Olen tässä kovasti odotellut uuden blogini juttuja tuleviksi. Synnyttäminen on joskus vaikeaa, kun ei millään malttaisi odottaa sitä syntymistä. Sitten yhtenä hetkenä se alkaa tapahtua. Uppo-Nalle hyppäsi eteeni kädet viuhuen ja huudellen, että "Huhuu, täällä ollaan. Minä voin kertoa sinulle johtamisesta ja organisaatiosta. Minä voin kertoa sinulle kasvusta ja toiminnasta yhdessä. Ja paljon muustakin." No, tässä sitä nyt sitten ollaan uusien gurujen kanssa piirissä. Täällä on Uppiksen lisäksi, Peppi Pitkätossu, Nalle Puh ja Muumiväkeä. Saa nähdä keitä kaikkia tänne vielä tuleekaan. Mutta nyt tässä on liikkeelle lähdön tunnelmaa. Nollapiste on saavutettu ja uusi kierros voi alkaa. Tässä sitä mennään eli tässä on uunituoreesta esimaistiaisia. Vielä pitää hetki piirissä pohtia, että millaisella reseptillä lähdetään yhdessä liikkeelle ja kohtaamaan loputtomat seikkailut. Uppis käski sanoa, että näissä hetkissä kiitollisuuden kokemus on käsin kosketeltavissa. Sori, nyt täytyy palata piiriin kuuntelemaan lisää. Hei, tule vain mukaan piiriin, sillä tänne kaikki ovat aina tervetulleita. Oikeastaan me olemmekin vain odottaneet juuri Sinua. Olet Sydämellisesti Tervetullut Mahdollisuuksien maailmaan. Täällä me kaikki ollaan siis ihan InLove&IhanKahvilla.
ps. Ai niin… pyydettiin vielä sanomaa KIITOS kaikille synnytykseen osallistuneille, siis teille kaikille elämän kätilöille. --- Uppo-Nallella on asiaa. Kuunnellenpa tätä pientä ja viisasta karhua hetki. ”Minun mielestäni vaikeita asioita taas on pitkitettävä. Niiden äärellä viivyttely saattaa johtaa ratkaisuun, joka helpottaa vaikeuksien kohtaamista.” - Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär Kasvun kohdassa ei kannata kiirehtiä, vaan hengittää syvään ja sukeltaa tutkimaan sitä mitä täällä onkaan. Sukeltaa rauhassa ja rohkeasti, pidättää hetki henkeä, jotta syntyy tyhjää tilaa sisään hengittämisen ja uloshengittämisen välissä. Tuossa hetkessä voi tavoittaa ei tietämisen tilan, jonka jälkeen kaikki on jälleen mahdollista. Se on nollapiste, hetki juuri ennen tapahtumisen tilaa. Nollapisteestä aukeaa vanhat maisemat ennen näkemättömin silmin. Nollapisteessä vanha luodaan uusiksi ja siksi syntyy kokemus aivan uudesta maisemasta ja tapahtumisen tila lukemattomille yhtä aikaa läsnä oleville vaihtoehdoille. Mahdollisuuksien maassa ei ole toisiaan poissulkevia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien maassa on lukemattoman loputon määrä erilaisten mahdollisuuksien yhdistelmiä kussakin hetkessä. Tartu siis hetkeen, sillä valinta on aina yhden vaihtoehdon kuolema ja toisen syntymän tulema.Mikä on siis nyt mahdollista? |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|