SURUN TUNNEVOIMA

SURUN TUNNEVOIMA

Jokainen tunne on voimavara. Tunteen aallonharjalla kokeminen on keskiössä, ja aaltojen laantuessa on turvallista tilaa tarkastella, mitä tunneaallot ovat nostaneet huomattavaksi.

Suru on prosessi, ja jossain vaiheessa voimakkainkin suru taittuu, ja lahjoittaa voimaa kokijalleen. Se ei ole kovaa voimaa, se on vahvaa kaikessa herkkyydessään. Tunteiden kokeminen voi väliaikaisesti heikottaa, mutta lopulta koettu vahvistaa.

Lopulta se tunnevoima, mikä tekee hetkeksi heikoksi, lahjoittaa mahdollisuuden vahvistua kasvussa. Kun tunnemme olevamme heikkoja, olemme tunteen tarjoamassa hetkessä, jolloin olemme valmiimpia päästämään irti jostain, ja vastaanottamaan jotain. Sitä voi kutsua myös kasvun mahdollisuuden hetkeksi, missä mennyt ja tulevat kättelevät tapahtuvassa hetkessä.

Mahdollisuus tuossa hetkessä on valita kovuus ja sulkeutuminen, tai avautuminen ja vahvuus. Joskus ensin on valittava kovuus, joka toisella tapaa murtaa vastusta sisältä päin. Joskus tie avautumiseen ja vahvuuteen kulkee kovuuden vaiheen kautta. Kovuuden vaiheen kautta kulkien on mahdollisuus syvemmin kokea, miltä tuntuu vastustaa, takertua, ja pysyä kiinni. Se ei ole huonompi tie, se on vain erilainen.

Surun tunne on läsnä päättymisissä ja loppumisissa. Jokin muuttuu joksikin toiseksi, ja ihminen vastustaa, ja pelkää. Se on havastumista arjen staattisuuden harhasta, ja sen muistamista, miten elämä on alati virtaava. Kun jälleen huomaa, miten arjen kontrollointiyritykset ovat todellisuudessa aina harhaa. Suru vahvana muistuttaa elämän kontrolloimisen turhuudesta. Arkeaan voi ja kannattaa suunnitella, mutta ei kontrolloida. Kontrollin harhassa helposti tipumme kuoppaa, missä koemme elämän tapahtuvan meille, eikä meissä.

Tuossa kuopassa olemme lamaantuneita, tai vastustamme tuhlaten voimavarojamme. Tuossa kuopassa kykymme voida hyvin, olla toimintakykyisiä ja luoda hyvinvointia vuorovaikutussuhteissa, vähenee hetkellisesti.

Kykymme kokea ja luoda hyvää, ja kokea yhteyttä toisiin hupenevat hetkellisesti kuopassa. Kuopassa on kaikenlaisia voimia, eräänlaisia vastavoimia, jotka opastavat valitsemaan toisin, pois kuopasta. Kuopasta pois työntävistä voimista vahvimpia on yksinäisyyden ja erillisyyden kokemus. Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemus auttavat löytämään yhteyden jälleen itseemme, ja sitä kautta tunnistamaan yhteyden toisiimme. Erillisyyden kokemuksen lahja muistuttaa yhteyden kokemuksen merkityksellisyydestä.

Jokainen meistä on käynyt kuopassa. Käynyt kerran, ja toisenkin. Jokainen meistä on vannonut, ettei enää tipu kuoppaan, ja hetken päästä löytänyt itsensä jälleen kuopan pohjalta. Se on tarinaa kasvun prosessista. Tärkein hetki tarinassa on se kohta, missä oivallamme tapahtuneen. Kun todella ymmärrämme, missä olemme, miksi olemme siellä, miten sieltä noustaan, ja mihin suuntaan haluamme jatkaa. Se on kuopan lahja, muistutus kaiken vaiheisuudesta, jonkin on päätyttävä, jotta jokin voi alkaa.
​
Tietoisuus siitä, että jokainen tunne on voima, ja jokainen kokemus on lahja. Tietoisuus siitä, että kuopat ovat osa prosessia. Tietoisuus siitä, että ei ole oikeaa tai väärää tunnetta. Tietoisuus siitä, että ei ole huonoa tai oikeaa kokemusta. Tietoisuus siitä, että kompastuminen mahdollistaa pystyyn nousemisen. Tietoisuus ja yhteys itseen, on sisäinen hyvinvoinnin lähde, runsauden valtakunta, väylä mahdottomuuksien maailmasta mahdollisuuksien maailmaan.