4/30/2018 Tapahtuvan huomaaminen ja todellisuuden luominen itsestä kerrottujen tarinoiden kauttaRead NowDon Juan: "Minulla ei ole henkilöhistoriaa. Eräänä päivänä minä huomasin, ettei menneisyys ollut minulle enää välttämätön ja niin minä lopetin sen, kuten juomisen". - Carlos Castaneda, Matka Ixtlaniin Tapahtuvan huomaaminen ja tulevan todellisuuden luominen itsestä kerrottujen tarinoiden kautta eli olipa kerran...
Todellisessa muutoksessa on aina kyse itsen kasvusta suhteessa siihen mitä on. Muutos ei ole tiettyjen ulkoisten tavoitteiden saavuttamista. Aidossa muutoksessa kaikki ulkoiset muodot ovat seurausta ja tulosta sisäisestä työstä suhteessa itseen, toisiin ja siihen mitä on. Aidossa muutoksessa ulkoiset kokemukset ovat itsen ja oman maailmankuvan heijasteita. Omasta muutoksestaan voi saada kiinni monin tavoin. Yksi tapa on huomata millaisia toistuvia tarinoita kertoo itsestään, millaista henkilöhistoriaa esittää toisten nähtäväksi ja miten itsestään puhuu menneiden kautta, tämän hetken kautta vai tulevaisuuden kautta.
Aidolla muutoksella tarkoitetaan kasvua ihmisenä. Aito muutos on liikettä vapaata tilaa kohti missä ihminen kokee ilmaisevansa itseään täysin avoimesti ja turvallisesti. Henkilöhistoriaan liittyvien tarinoiden lisäksi kannattaa huomata miten puhuu itsestään itselleen ja toisille. Puhetta itsestä itselle ja toisille voi tarkkailla monesta näkökulman kautta. Kehopuhe on yksi väylä, jonka kautta voi tarkastella sisäistä puhettaan.
Unelmapuhe on myös oiva väylä tarkastella ja huomata miten suhtautuu omaan tulevaisuuteensa ja sen luomisen mahdollisuuksiin.
Aito muutos käynnistyy halusta ja tahdosta huomata miten todella ajattelee, tuntee ja kokee itsensä suhteessa maailmaan. Oman maailmankuvan huomaaminen on avoin väylä vapaaseen tilaan missä kasvulle ei ole rajoja, ja missä voi voida hyvin kaiken aikaa. Sitä on muutoksessa hyvinvointi. Muutoshyvinvointi on jatkuvaa seurausta pyrkimyksestä olla aito itseään kohtaan ja ilmentää aidosti itseään suhteessa siihen mitä on. Muutos olla omana itsenään kaikissa suhteissa vaatii tahtoa, sitkeyttä, rohkeutta, armoa, anteeksi antoa eli rakkautta sen kaikissa muodoissa. Muutos on aitoja valintoja suhteessa itseen ilman ulkopuolista hyväksyntää. Aito muutos on itsen valintaa tavoilla, joka lisää kestävää ja pysyvää hyvinvoinnin kokemusta, ja mikään pysyvä ei löydy itsen ulkopuolelta, vaan aina sen sisältä mitä itseksi kutsutaan. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|