Sitä voi kutsua myös muutokseksi...

 Olen pitkään mallittanut otsikolla muutos, koska se on sana, joka voi merkitä mitä tahansa.  Muutos on vain sana ja käsite, jolle merkityksen ja sisällön antaa kukin oman maailmankuvansa kautta.  Maailmankuvamme on ainutlaatuinen kokoelma koettua ja ilmaisee suhdettamme siihen mitä on koettu ja mitä koetaan. Maailmankuvamme on muuttuva ja elävä, sekä aina suhteessa toisiimme ja ympäristöömme. Koetun myötä myös muutoksen merkitykset muuttuvat ja niin on käynyt minullekin.
 
​Opittu/mallitettu/tutkittu/koettu muuttuu koko ajan. Nyt sillä ei ole enää edes nimeä, joten mallitan x:ää. En olisi uskonut, että mallitan jotain, jota ei voi todellisuudessa edes nimetä. Jos sitä tapahtuvaa nimittää niin se on vain osa siitä. Toisaalta sitä voi kutsua miksi tahansa, koska kaikki on sitä samaa eri muodoissaan.
 
Huomaan sen x:n tapahtuvan ja huomaan mitä silloin on läsnä. Se on hyvin yksinkertaista, mutta sen helppouden hyväksyminen on vielä kesken, koska x:n huomaaminen on romuttanut kaikki aiemmat käsitykseni tapahtumisen tilan logiikasta ja lainalaisuuksista. Hankalinta tässä vaiheessa on hyväksyä ja sallia tuo tapahtumisen helppous, sillä se on ei-tekemistä ja ei-tietämistä. Mitä enemmän sitä alkaa muistaa sen itsestään selvemmäksi se muuntuu.  Kun sen sallii, sitä enemmän muistaa.
 
Olen tässä tervetoivotellut syyllisyyden kokemusta siitä, etten tee mitään, enkä tiedä mitään. Entisessä maailmankuvassani oikeus olemiseen ansaittiin tekemällä ja tietämällä, ja täällä uudessa, tai uudestaan muistetussa, maailma ei toimi niin.
 
Olen tunnustelut tässä sellaista ajatusta, että kun jakaa sitä minkä kokee todeksi ja jakaa siitä, niin siinä on tilaa tapahtua. Sillä silloin itsen kautta ilmennetty tarina on riittävän keskeneräinen, jotta siinä on tilaa tarinan kasvaa toisten kautta. Keskeneräisyydessä on murtumakohtia, josta jokainen tunnistaa omansa ja voi astu siitä sisään yhteiseen, ja sitten voi alkaa muistaa.
 
Kaikesta koetusta kiitollisena huomaan edelleen, että välittäjän roolini hyväksyminen on kesken. Onneksi aikaa on niin paljon kuin tarvitaan sen hyväksymiseen, että se riittää, kun vain puhun. Toisaalta eilen pohdin jo sitä, että eikös se riitä, että ajattelen, näen, kuulen ja tunnen sen mitä on.
 
Vatvon sitä mikä ero on ajatuksella ja toiminnalla, sillä toinen seuraa toistaan niin kuin yö päivää ja päivä yötä. Enkä tiedä kumpi oli ennen toista. Erillisiä ne eivät ole olleet koskaan, mutta kun ajatukselle antaa muodon sanana, niin onko sen voima juuri sinä, että vapaata tahtoaan käyttäen antoi jollekin vielä näkymättömälle muodon. En tiedä.
 
Sen ymmärrän, että ovi, joka avataan itsen kautta johtaa aina toisten luo ja sitten tapahtuu. Samalla itse luodut kasvun esteet alkavat murentua ja toimintakyky kasvaa, kun rajaton potentiaali on otettavissa käyttöön.

---