Syyllinen on syytön ja syytönkin syyllistyy elämän tapahtuessa meissä, ihmisenä kasvaen suhteessa toisiimme

​Kuka on syytön syyllisyyden kokemuksen ruokkimiseen? Kuka on syytön tarpeettomassa häpeän kokemuksessa roikkumiseen? Milloin syyllisyyden ja häpeän kokemus on tarpeellista ja milloin se muuttuu tarpeettomaksi? Miten erottaa toisistaan kasvua tukeva tunnekokemus ja toimintakykyä heikentävä tunnetila?

Mitä jos kukaan ei ole syyllinen tai edes syytön ihmisenä olemisen inhimillisiin kokemuksiin, oman elämän kasvukipuihin? Mitä jos sallii elämän tapahtua itsessään ja alkaa oivaltaa uudella tavalla, että kukaan ei ole syyllinen tai edes syytön ihmisenä olemisen inhimillisiin ominaisuuksiin.

Kun alkaa uudella tavalla tiedostaa ihmisenä olemisen osan ja kasvun suhteessa toisiin, niin kaikki on siitä hetkestä alkaen jotenkin toisin ja kuitenkin aivan samalla tavalla.

Yhtenä hetkenä jotain on muuttunut itsessä, jokin on ikään kuin toisessa asennossa ja silti kaikki entinenkin on paikallaan. Kokemus on muuttunut opiksi. Taakaksi koettu on vapautunut voimavaraksi.

Monen tunnekokemuksen, asian, ihmisen ja tilan kautta tiedostaa, että vihdoin ymmärtää jotain toisin, jotenkin uudella tavalla, vaikka kehossa koettu ei olisi edes vielä sanallistunut toisille jaettavaksi.

Kun alkaa elää kehon ja kokemuksen tasolla vapaana lopputuloksista, kaikki on toisin. Kun tekemisen tasolla kokee millaista on olla suhteessa toisiin ja tehdä asioita vapaana seurauksista, hyödystä ja lopputuloksista, niin alkaa ymmärtää miksi on tärkeintä tehdä sitä mitä tekisi joka tapauksessa ilman ennakkotietoa lopputuloksista. Sisällään voi tuntea hennon oivalluksen ehdottaman rakkauden kokemuksesta ja alkaa ymmärtää jotain siitä, miksi on tärkeintä tiedostaa miten elää suhteessa itseensä ja toisiin.

Kun vihdoin on valmis elämään vapaana lopputuloksista, ilman odotusta seurauksista ja hyödyistä. Kun on vihdoin valmis sallimaan elämän tapahtua ehdoitta itsessä ja itsen kautta suhteessa toisiin, niin sitä jollakin itsestä löytyneellä uudella tasolla ymmärtää, että tekee kaiken aikaa sitä mitä pitääkin, vaikkei etukäteen ymmärrä miksi.

Kuitenkin kehosta löytyneellä uudella tasolla tietää, että suunta on oikea. Tällä kehosta löytyneellä uudella tasolla oivaltaminen auttaa myös hyväksymään kehon erilaiset tuntemukset, tilat ja tunteet. Kehon erilaiset tuntemukset, tilat ja tunteet auttavat huomaamaan tarpeellisen kussakin tilanteessa ja suhteessa, ja tarvitsee vain hellästi huomata kehon kertomat viestit, jotta niiden ohjaus ja tarkoitus voi aueta tueksi arjen eri tilanteisiin sekä suhteisiin.

Kaikki on tärkeintä kehossa. Tärkeintä on myös huomata huomaamista haittaavat ja estävät asiat, valinnat, suhteet sekä kokemukset. Kaikki kasvua tukenut muuttuu myös jossain kasvun vaiheessa turhaksi. Kaikki ajatukset, uskomukset, toimintamallit, valinnat, ihmissuhteet, työpaikat ja tunnekokemukset ovat tarpeellisia kunnes niistä tulee tarpeettomia.

Joskus huomaamatta erilaiset asiat muuttuvat turhiksi ja siten taakaksi, joka vähentää arjen toimintakykyä suhteessa itseen, toisiin ja siihen mitä teemme. Kun ennen niin kovin tarpeellinen muuttuu tarpeettomaksi, niin se kannattaa huomata kiitollisuudella, eikä syyllisyydellä, pelolla tai häpeällä. Kiitollisena menneessä saadusta ja opitusta voi jatkaa kasvun tiellä vapaana, astella kohti uutta tuntematonta ehdoitta.

On inhimillistä, on jopa ihmisenä olemisen osa, että välillä juuttuu turhana syyllisyyteen, pelkoon ja häpeään. Aivan samoin kuin juutumme toimimattomiin ihmissuhteisiin ja tiensä päänsä tulleisiin toimintatapoihin.

Tällä turhallakin syyllisyyden, pelon ja häpeän kokemuksella on merkityksensä. Kuormitamme turhalla tunnekokemustaakalla ja toimimattomilla suhteilla sekä valinnoilla kunnes olemme kypsiä päästämään irti. Turhan taakan kantaminen lahjoittaa kyvyn päästää irti siitä mistä aiemmin on ollut mahdotonta irrottaa otettaan. Monista asioista tulee ihmisenä kasvun matkalla niin rakkaita, ettei ole helppoa antaa menneen lähteä ja tehdä tilaa uuden saapua.

Siksi muutos ja kasvu tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta kokemukselta. Siten muutos ja kasvu haastaa meidät kohtaamaan tuntemattoman uuden ja hyvästelemään tunnetun menneen. Tuntematon ei ole ennalta tiedetty ja siten sen vastaanottaminen voi herättää kehossa pelonkin kokemusta. Uuden odotuksessa ja innostuksessa on aina ripaus pelon kokemusta, joka voidaan kokea jännitteenä kehossa. Mennyt on tuttua ja siten turvallista. Jopa pahaksi koettu mennyt koetaan turvallisemmaksi vaihtoehdoksi muutoksen edessä kuin uusi tuntematon. Kuitenkin mennyt on menneessä, ei tässä, eikä tulevassa, jollei ihminen ala luomaan menneessä koetusta pahasta tulevaisuuttaan. Sekin on mahdollista, ja joskus sekin on tarpeellista kokea oman kasvun kannalta.

Ihmisenä kasvu on siitä haastavaa, että se tapahtuu vain kokemalla ja ainoastaan kokemalla. Ihmisenä kasvaminen ei perustu tietämiseen, sillä menneestä ammentamalla emme kykene elämään tuntemattomassa tulevassa.

Kaikella on olemassa aikansa, paikkansa, tarkoituksena ja positiivinen merkityksensä ihmisenä kasvussa. Se tarvitsee vain huomata, sallia ja ottaa vastaan. Se voi vaatia paljon nöyryyden opettelua. Kiitollisuuden harjoittaminen auttaa nöyryyden sallimisessa suhteessa elämään.

Ihmisenä olemisen osa suhteessa toisiin tapahtuu avautumalla itselle, keholle, toisille ja tapahtuvalle elämälle. Ihmisenä kasvu on oman haavoittuvuuden kokemuksen kohtaamista. Oman haavoittuvaisuuden kautta avautuu tie itsen ja toisten luo. Kun itse astumme pois elämän tapahtumisen edestä, niin on turvallista kohdata toiset sellaisena kuin on. Ihmisenä olemisen rohkeudessa ei ole kyse pelottomuudesta, vaan pelon kohtaamisesta. Itse pelon kokemuksessa ei ole mitään pelättävää, sekin on vain kehon viesti, joka pyytää tulla kohdatuksi ja kuulluksi.

Pelko, syyllisyys ja häpeä saattavat synnyttää paljon tarpeetonta riittämättömyyden kokemusta ja tunnetta siitä, ettei ole hyväksytty sellaisena kuin on, että on aina liian vähän tai paljon, tai loputtomasti jotenkin vääränlainen.

Kuitenkin tässäkin kohtaa syyllisyys, pelko ja häpeä pyytävät tulla ruokituiksi vain niin kauan, että ne auttavat huomaamaan sen mitä piti huomata. Kun nämä nälkäiset kaverit ovat auttaneet huomaamaan tarpeellisen ja erottamaan tarpeettomaksi tulleen, niin kyky päästää irti menneestä on kasvanut riittävästi tähän hetkeen.

Jos nämä nälkäiset tunnekokemukset jämähtävät kehoon ja jumittavat kaiken luonnollisen virtauksen kehossa, ja kehon energiaa käytetään näiden kavereiden ruokkimiseen, niin keho kertoo sen monin eri tavoin. Se tarvitsee vain nöyrtyä huomaamaan ilman turhaa syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa.

Kannattaa muista, että kaikki tunnekokemukset ovat nälkäisiä kavereita ja ne tulevat ilolla ruokituiksi. Kukin valitsee itse miten ja millä kehonsa tunnekokemuksia ruokkii. Syyllisyys ei välttämättä kaipaa ravinnokseen vain lisää syyllisyyttä, syyllisyys tulee kylläiseksi myös kiitollisuudesta.