Sovinto menneisyyden kanssa

Kuuden vuoden takainen runomuisto siitä, miten haastavaa on joskus tehdä sovinto menneisyytensä kanssa, ja löytää kiitollisuus kaikkia niitä valintoja kohtaan, jotka ovat tuoneet tähän kuluvaan hetkeen.
Kiitollisuus on tietoinen valinta, joka avautuu joissakin hetkissä hyvin pienin askelin. Kiitollisuus vaatii valppautta suhteessa omiin ajatuksiinsa, ja niiden vaikuttavuudesta omaan, ja sitä kautta toistemme arkeen.

​
SOVINTO MENNEISYYDEN KANSSA, 24.8.2016

Jos voisin,
kieltäisin tuntemattoman.
Jos voisin,
valitsisin tunnetun.
Jos voisin,
sulkisin silmäni nähdyltä.
Jos voisin,
sulkisin korvani kuullulta.

Jos voisin,
jäisin turtana harhaisen kuvitelmani syliin tiedetystä, joka tuudittaisi minua ikuisesti rinnallaan, neuvoisi ja jakaisi harhaista tarinaansa tunnetusta ja tiedetystä.

Jos voisin,
yrittäisin kurottaa kohti turvaa tunnetussa,
mutta edessä on tuntematon.

Tässä tuntemattomassa,
miten peruuttaa kuljetut askeleet,
miten sokeutua nähdyltä,
miten kuurotua kuullulle,
miten tulla tunnottomaksi koetulle,
miten tehdä luettu lukemattomaksi,
miten olla kääntämättä sivua, jonka käänsi.
Miten valita se hetki ennen hetkeä, joka edelsi tuntematonta.

Mutta,
miten tulla nähdyksi näkemättä ja tulematta näkyväksi.

-Anne Peltonen, 24.8.2016