokonaisuudetkin. Äitini myös lakkasi varhain hankkimasta minulle vaatteita, koska en suostunut pukeutumaan niihin, koska minusta näyttivät rumilta ja tuntuivat inhottavilta. Minun piti itse koskettaa, nähdä, haistaa ja tuntea vaatteet päälläni, eikä kukaan muu voinut tehdä sellaista puolestani. 

Yhäkin pukeudun täysin fiilisperiaatteella ja vääräntuntuisissa vaatteissa ei voi olla, eikä toimia. En ole kiinnostunut vain muodista ja tyylistä, vaan siitä miten koen ja onko pukeutumiseni linjassa sen kanssa mitä tunnen ja tukeeko pukeutumiseni parhaalla mahdollisella tavalla mielentilaani. Pukeutuminen ilmentää sitä mitä olen kussakin hetkessä, missä menen ja mitä tarvitsen kuhunkin hetkeen. Pukeutuminen antaa voimaa, iloa, suojaa, turvaa, lepoa - kaikkea sitä mitä juuri siinä hetkessä tarvitaan. Pukeutuminen on myös tapa kunnoittaa muita ihmisiä ympärilläni ja paljon muuta. 

​Vanhempana opin hieman häpeämään tätä pukuleikkimisen ominaisuuttani, koska sitä nimitettiin jostain näkökulmasta pinnalliseksi ja turhamaiseksi. Se voi olla sitäkin, mutta minulle se on mitä suuremmissa määrin tapa näkyä suhteessa itseen, toisiin ja erilaisiin tilanteisiin. Kun olen esim. väsynyt niin saatan piiloutua vaatteisiin tai luoda pukeutumisen värien kautta voimaa päivääni. 

Luonnollisesti olen aina ollut kiinnostunut siitä miten muut ihmiset näkyvät pukeutumisellaan ja mitä kertovat siten itsestään kuluvassa hetkessä. Olen huomannut, että moni arastelee näkyä ja ilmentää itseään. Itsensä ilmentämistä voi harjoitella pukeutumisen ja pukuleikkien kautta, ja sitten laajentaa sitä ihan kaikkeen omaan olemiseen ja tekemiseen.

Olen huomannut miten joissain elämän tilanteissa on haastava nähdä itsessään tai missään kaunista, ja kauneuden näkemistä voi myös harjoitella pukuleikkien kautta. Pukeutumisen ja ulkoisen kautta voidaan nähdä oma itse uusin silmin, jotenkin toisin ja löytää kauneutta itsen kautta. 

Olen vakuuttunut siitä, että sisäisen kauneuden ilmentäminen ulkoisesti on voimaannuttavaa. Kun on lupa olla oma itse ja ilmentää sitä kaikessa, se vahvistaa, voimistaa ja eheyttää sisintäkin. Kaikki ulkoiset pintakerrokset ovat heijastusta sisältäpäin. Kaikilla on lupa loistaa kokonaisena ja juhlien sitä kehoa, jonka kautta saamme kokea elämää.

Jokainen ihminen on kaunis ja ainutlaatuinen sellaisena kuin on, joskus se on helpompi huomata ja muistaa, kun näkee itsensä peilistä toisen silmien kautta.